CD-levyt

Latvian radiokuoro levyttää tiuhaan, ja kuoromusiikin ystävät kiittävät: levyt ovat poikkeuksetta herkkuja. Ondinelle tehtyjä äänitteitä hallitsee uudempi hengellinen ohjelmisto. Nyt vuorossa on ukrainalainen Valentin Silvestrov (s. 1937). Suurin osa levyn kappaleista on peräisin 2000-luvulta ja kirjoitettu liturgisiin teksteihin. Ajatonta pyhäntuntua ja meditatiivista uustonaalisuutta tihkuvissa a cappella -teoksissa on jousiorkesterisoinnin ylellistä hehkua ja kirkkolaulun muhevuutta. Musiikki hipoo pinnallisuutta, mutta Euroopan kenties parhaimman kuoron yli-inhimillinen sulous ja taivaallisen runsaana tallennettu kirkkoakustiikka saavat kuulijan yhtymään kuudella raidalla kertautuvaan […]

Savonlinnan Musiikkiakatemia on tehnyt vuosikymmeniä työtä, ehkä vähän Savonlinnan Oopperajuhlien varjossa, sivistyneen kamarimusiikin ja liedtaiteen hyväksi. Se ei tarkoita mitään näpertelyä, kuten kuullaan Ralf Gothónin soittamasta Sibeliuksen ”Puu”-sarjasta op. 75. Salonkimaisesta puuteroinnista ei ole tietoa, vaan sellaisen tilalla on filosofista eetosta ja jylhiä kontrasteja. Draamaa riittää myös Jorma Hynnisen tulkinnoissa Sibeliuksen lauluista, vaikka iän tuomat instrumentin rajat tulevat välillä vastaan. Voi olla, että sen vuoksi Hynninen lataa esityksiin vielä enemmän ruutia kuin aikaisemmin. Teksti on […]

Juhlavuoden runsaassa levytarjonnassa Sibeliuksen laulut ovat pitkälti paitsiossa lukuunottamatta Alban pakettia, joka korkeatasoisine esittäjineen täyttää hyvin paikkansa. Valikoima on tasapainoinen poikkileikkaus, joskin sisäänpäinkääntynein ekspressionismi on jätetty pois. Pia Freund, Tommi Hakala ja Kristian Attila jakavat yhteisen tulkinta-asenteen: hienostunut vähäeleisyys ja kypsä tyylitaju tuovat levyyn yhtenäisyyttä ja puhdaslinjaisuutta. Tunnelmaa kuitenkin hallitsee turvallisuushakuisuus. Eikö olisi ollut oikea hetki tehdä jotakin kiteytetympää ja sisältölähtöisempää kuin tavanomainen sillisalaatti? Hakala ja Freund onnistuvat tarinankertojina väistäen patetiikan sudenkuopat: Säf, säf, susa […]

Guillaume de Machaut (n. 1300–1377) oli ars novan keskeisiä säveltäjiä, jonka isorytmiset motetit vaikuttavat yhä moderneilta: kompleksinen äänenkuljetus menee arvaamattomiin suuntiin ja tuottaa outoja harmonioita. Mitä tapahtuukaan, kun aikamme musiikin suuriin visionääreihin kuuluva Heinz Holliger tarttuu Machaut’n teoksiin ja ottaa niistä rakenteellisen rungon omalle musiikilleen? Päästään kaksin verroin oudompiin sfääreihin, ja aikakaudet lyövät kättä yhteisiä henkisiä ulottuvuuksia etsiessään. Holligerin Machaut-sovituksissa alkuperäisteokset ovat usein vain juuri ja juuri tunnistettavissa, mutta säveltäjä käyttää keskiajan tekniikoita ja hälyääniin […]

Oopperoiden studioäänitteille on jo soiteltu kuolinkelloja, kun live- dvd:t valtaavat alaa halvempana ja kätevämpänä vaihtoehtona. Warner kuitenkin osoittaa uudella Aidan studioäänitteellään miten paljon lajin katoamisessa on menetettävä. Huolellinen toteutus tuo mieleen lajin kulta-ajat. Kaikki balanssit ja yksityiskohdat ovat niin viimeisteltyjä, että moinen ei elävässä esityksessä ole koskaan mahdollista. Lisäksi tekninen toteutus palvelee suoraan tulkinnallista tavoitetta: jo alkusoitosta ilmenee, että Antonio Pappano tähtisolisteineen haluaa tehdä Aidasta intiimin sielundraaman ja jättää spektaakkeliaineksen sivuun. Näkemys on johdonmukaisuudessaan vangitseva, […]

Kontratenorit ovat laulaneet menetyksellä Gluckin reformioopperaa jo Joseph Kowalskin päivistä asti, mutta nyt Franco Fagioli asettaa uudet mittapuut. Ei kukaan äänityypin edustaja ole saanut rooliin tällaista voimaa ja herkkyyttä. Rintaäänten intensiivistä sointia kuunnellessa tuntuu, kun joku uhkea mezzosopraano a´la Marilyn Horne olisi asialla. Tästä onkin Fagiolin taiteessa kyse: hän ylittää kaikki genrerajat. Orfeon suru on raastavinta ja maanittelu Manalan joella lumoavinta mitä koskaan on kuultu. Kaikki enkelimäinen kalvakkuus on tiessään, tässä tehdään draamaa ja täysillä. […]

  Kamus-jousikvartetti ajaa tietoisesti kvartettomusiikin asemaa. Toisella levyllään yhtye (Terhi Paldanius, Jukka Untamala, Jussi Tuhkanen, Petja Kainulainen) rinnastaa Voces intimae -hitin lajityypin uusiin tuuliin. Sibeliusta Kamus tulkitsee aidon intiimisti, vailla paasausta tai patetiaa. Ylipäätään he uskaltavat luopua tarkkarajaisesta, yksilöidystä jousisoinnista ja heittäytyä aavistelevasti värisevään, pienenpienissä liikkeissä etenevään unenomaiseen musisointiin, jossa neljästä tulee yksi. Harva kokoonpano pääsee tällaiselle yhteissoiton tasolle. Hienovarainen soittotapa vaati erityistä läsnäoloa kuulijaltakin, sillä Kamus mieluummin kysyy ja kuiskaa kuin laukoo suoria vastauksia. […]

  Espanjalaissyntyinen klarinetisti José Luis Estellès on ollut tuttu vieras Suomessa. Viime kesänä hän teki vaikutuksen Nurmeksen erinomaisessa kesäakatemiassa ja myös tällä levyllä hänen hunajainen klarinetinsointinsa on liittoutunut suomalaisen Jousia-kvartetin silkkiseen saundiin. Mozartin klarinettikvinteton Estelles soittaa basettiklarinetilla, eikä esityksestä löydy etsimälläkään säröjä tai edes pieniä poikkeamia soivan autuuden tieltä. Keskittymisessään suloiseen sointiin tulkinta jättää terävämmät luonnehdinnat syrjään, mutta monille tämä riittää. Lopputulos on silti enemmän empaattinen kuin sliipattu, vaikka äänitys jättää kvartetin pahasti auvoisena väreilevän […]

  Charles Ivesin kolme varttia kestävä Concord-sonaatti on myyttinen teos pianistien koetinkivenä. Ives yhdistää siinä moninaisia aineksia tiheäksi kudelmaksi; sitaatteja on mm. Beethovenilta, Bachilta, Brahmsilta, Chopinilta ja amerikkalaisista kansanlauluista. Hurjiksi vyöryksi kasautuvat tekstuurit, tahtiviivojen puuttuminen ja villit klusterit antavat sille modernistisen leiman, mutta mukana on myös lyyrisen kauniita suvantoja. Teos liittyy transsendentalismina tunnetun filosofiliikkeen hahmoihin, joiden luonnekuvia osat ovat, mutta harva jaksaa enää perehtyä sen ulkomusiikillisiin asioihin. Aikamme tekniset superpianistit kuten Marc-Andre Hamelin ovat jo […]

  Bachin sonaateissa viululle ja cembalolle (BWV 1014-1019) soittimellinen perspektiivi poikkeaa myöhempien aikojen duosonaatista. Bachin lähtökohtana oli barokin triosonaatti, jota hän sovelsi siten että cembalo soittaa sekä melodiaääntä että bassoa ja viulu toista melodiaääntä. Sen vuoksi C.P.E. Bach luonnehti teoksia ”cembalotrioiksi” ja isänsä parhaimpiin lukeutuviksi sävellyksiksi. Sama äänien roolijako on tällä levyllä ulotettu myös triosonaatteihin (viulu & continuo) BWV 1021 ja 1022. Vasta 1800-luvun alusta säilyneeseen kopioon tallennettuun triosonaattiin BWV 1022 liittyy muitakin kysymysmerkkejä. Erik […]

  Lars Vogt pohdiskeli ja valmisteli seitsemäntoista vuoden ajan Bachin Goldberg-muunnelmia ennen kuin ikuisti ajatuksensa levylle. Tekstissään Vogt puhuu suuresta kunnioituksesta Bachin variaatiomonumenttia kohtaan. Sekin soitosta kuultaa, mutta monia muita pianisteja enemmän hän löytää teoksesta iloa ja viihdyttävyyttä. Periodityylin opit kuuluvat rytminkäsittelyssä ja tempoissa, mutta nykyaikainen konserttiflyygeli (instrumenttia ei ole mainittu) saa loistaa laajalla kosketusvalikoimallaan. Turha juhlallisuus on esityksestä poissa, mutta ehkä hurjimmat huiput ja syöverimäisimmät syvyydet myöskin. Mutta Goldberg-muunnelmien ei aina tarvitsekaan olla metafyysinen […]