Orkesterit ja konsertot

Sinfonietta” ei ole vain vähän pienempi sinfonia, diminutiivinen versio monumentaaliteoksesta, vaan sävellystyyppi, joka pyrkii usein ilkikurisesti irti sinfoniaperinteen raskassoutuisista piirteistä. Erityisen selvästi se kuuluu Francis Poulencin Sinfoniettasta (1947), jonka avomielinen raikkaus, huumori ja vilahtava surumieli polveutuvat ranskalaisen musiikin keveäliikkeisestä perinteestä, esimerkkinä Bizet’n C-duuri-sinfonia. Prokofjevin Sinfonietta on alun perin 14-vuotiaana sävelletty klassishenkinen teos, eikä säveltäjä voinut käsittää, miksi se on jäänyt hänen ”Klassisen” sinfoniansa varjoon. Brittenin 18-vuotiaana säveltämässä Sinfoniettassa op. 1 on piruilua aikansa vanhoille parroille, […]

François-Xavier Roth on pitänyt periodiliikkeen uutta etsivää henkeä korkealla levittämällä aikalaissoittimien ilosanomaa myös Stravinskyn baletteihin, Ravelin ja Debussyn musiikkiin ja uusimpana projektina Mahlerin sinfonioihin. Ensimmäisen sinfonian jälkeen sarjassa ilmestyi neljäs, ja molempiin 1900-luvun alun soittimet sopivat erinomaisesti. Neljännen sinfonian sointiasu on kirkas ja klassinen, mutta soittimien värien heterogeenisuus luo silti aivan uudenlaisia perspektiivejä. Erityisesti pidin pisteliäistä puhaltimista ja solakasti raikuvista vaskista, kun taas jousten sointi on vähän kalvakka. Kun yltäkylläisen sointikylvyn sijaan tarjolla on artikulaation […]

Periodityylin tempoista, törähtävistä vaskista ja kovakapulaisista patarummuista on jo tullut uusi normi, joten pelkästään näillä oivalluksilla Thomas Dausgaard ja nykyaikaisilla soittimilla soittava Ruotsalainen kamariorkesteri eivät tuo mitään mullistavaa Schubertin sinfonioihin. Historiatietoinen ote raikastaa sinällään nuoren Schubertin musiikkia – hän oli kuudennen sinfonian valmistuessa 21-vuotias – paljon enemmän kuin vaikka Mendelssohnin tai Schumannin sinfonioita. Näistä esityksistä ei erotu holhoavaa setämäisyyttä, vaan scherzot ja finaalit rientävät täynnä draamaa ja elinvoimaa. Kaikkea elävöittää joustava temponkäsittely, mikään ei latistu […]

1900-luku tuotti koko joukon synkkiä sinfonikkoja, mutta Allan Pettersson (1911–1980) on siinäkin seurassa vakava ilmestys. Hänen musiikkinsa ei ollut aikansa moderneinta, mutta riitasointuja riittää ja valoa on vähän. Ensimmäinen sinfonia valmistui 1951, kun hänellä oli diagnosoitu nivelreuma. Sinfoniat nro 10–16 syntyivät 1970-luvulla Petterssonin vierailtua kuoleman porteilla. Toiseksi viimeinen sinfonia nro 15 (1978) on muiden myöhäisteosten tapaan yksiosainen, raastavien tunteiden hallitsema vyöry, joka ohenee hetkeksi haikeaksi, sooloviulun keventämäksi suvannoksi. Yli puolituntinen koitos on jaoteltu levylle partituurinumeroin, […]

Ranskassa syntyneen mutta itseään itävaltalaisena pitäneen Georg Muffatin (n. 1645–1704) musiikki edustaa kosmopoliittista synteesiä barokin suuntauksista. Muffat opiskeli Roomassa Arcangelo Corellin johdolla. Sinä aikana syntyivät concerto grossot, jotka julkaistiin ensin Salzburgissa vuonna 1682 ja otsikolla Armonico tributo Passaussa vuonna 1701. Concerto Copenhagenin vetäjä Lars Ulrik Mortensen lainaa säveltäjää: ”Sodan aseita ja niiden käyttöä en ymmärrä. Minun aikani kuluu nuottien, jousien ja sävelien parissa. Minun työni tavoitteena on harmonia ja sekoitan Ranskan, Saksan ja Italian sointuja […]

Mahlerin ”Laulu maasta” on tilinpäätös elämänmuodolle, joka haudattiin Itävallan keisarikunnan mukana ensimmäisessä maailmansodassa. Laajemmin sen voi mieltää nostalgiseksi tutkielmaksi maallisen vaelluksen kauneudesta ja rajallisuudesta. Musiikin vahva side itävaltalaiseen perinteeseen, kuten valssirytmeihin ja psykoanalyysiin, nousee notkeasti esiin Ivan Fischerin ja Budapestin Festivaaliorkesterin levytyksessä. Hans Bethgen saksantamat kiinalaisrunot valavat elämäntuntoon ulkopuolisuutta, jota nämä muusikot mittailevat liukuvalla asteikolla. Monien ilmeettömien levytysten jälkeen Channel Classicsin lämpimästi äänittämässä esityksessä tuntuu kiertävän veri ja ajatukset. Fischer eläytyy soitinnuksen ja runokuvien yksityiskohtiin […]

Messiaenin Poèmes pour Mi (1936) on yksi 1900-luvun hienoimpia orkesterilaulusarjoja, mutta verraten harvoin kuultavissa. Ehkä sen modernistiset piirteet vievät laulajia epämukavuusalueelle, mutta tuntuu myös, että sen oudoksutuin elementti on rakkauslaulujen väkevä kristillisyys. Vaimolleen – lempinimeltään Mi – omistamissaan runoissa Messiaen ylistää yhtä paljon avioliiton sakramenttia ja pyhyyttä kuin hurmiota ja eroottisia nautintoja. Sarah Leonard on nykymusiikkispesialisti, joka on elementissään, vaikkei aivan ihanteellisesti äänitettynä tässä vuonna 1991 tehdyssä konserttitaltioinnissa. Michael Gielen oli vanhan koulun ekspressionisti, joka […]

Emilie Luise Friderica Mayer (1812–1883) on yksi viime vuosina ”löydetyistä” naissäveltäjistä, joka ei ole ollut kadoksissa, vaan kärsinyt sukupuoleensa kohdistuvista ennakkoluuloista. Pommerissa syntynyt Mayer sai säveltäjänuralle kannustusta ja oppia balladisäveltäjä Löweltä ja musiikinteoreetikko Adolph Bernhard Marxilta. Kymmenen vuoden periodilla 1847–57 Mayer sävelsi kahdeksan sinfoniaa, jotka otettiin Berliinissä suopeasti vastaan mutta unohdettiin pian. Teokset kuuluvat aikakautensa parhaimpiin ja edustavat tyyliltään romanttisen sinfonian Mendelssohn-Schumann-akselia, mutta aina omaa ääntä käyttäen. Sinfoniaa pidettiin 1800-luvulla miehisenä taiteenlajina, ja Mayerin teokset […]

Haydnin sinfoniat nro 61, 66 ja 69 valmistuivat vuonna 1776, kun Esterházan kesäpalatsin taidejuhlat olivat kiivaimmillaan. Konsertteja, oopperaa, tanssiaisia ja teatteria oli lähes joka ilta, ja sinfonioihin kohdistui entistä viihteellisempiä odotuksia. Alphan Haydnin sinfonioiden kokonaislevytyksen 12. osaan on sen vuoksi valittu otsikoksi ”Le jeux et plaisirs” (”Iloja ja nautintoja”), joita nämä kolme sinfoniaa tarjoilevat herttaisessa mutta kekseliäässä muodossa. Aiemmin valmistuneiden hurjien Sturm und Drang -sinfonioiden jälkeen nämä olivat hyvätapaisia ja koristeellisia teoksia. Niistä ei silti […]

Boris Ljatoshinskin (1895–1968) viiteen sinfoniaan on kirjattu Ukrainan 1900-luvun historia. Naxos oli ajoissa liikkeellä levyttäessään teokset 1990-luvulla Ukrainan itsenäistyttyä ja julkaisee kokonaisuuden nyt uudelleen. Sota on tehnyt Ljatoshinskista ajankohtaisen, ja hänen musiikkiaan esittävät tällä hetkellä orkesterit Berliinin filharmonikoita myöten. Sinfonioita ei silti tarvitse kuunnella pelkästä myötätunnosta: Ljatoshinski voisi säveltäjänä kokea samanlaisen ylösnousemuksen kuin Mieczyslaw Weinberg viime vuosina. Kymmenisen vuotta Shostakovitshia vanhempi Ljatoshinski opiskeli Kievissä Reinhold Glièren johdolla, ja kisällinnäytteeksi sävelletty sinfonia nro 1 (1919) on […]

Nicholas Collon oli Radion sinfoniaorkesterin ensimmäisenä ulkomaisena ylikapellimestarina yllätysveto. Kuherruskuukautta elettiin viime lokakuussa levyä äänitettäessä, ja tuore julkaisu kertoo entistä lämpimämmästä saundista ja vapautuneesta tunneilmaisusta. Se kuuluu erityisesti Kuningas Kristian II -sarjasta, joka kylpee notkeissa tempoissa ja etelämaalaisessa välittömyydessä. Nocturne laulaa oopperamaisella hehkeydellä, eikä Elegia alistu alakuloisuuteen – jopa Tukholman verilöylyä kuvasteleva Balladi soi ironisen hilpeästi. Maeterlinckin Pelléaksessa ja Mélisandessa on poimittu myös traagiset enteet, jotka lunastuvat riipaisevasti Mélisanden kuolemassa. Erityinen kiitos sarjan upeasti soiville […]

Mozartin kahdesta molliin kirjoittamasta pianokonsertosta ei ole varsinaisesti levypulaa, mutta See Siang Wong tarjoaa niistä niin tuoreet tulkinnat, että niitä kuuntelee uusin korvin. Vaikka molemmissa teoksissa on traaginen pohjavire ja niitä on pidetty romanttisen pianokonserton isinä, niin See Siang Wongin ilmeikäs ja irtonainen kosketus ja soiton mielikuvitus ottavat etäisyyttä raskauteen. Hän fraseeraa ja kuvioi melodioita usein eri tavalla niiden toistuessa tai jatkuessa uudella sävyllä. Kummankin konserton hitaissa osissa varioiva kuviointi ja koristelu luo koko ajan […]