lauantai elokuu 23. 2025

Jokaiselta oppilaalta oppii uutta

Rauman musiikkiopiston pianonsoiton lehtori Piia Eskolan mielestä jokaisen soittotunnin pitäisi sisältää jotain soittotekniikkaan keskittyvää, jotain uutta materiaalia ja jotain hieman tuttua vanhaa. Tärkeintä on...

Jokainen tunti on uusi mahdollisuus

Johanna Kuisma-Taskinen teki yli 30 vuoden mittaisen uran yläkoulun ja lukion musiikinopettajana, kunnes siirtyi musiikkiopistoon. Koulussa saavutettu kokemus näkyy monessa, ja keskiössä on aina...

Opettajan tehtävä on saada oppilas kukoistamaan 

Suomen musiikinopettajien liitto SMOL täyttää alkavana vuonna 100 vuotta. Liitolla on ollut merkittävä rooli alan edunvalvojana ja kehittäjänä. Liitto on myös yksi Rondon perustajajäsenistä....

Musiikinopetus etenee yksilöiden ehdoilla

  Musiikkioppilaitosten opetus käännettiin kuusi vuotta sitten oppilaslähtöisempään suuntaan. Yksilölliset tavoitteet tulivat yhteisten vaatimusten tilalle. Samalla opettajien rekrytointi on muuttunut. Moniosaaja-ajattelu on tullut myös soitonopettajan...

Pelillisyydellä urut tutuiksi

  Toisia instrumentteja on helpompi esitellä lapsille kuin toisia. Harvassa musiikkiopistossa on omia urkuja, eikä kovinkaan moni lapsi pääse niiden ääreen kirkkoihin tai konserttisaleihin. Uusi...

Hengitysharjoittelusta hyötyjä laulajille

  WellO2-laite on kehitetty avuksi mm. astmasta ja uniapneasta kärsiville hengityspotilaille. Nyt monet laulajat ovat tunnistaneet laitteen hyödyt omassa ammatissaan.   WellO2 Care -laitteen kehittäjä, keksijä Aulis...

Leirikalenteri 2024

0
Tutustu kesän musiikkileireihin! Klikkaa kuvaa!

Orkesteri syntyy yhteistyöllä

Vain ani harva ammattikorkeakoulu voi tarjota musiikin opiskelijoilleen sellaista luksusta kuin soittamista kunnon sinfoniaorkesterissa. Turussa konservatorio ja Taideakatemia ovat löytäneet toimivan yhteistyön sen mahdollistamiseksi....

Kokoonpano joustaa kamarimusiikkikilpailussa

Musiikkiopisto Juvenalian XII kamarimusiikkikilpailun ohjelmassa on teoksia valinnaisille kokoonpanoille.   Musiikkiopisto Juvenalian XII kamarimusiikkikilpailu viettää 40-vuotisjuhliaan 1.–2. joulukuuta 2024. Kilpailupäivät osuvat sunnuntaille ja maanantaille, sillä aikataulun...

KUINKA SUOMI SOI  “Kuinka varmistetaan, että koko Suomi soi 50 vuoden päästäkin?”

Musiikkioppilaitokset toimivat Suomen musiikkielämän tulevaisuuden ja paikkakuntien yhteisöllisyyden suojelijoina. Mutta miten turvata jatkossakin erilaisten musiikinopetuksen järjestäjien toiminta ympäri maata? KUINKA SUOMI SOI “Kuinka varmistetaan, että koko...

Metsän siimeksessä

  Kuinka moni Suomessa tietää, että Ristiinan Sattilaan on perustettu 1984 tähän päivään asti yhtäjaksoisesti toiminut freelance-lauluopetusstudio?   Studion perustaja, laulupedagogi Lauri Leinonen (s. 1936) on kotosin...

Digitaalisuus musiikin opetuksessa

Nykyaikainen kouluympäristö on moninainen; digitaalisuus tuo omat haasteensa opetukseen ja työkalut ovat jatkuvassa muutoksessa.   Harva oppilaitos hankkii tietotekniikkaa puhtaasti musiikinopetuksen ehdoilla, ja joskus teknologiaa saatetaan...

UUTISET