CD-levyt

Tashkentissa syntynyt Bezhod Abduraimov on jo jonkin aikaa kolkutellut pianistisia tähtiportteja ja tullut tunnetuksi mm. Prokofjevin musiikin tulkkina. Levytyksissään hän on esiintynyt edukseen romanttisen kantaohjelmiston parissa, varmaotteisena virtuoosina, jonka tulkinnoista on jäänyt kaipaamaan persoonallista silausta. Prokofjevin kymmenen pianosovitusta Romeon ja Julian balettimusiikista kertovat Abduraimovin hallitsevan säveltäjän graafisen, mutta runollisesti herkän tyylin. Tanssivat rytmit kimmahtavat napakasti, vaikka sukuvihan purkaukset voisivat olla pelottavampiakin. Päätöskohtaus, Romeo ja Julia ennen eroamistaan, on riipivän suloinen. Levyn hienoin kokonaisuus on uzbekkisäveltäjä […]

Matthew Locke (1622–1677) oli varhemman englantilaisen barokin kiehtova ja omapäinen tyyppi, joka muistetaan Kaarle II:n hovisäveltäjänä ja kiistakirjoituksistaan. Hänen teoksissaan englantilaisen gambaconsortin perinne siirtyi Cromwellin puritaanisen tasavallan ajasta kuningasvallan palauttaneelle restauraatioajalle. Mutta Locke oli kaukana konservatiivisesta perinteenvaalijasta, ja hän toi arkaaisten fantasioiden rinnalle uusia tansseja. Tämä musiikki on Laurence Dreyfusin, Emilia Benjaminin, Jonathan Mansonin ja Markku Luolajan-Mikkolan muodostaman Phantasm-yhtyeen ydinosaamista. On nautinto kuunnella soittoa, joka on kokonaan vapautunut välineiden ja soittotapojen demonstroinnista eläväksi musiikin tulkinnaksi. […]

Olli Koskelin (s. 1953) on hionut verkkaan modernia taidettaan. Vaikka Alban levyn ohjelma muistuttaa kuvataiteilijoiden retrospektiivisiä näyttelyjä, kokonaisuuden otsikko, Presentness (”Tämänhetkisyys”) painottaa tässä-ja-nyt-olemista. Kaksi teoksista, Courbures pianolle ja Exalté klarinetille, on sävelletty 1980-luvulla, eivätkä tässä kuultavat esitykset ihan tavoita alkuperäisesittäjien, Jouko Laivuoren ja Kari Kriikun, korvat avaavaa inspiraatiota. Molemmat teokset ovat tarkoin muotoiltuja, mutta silti vapautuneesti liikehtiviä virtuoosikappaleita. Tuomas Malin tulkinta vuodelta 2006 poimii hellästi Courburesin lopun hiljaiset sävyt, mutta Gleb Kanasevich saa Exaltén kuulostamaan […]

Bachin viululle ja klaveerille säveltämissä sonaateissa on paljon hitaita osia, mistä seuraa, että musiikissa korostuu melodinen taito ja tunneilmaisu. Se on houkutellut soittajia toisinaan väärille jäljille, mutta Sirkka-Liisa Kaakinen-Pilch ja Tuija Hakkila tähtäävät koruttomaan, parhaimmillaan vilpittömän sydämelliseen tunneilmaisuun. Levytyksen USP on Hakkilan soittama Gottfried Silbermannin vuonna 1747 rakentaman fortepianon kopio (Andrea Restrelli). Bachin tiedetään viimeisinä vuosinaan soittaneen Silbermannin varhaisia fortepianoja, ja vaikka sonaattien levytyksissä käytetään yleensä cembaloa, fortepiano on perusteltu ja kiinnostava vaihtoehto. Eksoottisimmillaan, kuten […]

1929 julistaa BR Klassikin uutuus kannessaan, ja Eduard Künneken (1885–1953) Tanssillinen sarja tervehtii kuulijaa Weimarin tasavallan sätkivillä foxtroteilla, syntisen kaihoisilla bluessävelillä ja romanttisesti kaartelevilla Boston-valsseilla. Künneke oli Max Bruchin oppilas, joka sai jazz-herätyksen 1920-luvulla ja keskittyi sen jälkeen repäiseviin näyttämöteoksiin. Tänzerische Suite, alaotsikoltaan Concerto grosso jazzyhtyeelle ja suurelle orkesterille, on uuteen mediaan eli radioon vuonna 1929 tilattu teos, jossa Künneke kiskoo saksalaiset aistien valtakuntaan, jonka natsit vähän myöhemmin tuomitsivat turmioksi ja rappioksi. Myös Hanns Eisler […]

Bartókin Konsertto orkesterille on 1900-luvun musiikin suuria klassikoita, jota on viime vuosina lähestytty yhä enemmän musiikillisena kuin soittoteknisenä haasteena. Näin tekevät myös Alexandre Bloch ja Lillen orkesteri, joka tähtää tavallista kevyempään ja läpikuultavampaan sointiin. Avausosa kuulostaa suorastaan rennolta, ja toisen osan paripelit voisivat kuvata nykyaikaista ihmissuhdekomediaa. Elegiassa on huolella tyyliteltyä draamaa, mutta ei draamaa syventävää painajaistunnelmaa. Finaali on ketterästi taituroiva ja optimistinen, mutta kokonaisuudesta puuttuu sellainen tarkkuus ja varmuus, jonka Susanna Mälkki ja HKO levytyksessään […]

Moniääninen madrigaali on yksi renessanssin hienoimpia musiikillisia saavutuksia, joka on viime vuosina jotenkin luiskahtanut varjoon. Monteverdin ja Gesualdon teoksia levytetään ahkerasti, mutta kumpikaan ei oikeastaan kuulu lajin valtavirtaan. Ferrarassa koko uransa vaikuttanut Luzzasco Luzzaschi (n. 1545–1607) sen sijaan kuuluu, mutta mitään tavanomaista hänen ”salaisessa” musiikissaan ei ole. Herttua Alfonso II perusti hoviinsa 1570-luvulla ensiluokkaisen sopraanoyhtyeen, joka myös soitti eri renessanssisoittimia. Valikoidulle yleisölle he pitivät salaisia konsertteja, jonka musiikista vastasi hoviurkuri Luzzaschi. Kolmelle sopraanolle sävellettyjen eksklusiivisten […]

Kun pitkät kaiut sekoittuvat loitotessansa pimeässä, syvässä ykseydessä, joka on laaja kuin yö ja kuin kirkkaus rannaton, niin äänet, värit, tuoksut vastaavat toisiaan.” Alphan levylehdykän lainaus (suom. Yrjö Kaijärvi) Baudelairen Pahan kukista pohjustaa osuvasti Sandrine Piaun orkesterilaulujen kokoelmaa. Tämä on yksi viime vuosien lumoavimpia laulumusiikin julkaisuja. Ranskalainen tähtisopraano kuulostaa haltioituneen inspiroituneelta kumppaninaan orkesteri, joka myötäilee laulajaansa kuin säämiskäinen hansikas. Ohjelma etenee Berliozin romantiikasta impressionismin kautta nuoren Brittenin lauluihin Paul Verlainen ja Victor Hugon teksteihin. Äänet, […]

Elämän kompleksisuuden ja ihmisyyden teemat ovat voimakkaasti olleet läsnä Verneri Pohjolan instrumentaalimusiikissa jo pitkään. Monkey Mind on saanut nimensä buddhalaisesta metaforasta, mielen poukkoilusta ajatuksesta toiseen. Tätä kuvaa hyvin jo avausraita Party In The Attic, jossa risteilevät terävät leikkaukset, kiihkeästi ajava groove ja kahden kolmasosan tienoilla tapahtuva yllättävä seestyminen, kuin meditaatiosta löytyvä kirkkauden hetki. Pohjola on kasannut uuteen bändiinsä basisti Jasper Høibyn, pianisti Kit Downesin sekä pitkäaikaisen kollegansa, rumpali Olavi Louhivuoren. Tuomo Prättälä maustaa kokonaisuutta syntetisaattoreilla […]

Helvi Leiviskä oli säveltäjä, jonka nimi takavuosina muistettiin, kun tuli puhe säveltävistä naisista Suomessa. Se ei paljon auttanut, sillä hänen musiikkiaan esitettiin kitsaasti. Sen vuoksi vuonna 1945 valmistunut suuri viulusonaatti on nykykuulijoille löytö, intohimoinen ja taiturillinen eepos, joka tekee sykähdyttävän vaikutuksen Linda Suolahden ja Tiina Karakorven levytyksessä. Suolahden hehkuva ja liukasliikkeinen viulusointi vapauttaa hitaasta osasta impressionistista mystiikkaa ja ääriosista sankarillista eetosta. Ann-Elise Hannikaisen (1946–2012) Zafra valmistui Sibelius-viulukilpailuja varten 1980-puolivälissä, kun Suomessa avattiin korvia aivan toisiin […]

Terhi Dostalin valikoima suomalaisia pianokappaleita sisältää tervetulleita harvinaisuuksia, joista ensimmäisenä voi mainita Aarre Merikannon pianokappaleet op. 20 vuodelta 1919. Mutta ei Ilmari Hannikaisen romanttinen pianotaituruuskaan ole levyillä liian hyvin edustettuna, ja Dostal karakterisoi Fantastiset variaatiot op. 19 säihkyvin värein ja nasevin rytmein. Kolme pientä valssia – tietysti ranskaksi otsikoituna – kimmahtavat myös varmoin askelin ja harkitulla rubatolla. Levyn päällimmäinen vaikutelma on suorituskykyinen tehokkuus, joka ehkä seuraa osaltaan kovanpuoleisesta äänityksestä. Merikannon Pan, Uni tai Kuutamo soivat […]