Leikkausten jälkeen lentoon

  Musiikin koulutus ammattikorkeakouluissa oli 2010-luvulla otsikoissa lähinnä aalloissa tulleiden rahoitusleikkausten ja niitä seuranneiden koulutusohjelmien karsinnan vuoksi. Miten ammattikorkeakouluissa soi 2020-luvulla?   Suomalaisesta musiikin korkeakoulutuksesta julkisesti keskusteltaessa vie puhe useimmiten Sibelius-Akatemiaan. Musiikin ammattikoulutusta on kuitenkin annettu muuallakin Suomessa jo yli puoli vuosisataa sekä maakuntien tarpeita vastaamaan että ponnahduslautana maisterikoulutukseen. Konservatoriot kokivat suuren muutoksen 1990-luvulla jakautuessaan ammattikorkeakouluiksi ja toisen asteen oppilaitoksiksi. 2010-luvulla ammattikorkeakoulujen rahoitusta ja aloituspaikkoja leikattiin useaan otteeseen, myös musiikin puolella: Lahdessa ja Joensuussa musiikin […]
Artikkeli on tarkoitettu Rondon lukijoille. Ryhdy sinäkin lukijaksi RONDON KAUPPA valikon kautta.
Edellinen artikkeliKlassinen musiikki Yle Teemalla ja Areenassa toukokuussa 2021
Seuraava artikkeliMistä kipinää muusikkoudelle?