Taiteiden rajapinnoilla

 

Huhtikuun Rondo liikkuu taiteiden ja tyylien rajapinnoilla. Teatterikriitikko Maria Säkö kertoo, miten musiikki ja äänisuunnittelu toimii kerronnan välineenä ja traumojen purkajana uusissa sisällissota-aiheisissa teatteriesityksissä. Musiikki voi ottaa jopa feministisen roolin! Pitkän linjan kirjallisuusvaikuttaja Matti Suurpää puolestaan kertoo esseessään, miten monilla tasoilla musiikilliset vaikutteet näkyvät Paul Kleen kuvataiteessa.

Progressiivinen rock oli 1970-luvun edistyksellinen suuntaus, joka otti vaikutteita mm. jazzin, etnon ja klassisen musiikin alueilta. Petri Silas kokosi progen suomalaisia konkareita kertomaan, miten sen perintö elää nykyään. Yllättävänkin vireänä, sillä laatu ei tunne genrelaatikoita. Tommi Saarela tapasi puolestaan Lauri Porran, joka on edennyt metalliyhtye Stratovariuksen basistista laaja-alaiseksi ja tyylirajoja ylittäväksi säveltäjäksi.

Suomalaista nykymusiikkia omaperäisimmillään edustaa säveltäjä Heinz-Juhani Hofmann. Hän ei pelkää ottaa kantaa yhteiskunnalliseen todellisuuteen – hänen vokaaliteoksensa ovat käsitelleet mm. insestiä, ja viimeisin oopperan sukeltaa joukkoampujan pään sisään. Auli Särkiö-Pitkäselle hän kuitenkin kertoo, että shokeeraaminen ei oli itsetarkoitus.

Kansijutussa 22-vuotias kapellimestarikomeetta Klaus Mäkelä kertoo siitä, miten pitää päänsä kylmänä hurjassa debyyttien tulvassa, millaisia taiteellisia ideaaleja hänellä on ja mikä sai hänet kaiken kiireen keskellä ryhtymään myös Turun musiikkijuhlien johtajaksi.

Veijo Murtomäki selvittää perusteellisesti aina yhtä kuumaa aihetta, Jean Sibeliuksen suhdetta natsi-Saksaan. Hän antaa säveltäjälle synninpäästön varsinaisesta natsiaatteesta mutta toteaa, että hänkin oli vain ihminen – oikeine ja väärine valintoineen.

Kiinalaisen oopperan nykytilaa kävimme katsastamassa Hongkongin taidefestivaaleilla, ja pääsiäisen tunnelmiin pääsemme Wagnerin Parsifaliin syventyen. Lehdessä on huhtikuiseen tapaan myös kattava kalenteri ensi kesän tärkeimmistä musiikkileireistä ja -kursseista.

Harri Kuusisaari

Edellinen artikkeliHuhtikuun kantaesitykset
Seuraava artikkeliRDO 184 Sakari Oramo omimmillaan