Suurten säveltäjien varjossa voi olla ahdasta. Meillä kipuilivat aikoinaan Sibeliuksen perilliset, mutta Ferdinand Ries (1784–1838) joutui etsimään tietään Ludwig van Beethovenin katveesta. Ries syntyi Bonnissa neljätoista vuotta Beethovenin jälkeen ja seurasi tätä Wieniin. Siellä hän työskenteli esikuvansa oppilaana, sihteerinä ja avustajana, kunnes muutti vuonna 1813 pianistisäveltäjäksi Lontooseen.

Riesin seitsemän numeroitua sinfoniaa tarjoavat paljon esimerkkejä Beethovenin vaikutuksesta. Muu tuskin olisi mahdollistakaan, kun opettajana oli kulttuurihistorian monumentaalisimpiin kuuluva persoona. Mutta vaikutteita on tullut myös muualta – Haydnilta ja lyyrisemmästä varhaisromantiikasta. Käsillä olevat kaksi sinfoniaa, Lontoossa vuonna 1815 valmistunut kolmas sinfonia Es-duuri op. 90 sekä julkaisematta ja ilman järjestysnumeroa (”Nro 8”) jäänyt sinfonia samassa sävellajissa vuodelta 1822, ovat silti omaperäisiä teoksia, joissa esikuvan vaikutus kuuluu ennen muuta dynamiikassa ja dramatiikassa.

Riesin sinfoniat on levytetty aiemmin, mutta konserttimestari Janne Nisosen ja Tapiola Sinfoniettan levytysprojekti, antaa teoksille uuden elämän. Tämä ei ole velvollisuudentuntoista historian aukkojen paikkaamista, vaan teokset tulkitaan kaikella energialla, tahdolla ja taidolla, jota orkesterilla on käytössään. Sitähän riittää. Liki neljänkymmenen toimintavuotensa aikana Tapiola Sinfoniettasta on kasvanut omaleimainen, pelottoman virtuoosinen ja saumattomasti yhteen hitsautunut orkesteri, josta samalla erottuu kaikkien soolojen ja soitinryhmien kaipaamat yksilölliset kosketukset.

Nisonen muotoilee Riesin sinfoniat määrätietoisesti, mutta ennen muuta, hän pystyy sytyttämään studio-oloissa latautuneen kollektiivisen tahtotilan. Riesin sinfoniat seuraavat neliosaiselta rakenteeltaan klassista perinnettä mutta maustettuna monilla kekseliäillä kosketuksilla. ”Kahdeksannen” sinfonian hidas johdanto virittää juuri sopivasti odotukset vastustamattomasti loikkaavalle päätaitteelle. Tapiolalaisten tempot ovat kautta linjan riuskoja, mutta, vetävä riento syntyy enemmän valppaasta rytminkäsittelystä ja fraseerauksesta kuin kiristävästä kiireestä. Ja vain pahasti paatunut klassismin harrastaja voi olla hymyilemättä hitaan osan veikisteleville muunnelmille.

Varhaisempi Es-duuri-sinfonia pohjautuu samalle layoutille, mutta nyt avausosan johdanto kietoutuu mystiseen hämärään ja vapauttaa sitten iloisesti iskevän Allegron. Hidas osa on jälleen lenseä mutta liikkuvainen. Scherzo on tässä tapauksessa nimetty menuetiksi, ja sen kahdessa triossa on vierailevat viulu- ja klarinettisoolot. Klarinetti palaa sooloilemaan finaalissa, joka pyrähtää loppuun puolta lyhyemmässä ajassa kuin kumppanisinfoniassa.

Beethovenilla oli pari sävellysoppilasta ja vain vähän välittömiä seuraajia. Muut 1800-luvun alun sinfonikot hyppäsivät edistyksen junaan eri asemilta, mutta Ries lähti rohkeasti muuntelemaan Beethovenin esimerkkiä suoraan sylttytehtaalta. Joissakin varhaisissa teoksissa lopputulos voi kuulostaa ”Rieshovenilta”, mutta nämä kaksi Es-duuri-sinfoniaa ovat täysipainoisia orkesteridraamoja – edellyttäen kylläkin Tapiola Sinfoniettan ja Janne Nisosen täyspainoisia tulkintoja.

Ferdinand Ries
Symphonies in Es & No. 3

Tapiola Sinfonietta
Janne Nisonen, kapellimestari

Ondine / ODE 1465-2 | 2025
EAN / UPC 0761195146521

Ferdinand Ries (1784–1838)
Symphonie in Es (’No. 8’), WoO 30 (1822)
1. I. Adagio con moto – Allegro vivace
2. II. Andante con moto
3. III. Scherzo. Vivace – Trio
4. IV. Finale. Allegro – Allegro molto assai

Symphony No. 3 in E flat major, Op. 90 (1816)
5. I. Grave – Allegro – Più Allegro
6. II. Larghetto quasi Andante
7. III. Menuetto. Moderato – Trio I – Trio II
8. IV. Finale. Allegro vivace