torstai syyskuu 11. 2025

Tapiola-pianokilpailu toi uuden foorumin nuorille pianisteille

0
Nuoret pianistit pääkaupunkiseudulta pääsivät mittelemään taitojaan PianoEspoo-festivaalin yhteydessä järjestetyssä Tapiola-pianokilpailussa. Matalia jalkatukia heille, joiden jalat eivät vielä ihan ylety pedaaleille. Huolella harjoiteltuja niiauksia ja...

YLEn Vuoden nuorisokuoroksi Cantus Michaelis

0
Mikkeliläinen nuorisokuoro Cantus Michaelis eli syys-lokakuun vaihteessa huippuhetkiä: parin viikon sisällä kuoro sai kaksi merkittävää tunnustusta. Työtäkin tunnustusten eteen on toki tehty. "] Kuoron edellinen,...

Keikkaa tai soittotunteja aikapankin valuutalla?

Jos haluat vaihtaa osaamistasi tai aloittaa musisoinnin, voi tämä konsti avittaa käyntiin.   ”Meillä on ollut esimerkiksi alanvaihtajia, jotka ovat hankkineet opiskeluaikana täältä kokemusta”, kertoo Stadin aikapankin...

Kohti unelmien konservatoriota

Ei yhtään pakollista opintojaksoa. Arvopohjainen jaksojärjestelmä. Jaksoilla opiskelijalähtöisesti eri syventymiskohteet. Kuulostaako utopistiselta? Tästä syksystä alkaen Pop & Jazz Konservatorion opetus järjestetään näiden ajatusten mukaisesti. ...

Oppia ilon ja kokeilemisen kautta

0
Oppia ilon ja kokeilemisen kautta Biophilia-pilottihankkeessa mukana olevien pedagogien mukaan ilmiöpohjainen oppiminen avaa aivan uudenlaisia yhteistyön mahdollisuuksia taiteen perusopetusta antavien yksiköiden ja peruskoulujen välille. "] Kauniaisten...

Parhaat musiikkiaiheiset elokuvat Klaus Mäkelän valitsemina

0
Joulukuun Rondossa loppiaisen HKO-debyytistään kertonut Klaus Mäkelä on sekä elokuvamusiikin että musiikkiaiheisten elokuvien suuri ystävä. Koko elämälle suuntaa antanut Mozart-innostus roihahti klassikkofilmi Amadeuksen avulla....

UUTISET