Naantalin musiikkijuhlat. Kamarimusiikkia: Chausson, Schumann, Mustonen, Schönberg. Esiintyjät Lilja Haatainen, Elina Vähälä, Janne Malmivaara, Atte Kilpeläinen, Senja Rummukainen, Kirill Kozlovski, Waltteri Torikka, Janne Valkeajoki, Ioana Cristina Goicea, Hartmut Rohde, Arto Noras. Naantalin kirkko 5.6.2026.
Janne Valkeajoki, harmonikka. Lindberg, Debussy, Rameu. Rymättylän kirkko 6.6.2026.
Runo voi puhutella kauneimmillaan myös vailla sanoja, ja jos soivaa runoutta tulkitsee niin lumoavan upeasti kuin Lilja Haatainen Naantalin kirkossa, voi kuulija vain onnitella itseään, että oli paikalla. Ernest Chaussonin Poème on tuttu teos viululle ja orkesterille; nyt kuullussa säveltäjän tekemässä versiossa orkesterin korvasi jousikvartetti ja piano.
Tuoreessa muistissa on Haataisen tulkinta Camille Saint-Saënsin 3. viulukonsertosta Helsingin kaupunginorkesterin solistina toukokuussa. Samanveroista kypsyyttä ja Guadagnini-viulun monin vivahtein säteilevää äänellistä hehkua kuultiin nytkin. Intonaation erehtymätön puhtaus, tulkinnan kypsyys ja soiton ulkoinen levollisuus myös virtuoosijaksoissa ravitsevat kuulijan sielua.
Waltteri Torikan taiteilijantaival on viime vuosina kulkenut kohti yhä komeampaa ja hallitumpaa äänenkäyttöä. Uskon, että menestykset Turussa Punaisen viivan Topina ja upeasti tulkittu sotilaan rooli Joel Järventauksen oopperassa Ihminen parhaan kykynsä mukaan ovat tuoneet uutta itseluottamusta ja potkua.
Robert Schumannin Dichterliebe, pianistina loistava, teoksen ihanasta piano-osuudesta pitkine loppusoittoineen kaikki herkut poiminut Kirill Kozlovski, kertoi Torikan hienon kehityskulun jatkuvan. Äänessä on syvyyttä, voimaa ja kantavuutta, on myös tyylikästä legatolinjaa. Muutaman kerran kuultiin myös hienoja pianissimoja – ja niitä olisi mielellään kuullut enemmänkin. Väkevä ote sopii moneen sarjan lauluun, se puri vaikkapa laulussa Ich grolle nicht.
Lied on musiikin kielellä lausuttua runoa, ja se edellyttää todella syvää sanojen ja sävyjen välittämistä kuulijoille. Monissa voimakassävyisissä lauluissa tämä onnistui hyvinkin, mutta runot myös kuiskuttelevat, ja tässä tekstin moninaisuudessa riittää vielä tutkimista. Olisin ollut vielä tyytyväisempi, jos Torikan silmät eivät olisi olleet niin paljon päin nuotteja – niiden kun pitäisi olla päin yleisöä, vangitsemassa kuulijoita yhteisen kokemuksen taikapiiriin.
Naantalin Musiikkijuhlien tilausteoksena kuultiin kantaesityksenä Olli Mustosen verrattoman veikeä teos Kaleva, jonka teksti on Eino Leinon Helkavirsistä. Tässä Waltteri Torikka irrotteli ilmiselvästi nautiskellen, poimien tekstistä hienosti sekä sen jyhkeyttä ja eräänlaisen ironian värittämää hauskuutta – ja nämä epiteetit passaavat mainiosti myös Mustosen musiikkiin. Erityiskiitoksen annan Torikalle erinomaisesta artikulaatiosta, joka paljolti korvasi sitä, ettei käsiohjelmassa ollut tekstiä. Se olisi ollut hyvä lisä – Dichterlieben kohdalla homma olikin hoidettu.
Kalevan yhtyeessä soittivat Elina Vähälä, Atte Kilpeläinen ja Janne Valkeajoki. Mustonen ei kainostele säveltää rehdisti tonaalista musiikkia, jossa kolmisoinnut kukkivat, toki mukavasti maustettuina. Kalevalarytminen teksti johdattelee musiikkia kohti tiettyä arkaaisuutta, ja kun kuningastarinasta on kyse, on mukana myös pompöösiä sankaruutta. Harmonikan täyteläinen sointimaailma yhdistyneenä viulun ja alttoviulun mainioon duetoimiseen loi teokselle yllättävän täyteläisen, jopa orkestraalisen ilmeen. Esitys toimi kuin mainio pieni monologiooppera.
Ilta päättyi yhteen romantiikan ehtoopuolen hienoimmista teoksista, ja se on Arnold Schönbergin Verklärte Nacht. Sen innoittajana on ollut Richard Dehmelin runo (senkin olisi lukenut mielellään käsiohjelmasta!), jossa nainen ja mies vaeltavat synkässä metsässä selvitellen mutkikkaita elämänpolkujaan. Loppu hyvin, kaikki hyvin; synkkyys hälvenee, tähtitaivas kimmeltää, kuu loistaa, rakkaus voittaa.
Elina Vähälä ja Ioana Cristina Goicea, viulu, Atte Kilpeläinen ja Hartmut Rohde, alttoviulu sekä Arto Noras ja Senja Rummukainen, sello, tulkitsivat teoksen upeasti. Schönberg seisoo teoksessa kynnyksellä huiskuttaen taaksepäin hyvästit wagneriaaniselle romantiikalle ja kurottaen eteenpäin kohti itse luomaansa atonalismia. Toki atonalismiin on vielä matkaa, mutta muutamat tosikirpeät harmoniat antavat aavistella, mitä on tulossa.
Nyt kuultu esitys oli täydellisen eheä, intensiivinen kokonaisuus, jota viimeisen päälle harkitut, hienot detaljit elävöittivät. Teoksessa on muutama tärkeä taitekohta, yksi vaikuttavimmista on pieni sellosoolonen, joka avaa tien asioiden kirkastumiseen. Arto Noras soitti nuo tahdit sielua syleilevän kauniisti. Pian sen jälkeen musiikki alkaa säteillä tähtien loistoa ja kuutamon kirkkautta. Ylimpänä kimmelsi Elina Vähälän Guadagni-viulun ääni, joka tässäkin konsertissa osoitti olevansa ns. täydessä iskussa – ehkä ei kaikkein onnistunein tapa ilmaista asia… Kiitos kaikille mestarillisesta esityksestä!
Janne Valkeajoki hurmasi Rymättylässä
Janne Valkeajoki, Baselin musiikkikorkeakoulun 34-vuotias harmonikansoiton professori, on ansioitunut myös kapellimestarina. Olenkin kuullut sanottavan, että hän soittaa harmonikkaa kuin johtaisi orkesteria, ja kyllä vain: hänen soittimestaan taikomansa väriskaala kasvaa kuin hiljaisimmasta jousten pianissimosta hurjimmaksi koko orkesterin fortissimopauhuksi.
Kaikesta tästä saatiin nauttia Rymättylän upeassa, kattomaalausten koristamasta keskiaikaisessa kirkossa. Magnus Lindbergin pianosarja Jubilees on Valkeajoen sovittamana muuntunut kuusiosaiseksi Accordeon Jubileeksi, joka kertoi soittajan virtuoosisormista, muotojen ja sointivärien raffinoidusta tajusta sekä siitä, että hänen soittimensa soi joka tilanteessa erinomaisen puhtaasti. Vire ei horju repivimmässäkään fortississimossa.
Omia sovituksia olivat myös Claude Debussyn preludit Des pas sur la neige, Minstrels ja La fille aux cheveux de lin,värikäs kokoelma, joka valotti tuttuja kappaleita uudesta perspektiivistä. Kuinka pehmeää oli lumi, miten ketteriä olivatkaan soittoniekat ja miten poikkeuksellisen suloinen oli pellavatukkainen tyttö.
Jean- Philippe Rameaun cembaloteoksia Valkeajoki on myös levyttänyt, ja tuo CD on palkittu kansainvälisesti. Herkkää, ylen herkkää ja viimeisteltyä oli hänen soittonsa vaihetelevatunnelmaisissa a.molli-sarjan tanssillisissa osissa, joissa saatiin nauttia loisteliaasta tekniikasta virtuoottisine juoksutuksineen. Että mies viihtyy ja nauttii musisoidessaan välittyy hymyilevistä kasvoista. Myös yleisöä hymyilytti tästä musiikista nauttiessaan.
