Toisenlainen kuorovuosi

Suomalaiskuoroilla on ollut vankka tahtotila jatkaa toimintaansa mahdollisimman turvallisesti siitä huolimatta, että kuorolaulun vaarallisuutta on toisteltu mediassa. Kuorolaulun tuomat hyvinvointivaikutukset nousevat arvoon arvaamattomaan juuri kriisiaikana. Päästäänkö alkuvuodesta konsertoimaan?   Zoom-työpajoja, ulkoilmaharjoituksia, esiintymistä turvavälein ja maskit kasvoilla. Kun koronapandemia iski Suomeen, kuorot eivät lannistuneet. Yhteiskunnan ollessa keväällä kiinni etäharjoittelusta tuli normi, ja syksyllä kulttuurielämän käynnistyttyä kuorot aloittivat toimintansa tiukoin turvatoimin – olosuhteissa, joissa normaalitilanteessa ei kukaan kuvittelisi pystyvänsä laulamaan. Poikkeusaika tekee kuitenkin sopeutuvaiseksi. Sinnikkyys kertoo siitä, […]
Artikkeli on tarkoitettu Rondon lukijoille. Ryhdy sinäkin lukijaksi RONDON KAUPPA valikon kautta.
Edellinen artikkeliEtäopetusta pianolla
Seuraava artikkeliSisältö 01-2021