Saksalainen Christian Tetzlaff (s. 1966) on suurimpia persoonallisuuksia maailmaa kiertävien viulusolistien keskuudessa. Hän on ottanut soittoonsa paljon oppia ns. ”puhuvan musiikin” periaatteista: hän käyttää minimaalisesti vibratoa, vain ilmaisua tehostamaan, ja satsaa suuren soinnin sijaan artikulaation vivahteikkuuteen. Silti hän ei sovi periodisoittajan muottiin, älykkyys, tyylitietoisuus ja intuitiivisuus yhdistyvät omaksi ääneksi. Hän myös soittaa modernilla instrumentilla, jota hän pitää parempana kuin vanhoja arvoviuluja.
Tetzlaff soittaa viulukirjallisuuden suuria konserttoja eri orkesterien kanssa, mutta yhtä aktiivinen hän on kamarimuusikkona. Pianisti Lars Vogtin kanssa hän on soittanut duona jo vuosikymmeniä. Vuonna 1994 hän perusti sellistisisarensa Tanjan sekä viulisti Elisabeth Kufferathin ja alttoviulisti Hanna Weinmeisterin kanssa Tetzlaff-kvartetin. Se toimii periodeittain ja satsaa homogeenisuutta enemmän jäsenten tasavertaiseen kommunikaatioon. Sellaisena se on noussut yhdeksi alansa jännittävimmistä yhtyeistä. Tällä levyllä kuullaan Christian Tetzlaffin kolmea kamarikokoonpanoa Ondinelle tehdyiltä äänitteiltä.
W.A. Mozart nimesi sonaattinsa pianolle ja viululle juuri tässä järjestyksessä: piano ensin. Asetelma korostuu varhaisissa sonaateissa, mutta myöhemmissä se tasapainottuu. A-duuri-sonaatti K 526 on sarjasta viimeinen, ja se syntyi vuonna 1787. Tuona vuonna Mozart koki monia henkilökohtaisia menetyksiä: hänen isänsä Leopold sekä ystävät August Clemens, Graf Hatzfeld ja gambisti Carl Friedrich Abel kuolivat peräkkäin. Sonaatti on sävelletty viimeksi mainitun muistolle. Sävelkieli onkin emotionaalisesti laaja-alaista: virtuoosisesta, ironisesta ja näennäisen iloisesta tunnelmasta siirrytään syvään suruun ja melankoliaan. Vogt ja Tetzlaff korostavat tulkinnassaan tätä vastakkaisuutta ja monimerkityksellisyyttä.
Samaa kontrastia on Joseph Haydnin jousikvartetossa g op. 20/3. Siinä on paljon duurin ja mollin välistä taistelua, yllättäviä kenraalitaukoja, kuiskauksenomaisia fraaseja ja pianissimoja. Tietty kapinamieli vallitsee, ja sille luo vastakohdan hitaan osan kauneus. Tetzlaff-kvartetin jäsenet korostavat Ondinen levykannen haastattelussa myös musiikin yhteyksiä Bachin passioihin, joissa asioita puhutaan ja kuiskitaan teatraalisesti, ei vain lauleta. Tämä soittimien mahdollisuuksien laaja-alainen käyttö sopii hyvin kvartetin soittotyyliin.
Christian ja Tanja Tetzlaffin ja Lars Vogtin levy, jolla on Johannes Brahmsin kolme pianotrioa, on saanut kosolti ylistystä ennen muuta siksi, että muusikot osaavat läpivalaista Brahmsin paikoin paksun tekstuurin niin, ettei se tunnu koskaan raskaalta ja makealta. Fraasien muodostuksen ja soinnin vivahteikkuudelle jää paljon tilaa, ja Brahmsin polyfoninen käsityötaito tulee selkeästi esiin. Trioista viimeinen c-molli, saa kolmikolta yhtä aikaa klassisen punnitun ja romanttisesti riipaisevan tulkinnan. Avausosan myrskyisyyden jälkeen toisen osan hiljaiset, fragmentaariset kuviot lentelevät kuin syksyn lehdet tuulessa, ja hitaassa osassa soivat alppialueen kansantanssien muistot runollisesti siivilöityinä. Finaalissa alun intohimoisuus palaa unkarilaisin aksentein.
Harri Kuusisaari
