maanantai tammikuu 12. 2026

RDO 180 Viulun velhon kamariyhtyeet

0
Saksalainen Christian Tetzlaff (s. 1966) on suurimpia persoonallisuuksia maailmaa kiertävien viulusolistien keskuudessa. Hän on ottanut soittoonsa paljon oppia ns. ”puhuvan musiikin” periaatteista: hän käyttää...

RDO 179 Barokin energiaa 20 vuotta

0
  Helsingin Barokkiorkesterin mission mukaan sen ”ydintehtävä on laadukkaiden konserttien tuottaminen”. Tämähän on kaukana itsestäänselvyydestä aikana, jolloin kulttuurin itseisarvoa ja ulkoisvaikutuksia joudutaan jatkuvasti arvioimaan. Linjamme...

RDO 178 Syvällinen virtuoosi

0
Risto-Matti Marin on erilaista tietä kulkenut pianovirtuoosi. Perusohjelmiston ohella on soittanut ja tutkinut paljon pianotranskriptioita ja tuonut esiin uutta musiikkia. Erityisen tiivis yhteistyö on...

RDO 177 Baltian kuoroihme

0
  Baltian maat ovat perinteisesti laulukansaa, ja Latvian radiokuoro ja Viron Filharmonian kamarikuoro ovat maidensa kuorokulttuurin ammattimaisia huippuja. Niiden soinnin täyteläisyyden taustalla on pikemmin tinkimätön...

RDO 176 Vuoden suomalaisia valioita

0
  Levylle on koottu suomalaisten levy-yhtiöiden parhaita tuotantoja vuodelta 2016, ja jokainen niistä valittiin aikanaan Rondon kuukauden levyksi. Barokkiviulisti Kreeta-Maria Kentala yhdistelee levyllään J.S. Bachin tanssisarjoja...

RDO 175 Rautavaaran pitkä matka

0
                            Einojuhani Rautavaara (1928–2016) ehti käydä läpi monenlaiset tyylikaudet ja tekniikat. Vaikka hänen myöhäistuotantonsa uusromanttinen vire tuntuukin takinkäännöltä sarjalliseen kauteen verrattuna, se ei sitä ole....

RDO 174 Ralf Gothónin monet roolit

0
  Toukokuussa 70 vuotta täyttänyt Ralf Gothóni on ollut monipuolisimpia suomalaisia muusikoita. Hän on paitsi soolopianisti niin myös kamarimuusikko, orkesterinjohtaja, säveltäjä ja kirjailija. Hänen muusikkoutensa...

RDO 173 Linna Soi 2016

0
  Verisistä draamoista hauskanpitoon Giuseppe Verdi teki kolme Shakespearen näytelmiin perustuvaa oopperaa: Macbeth, Otello ja Falstaff, ja kaikki ne nähdään Savonlinnan oopperajuhlilla kesällä 2016. Macbethin ensimmäisen...

RDO 172 Pianonsoiton voimamiehiä

0
Ludwig van Beethoven (1770-1827) saapui Wieniin vuonna 1792 ja valloitti kaupungin pianistina. Beethoven ei niinkään yrittänyt miellyttää ylimystöä, vaan häikäisi heidät taituruudellaan ja persoonallisuudellaan....

RDO 171 Sibelius 150 Juhlalevy

0
Suomalaisen Oopperan monivuotinen baritonitähti ja johtaja, Sibelius-Akatemian yksinlaulun professori ja johtaja Oiva Soini kirjoitti 1935 Jean Sibeliuksen 70-vuotisjuhlien yhteydessä: "Sibeliuksen lauluilla ei saavuteta helppoja...

RDO 170 Vedenhenki pysyy pinnalla

0
Levy-yhtiö Ondine juhlii 30-vuotista olemassaoloaan satsaamalla entistä enemmän digitaalisiin palveluihin. Yhtiö ponnisti suomalaisuudesta, mutta nyt kansainvälisyys on edellytys hengissä säilymiselle. Suomen levymarkkinoiden pysähtyminen surettaa. Levymarkkinat...

RDO 169 Kamarimusiikin airut

0
Säveltäessään kahta viulu-piano-sonaattiaan 1920-luvun alussa Béla Bartók (1881-1945) päätti luopua opusnumeroiden käytöstä kasvavan kansanmusiikkiaiheistonsa vuoksi. Hän katsoi teostensa olevan viime kädessä kollektiivisia, eivät ainoastaan...

RONDON CD-SARJA