Asiantuntija vastaa: Jere Martikainen ja vetoavimmat oratorioroolit

Jere Marikainen laulaa 27. helmikuuta asti Tampereella Kohtalon voiman Trabucon roolia. Kuva: Heikki Tuuli
Jere Marikainen laulaa 27. helmikuuta asti Tampereella Kohtalon voiman Trabucon roolia. Kuva: Heikki Tuuli

 

Kulunut viikko on ollut suomalaisen musiikkidraaman kannalta jopa historiallisen merkityksellinen, kun Helsingissä kuultiin erittäin harvinaislaatuinen Georg Friedrich Händelin Theodora-oratorio. Aivan lähellä on myös pääsiäinen ja sen myötä oratorion yhden alalajin eli passioiden sesonki. Rondo kysyi tenori Jere Martikaiselta hänen suosikkiroolejaan oratorioiden parissa.

Kotimaisista laulukilpailuista tuttu Martikainen vaihtoi toissa kesänä Sibelius-Akatemiassa oopperakoulutuksesta lied- ja oratoriokoulutukseen. Oratorio on hänelle mieluinen työllistymisen lisä, mutta klassisen laulajan realismia on totuttautua monipuolisuuteen. Tuoreet onnistumisen kokemukset oopperassa ovat jättäneet vahvat jälkensä 27-vuotiaan laulajan ajatuksiin omasta tulevaisuudesta. Martikainen teki juuri pienehköt roolit Kansallisoopperan Nenässä sekä Thaïsissa.

”Oopperassa saa unohtaa itsensä ja olla täysillä roolissansa. Tällä hetkellä Tampereen oopperassa laulamani roolin tekeminen vakuutti minut lopullisesti siitä, että haluan solistiksi. Yritän nyt hakea koelaulujen kautta ulkomaisiin oopperastudioihin opiskelemaan.”

”] “Nautin todella paljon liedistä ja sen herkkyydestä. Tässä taiteenlajissa taas en tee roolia, vaan ilmaisen tekstiä itseni näkökulmasta, enkä ohjaajan valintojen mukaan. Pidän erityisesti Schubertista ja Schumannista, joiden repertuaaria olen laulanut hyvin paljon, sekä tietysti suomalaisista laulusäveltäjistä, kuten Merikannosta ja Kuulasta.”

 

On olemassa liuta oratoriorooleja, joiden työstämiseen lavalla Jere Martikainen suhtautuu erityisellä innolla:

Camille Saint-Saëns: Jouluoratorio

“Upeaa laulettavaa tenorille. Hieno aaria ja haastavat ensemblekohdat, jotka on sävelletty kypsästi tekstin mukaan, antavat tenoriäänen eri karaktäärien loistaa. Tämän pääsin esittämään viime joulukuussa Savonlinnan tuomiokirkossa.”

Giuseppe Verdi: Requiem

“Monet voimakkaat kuoropätkät ja solistien osat luovat tähän sielunmessuun jykevää jännitettä. Pidän tenorin solistikohdissa erityisesti Offertorio-osan ”Hostias”-melodiasta, jonka Verdi on kirjoittanut pianissimossa tenorin ylimenoalueelle. Tällöin tenoriäänessä suorastaan kuuluu kyynel. Tätä olisi hienoa päästä joskus tulevaisuudessa laulamaan, kunhan ääneni on tarpeeksi kypsynyt.”

Giacomo Puccini: Messa di Gloria

”Italialaistyyppinen lirico spinto -ääneni sopisi tähän teokseen mainiosti. Tenoriosuuksissa pääsee laulamaan paljon ylärekisteriä, joka tietysti on tenoriäänen loistokkainta aluetta. Odotan innolla mahdollisuutta päästä laulamaan orkesterin kanssa Gloria-osan “Gratias agimus tibi”-aariaa, Credo-osan “Et incarnatusta” sekä Agnus dein duettoa.”

Georg Friedrich Händel: Messias

”Alkusoiton jälkeinen kaunis ”Every valley shall be exalted” on ensimmäinen valmistamani oratorioaaria. Se on minulle tuttu myös Sibelius-Akatemian pääsykokeista. Nyt olen opetellut korrepetiittorin kanssa kaikki osat ja toivon koko sydämestäni, että pääsen esittämään yleisölle tämän teoksen.”

Joseph Haydn: Luominen

”Tenori pääsee laulamaan julistavia resitatiiveja ja kauniin lyyrisen aarian ”Mit Wûrd’ und Hoheit angetan”, mutta myös dramaattisia kohtia, kuten toisen osan ”Der Herr ist gross in seiner Macht” -ensemblepaikka. Siinä orkesteri pauhaa voimakkaasti ja tenorin äänen pitää kantaa bändin yli vaivattomasti. Tuo kohta on poikkeuksellisen korkea ja vaativa.”

Jere Martikainen laulaa Telemannin Matteuspassiossa Sipoon kirkossa 22.3. ja Tapiolan kirkossa 25.3. Hän esiintyy myös Helsingin Matteuksenkirkossa 23.3. Seppo Pänkäläisen säveltämässä Luukaspassiossa.

Lue Rondon tuoreet arviot Tampereen oopperasta sekä Metropolian Händel-produktiosta.

Edellinen artikkeliNaisen säveltämä ooppera vihdoin Metropolitaniin
Seuraava artikkeliArvio: Englundin henkeä Mikkelissä