maanantai toukokuu 6. 2024

Suomessa soi

Verdin Requiem Hämeenlinnassa

Musiikkia linnassa juhlii 30-vuotista taivaltaan   Verdin Requiem soi Hämeenlinnan kirkossa 2. marraskuuta Salon, Hämeenlinnan ja Hyvinkään yhteisenä tuotantona. Hankkeen primus motor on kapellimestari Heikki Seppänen.   Kyllä...

Moninaisuus kukoistaa pohjoismaisella festivaalilla

Pohjoismaiset musiikkipäivät viettää 130-vuotisjuhliaan Helsingissä 7.–10.11. Tapahtumassa kuullaan musiikkia yhteensä 40 säveltäjältä Suomesta, Ruotsista, Norjasta, Tanskasta ja Islannista. Tyylillinen moninaisuus kukoistaa, mutta myös maakohtaisia...

Hullun neron välähdyksiä

Bernd Alois Zimmermann (1918–1970) on 1900-luvun suuria musiikillisia uudistajia, ja oli hyvä, että Suomessa muistettiin sentään kolmella teoksella hänen 100-vuotisjuhliaan. Säveltäjä avasi Darmstadt-estetiikan umpikujan...

Kangasala-talossa kaikki yleisö on uutta

Nyky-Suomessa harvalla pienemmällä kunnalla on säännöllistä konserttituotantoa, saatikka että se rohkenisi investoida uuteen konserttitaloon. Tampereen kyljessä sijaitseva Kangasala on poikkeus. Kolme vuotta toiminut Kangasala-talo...

Orkesterien valiot vierailulla

Suomi tuntui taas loppukeväästä kansainvälisen musiikkielämän kohtauspaikalta, kun parin viikon sisällä kuultiin kahta vierailevaa huippuorkesteria. Wienin filharmonikot soitti Tampere-talossa ja Baijerin radion sinfoniaorkesteri Helsingin...

Orkesterin johtaminen on mysteeri

  Mariss Jansons tuo Baijerin radion sinfoniaorkesterin Musiikkitaloon 14. toukokuuta. Latvialainen luottaa käsityön laatuun ja partituuriin ilman mitään ulkokohtaista mutta sanoo silti, että johtamisen taide...

Naisenergiaa Pohjolasta

  Viulisti Mirka Malmi hämmästyi, kuinka suuri määrä säveltäviä naisia Pohjoismaissa vaikutti 1800-luvulla. Malmi omisti heille seitsenosaisen konserttisarjan, joka käynnistyy tässä kuussa.   On harhaa, että kaanonin...

Musiikkia Hetassa läheltä ja kaukaa

Euroopan pohjoisin musiikkifestivaali, pääsiäisen aikaan sijoittuva Hetan Musiikkipäivät (26.3.–1.4.) on valinnut teemakseen vastakohtaparin lähellä–kaukana. Sen kautta tarkastellaan monenlaisia musiikillisia, maantieteellisiä ja kulttuurisia naapuruussuhteita. Ohjelmistossa...

Lied-kuu täyttää Suomen

Suomen Lied-akatemian koordinoima 26 konsertin sarja ulottuu maaliskuussa ympäri maan Lied-kuu -festivaalina. Konsertteja on 15:llä eri paikkakunnalla, ja esiintyjinä on sekä ammattilaisia että opiskelijoita....

Talviharmonikka yhdistää viihteen virtuositeettiin

Kokkolan Talviharmonikka juhlii helmikuussa 20-vuotista taivaltaan tuomalla konserttilavalle tuhansia vuosia vanhan kiinalaisen sheng-soittimen, jota pidetään harmonikan alkumuotona.   Kokkolan Talviharmonikka on kuin omakuva johtajastaan ja perustajastaan...

Kaustisen kamarimusiikki 40 vuotta

Kaustisen kamarimusiikkiviikko järjestetään 40. kertaa 26.1.– 3.2. Ohjelman kokoaa kolmatta vuotta taiteellisena johtajana toimiva, kaustislaislähtöinen säveltäjäprofessori Veli-Matti Puumala. Kantavana teemana viikon suunnittelussa on ollut...

Fibo palaa Beethoveniin

Suomalainen barokkiorkesteri (Fibo) teki 2000-luvun alussa historiaa esittämällä ensi kertaa Suomessa Beethovenin sinfoniat periodisoittimin. 20.1. se ”palaa rikospaikalle” Temppeliaukion kirkkoon osana RSO:n Beethoven-festivaalia.   Fibon ohjelmassa...

Suomessa soi