CD-levyt

Sinfonista runoa pidetään ohjelmamusiikin kulmakivenä, ja erilaisten aiheiden kuvailu avasi uusia aloja muodon ja orkesterin käsittelylle. Mutta kuinka moni seuraa oikeasti näitä teoksia tiukasti tarinoidensa pohjalta? Itse asiassa useimmat runoelmat toimivat mainiosti abstrakteina, mutta rakenteeltaan kerronnallisina säveldraamoina. Lyonin Kansallisorkesteri ja viulistinakin tunnettu Nikolai Szeps-Znaider ovat koonneet tuplalevylleen näytteitä romanttisista ranskalaisista sävelrunoista, joista osa on tuttuja, mutta monet harvinaisia. Erityisen kiintoisia ovat naisten sävellykset, kuten Lili Boulangerin Kevätilta, Augusta Holmesin Yö ja rakkaus, Mel Bonisin Kleopatran […]

Modernistiset säveltäjät saivat 1900-luvun alussa kansanmusiikista piristävän ja maanläheisen impulssin, jota on folklorististen teosten myöhemmissä tulkinnoissa kainosteltu. No, ei tässä: Prahan filharmoninen kuoro tuo esiin Stravinskyn, Janacekin ja Bartokin teosten itäeurooppalaiset juuret, huumorin ja kursailemattoman reippauden. Levyn laukaisualustana toimii Stravinskyn ”Venäläiset talonpoikaishäät” vuoden 1917 versiossaan. Täydellä kuorolla sooloäänineen, viiden pianon ja lyömäsoitinten kanssa tämä on tasapainoinen tulkinta, jossa kiihkeän juhlatunnelman ohella soi koskettava lempeys ja onnen odotus. Janacekin Rikadlan tsekkiläiset lastenlorut kuulostavat pidäkkeettömiltä, ja kuorosta […]

Saksalaisromanialainen Konstantin Krimmel on liedtaivaan nopeimmin kirkastuneita tähtiä, joka on kerännyt ison kasan kilpailupokaaleja – mitä ne sitten todistavatkin. Mutta tämä Schubertin Die schöne Müllerinin levytys pianisti Daniel Hieden kanssa todistaa paljon. Krimmel on laittanut kevyen, mutta resonoivan baritoniäänensä liedin palvelukseen ja jos tulkinnasta löytyy vielä nuorekasta impulsiivisuutta, se ei ole vierasta myöskään Schubertin myllärinkisällille. Ote on spontaani ja tempon käsittely joustavaa. Liikkeelle lähtö (Das Wandern, Wohin?) on täynnä optimistista odotusta, joka Am Feierabendin tervehdyksissä […]

Seppo Pohjola on synnynnäinen kvartettosäveltäjä. Hänen seitsemään teokseen yltäneestä kvartettotuotannostaan syntyy kokonaisuus, jota voi tarkastella säveltäjätyön musiikillisena ja elämäkerrallisena jatkumona. Hän on siinä suhteessa Haydnin, Beethovenin, Bartókin tai Shostakovitshin hengenheimolainen, vaikka ilmaisun parametrit tulevat pohjoisempaa. Vuosina 2018 ja 2021 syntyneet viides, kuudes ja seitsemäs kvartetto ovat tiiviitä, yksiosaisia ja noin parikymmenminuuttisia teoksia, joissa musiikki soljuu luontevasti kohtauksesta toiseen. Teokset hahmottuvat usein juuri sarjoina kohtauksia, joissa Pohjola viipyy aina tovin verran tiettyjen teemojen ja tekstuurien parissa. […]

1800-luvun amerikkalaisfilosofin mukaan nimetty Emerson-kvartetti on soittanut pienin muutoksin vuodesta 1976, ja nyt on tullut aika sanoa näkemiin – vaikka ei hyvästi. Alphan levyn otsikkona on ”Päättymätön matka”, joka kertoo, ettei kamarimusiikissa tulla koskaan maaliin. Emerson-kvartetti on ollut hieno esimerkki amerikkalaisesta tarkasta soitosta ja analyyttisestä tulkintatavasta, joka pääsee oikeuksiinsa viimeisellä levyjulkaisulla. Kappalevalikoima sisältää sekä haikeita eron elementtejä että askelia uuteen tuntemattomaan. Kvartetti on kutsunut levylle kumppanikseen sopraano Barbara Hanniganin, joka aloittaa harvinaisuudella, Hindemithin Melancholie-laulusarjalla Christian […]

Gabriel Faurén pianomusiikki, kolmetoista Nokturnoa ja Barcarollea, on edelleen harvinaisuus konserteissa ja levyllä. Faurén pianolyriikalla on jännittävästi pakoileva luonne, vaikka kyseessä on visusti romanttinen ja hienovireinen musiikki. Molemmat teostyypit seurasivat Fauréta elämän läpi ja niissä erottuu kehitys Chopin-vaikutteisesta romantiikasta lakonisempaan, läpikuultavampaan ja arvoituksellisempaan ilmaisuun. Juuri siinä piilee haaste, johon armoitettu virtuoosi Marc-André Hamelin on halunnut käydä käsiksi. Hamelin on ennenkin loistanut ohjelmistossa, jonka kulmakivenä ei ole tekninen suorituskyky, vaikka ylivertaisesta soittotaidosta on apua myös tämän […]

Berliinin filharmonikoissa soittava Sarah Willis on yhdistänyt kolmella levyllä Mozartin käyrätorvikonserttoja ja kuubalaista mamboa. Ajatus voi tuntua kaukaa haetulta, mutta sarjan viimeinen julkaisu vakuuttaa, että se toimii loistavasti. Willis on Mozartin neljännessä ja muhkeimmassa käyrätorvikonsertossa rento, mutta ketterä solisti. Edgar Olivero on säveltänyt metsästysfinaalin pohjalta hauskan Rondo alla Rumban, joka paljastaa Mozartin ja kuubalaismusiikin salaisen yhteyden. Konserttoakin hivelevämpi kokemus on Mozartin Sinfonia concertante puhaltimille klarinettiversiossaan. Willis saa kumppaneikseen kolme kollegaa Berliinin filharmonikoista, joiden kanssa syntyy […]

Mahlerin ”Ylösnousemus”-sinfoniaa lähestyttiin takavuosina juhlallisin sanankääntein ja tuntemuksin. Philharmonia-orkesteri ja ylikapellimestarinsa ottavat teosjärkäleen rennommin ja otsikoivat livelevytyksensä “Santtu johtaa Mahleria”. Hieman huokean näköiseen graafiseen suunnitteluun yhdistettynä se voisi antaa aiheen arvailla, etteivät Santtu-Matias Rouvali ja The Philharmonia ota tehtäväänsä täysin tosissaan, mutta lopputulos kertoo muuta. Tämä on poikkeuksellisen spontaani, varmalla kädellä ohjattu ja todelliseen ”Ylosnousemukseen” yltävä tulkinta, joka saa päätteeksi lontoolaisyleisöltä euforiset suosionosoitukset. Konserttitaltioinneilla on tämän mittakaavan teoksissa omat rajoituksensa, mutta hetkeen tarttuva ja verraten […]

Haydnin sinfoniat tarttuvat muistiin lisänimiensä ansiosta, miten apokryfisiä ne sitten ovatkaan. Giovanni Antonini joutuu luottamaan niiden vetovoimaan vakaasti etenevässä Haydnin sinfonioiden kokonaislevytyksessään, mutta on hyvä ymmärtää, etteivät sinfoniat G-duurissa (nro 54) tai C-duurissa (nro 33) ole vähemmän kiinnostavia kuin ”Majesteetillinen” nro 53 D-duurissa. Lisänimi L’Impériale” on joka tapauksessa jonkun muun kuin Haydnin keksimä, vaikka se ehkä vauhditti säveltäjän läpimurtoa Lontoossa 1780-luvulla. Avausosasta voi halutessaan havaita itsevaltaiseen monarkiaan kuuluvaa suvereniteettia, vaikka teoksen erikoisin osa on oikukkaasti […]

Brucknerin sinfonioista on viime vuosina tullut tulkinnallisten koulukuntien taistelukenttiä, joilla perinteitä kunnioittavat konservatiivit ja uudistusmieliset liberaalit ottavat kiihkeästi yhteen. Oma lukunsa ovat sinfonioiden erilaiset editiot, mutta Paavo Järvi ja Zürichin Tonhalle-orkesteri eivät aiheuta sen suhteen sydämentykytystä, sillä he levyttivät Brucknerin kahdeksannesta sinfoniasta standardiksi vakiintuneen Novakin vuoden 1890 version. Tulkinta on ennättänyt jakaa kansainvälisissä arvioissa jyrkästi mielipiteitä, mutta itse en osaa paheksua Järven persoonallisia ratkaisuja, jotka kasvavat luontevasti jättisinfonian arkkitehtuurista. Järven valitsemat tempot ovat hivenen entisaikoja […]

Christian ja Tanja Tetzlaff halusivat omistaa levyn viime vuonna kuolleen ystävänsä, pianisti Lars Vogtin muistolle. Teokseksi valikoitui Brahmsin kaksoiskonsertto, koska siinä on samaa intohimoa ja kärsimystä kuin Vogtin elämässä, ja lisäksi siinä on taustalla läheisen ystävyyden teema, Brahmsin ja viulisti Joseph Joachimin välinen. Levytekstin mukaan Brahms olisi assosioinut itsensä konserton sellistiksi, joka pui suhdettaan viulistiin (Joachimiin), ja Tetzlaffin sisaruksilla tämä aspekti on myös läsnä tulkinnassa. Kyllä se kuuluu kummankin stemman hermoherkässä, emotionaalisuutta täynnä olevassa ilmaisussa. […]

Esa-Pekka Salonen on levyttänyt Bartókin pianokonsertot aiemmin Yefim Bronfmanin kanssa, mutta nyt pianistina on modernin musiikin spesialisti Pierre-Laurent Aimard, jolla on vahva ote musiikin unkarilaisiin piirteisiin. Levy juhlistaa Salosen kiinnitystä San Franciscon sinfonikkojen taiteelliseksi johtajaksi, ja heidän häikäisevän hieno soittonsa vakuuttaa, että juhlalle on aihetta. Yhteistyö Aimardin kanssa on saumatonta. Se on kuin kamarimusiikkia, jossa ei ole solistin ja orkesterin kamppailua, vaan moni-ilmeistä – ajoin toki dramaattistakin – vuorovaikutteisuutta. Aimard ei sen seurauksena ehkä vaikuta […]