RDO 163 Beethoven & Barenboim

Neljättä pianokonserttoaan ja neljättä sinfoniaansa säveltäessään Ludwig van Beethoven (1770–1827) eli kiihkeintä luomiskauttaan. Edeltävät teokset olivat musiikinhistoriallisia muurinmurtajia, joissa lajityypeille oli näytetty uusi tulevaisuus. Eroica-sinfonia (nro 3) oli kaksi kertaa laajempi kuin Beethovenin edeltäjän Haydnin sinfoniat. C-molliin sävelletty kolmas pianokonsertto oli dramaattinen ja synkeä teos, jollaista oli harvoin kuultu pianovirtuoosien näytöskappaleena.

Beethovenin ns. keskimmäisestä luomiskaudesta onkin usein puhuttu ”sankarillisena” periodina, mutta neljäs pianokonsertto ja neljäs sinfonia osoittavat, ettei se tarkoittanut ainoastaan monumentaalista myllerrystä. Molempia teoksia luonnehtii salaperäinen tunnelma ja säästeliäästi käsitelty orkesterikokoonpano. Molemmat teokset kantaesitettiin ruhtinas Lobkowitzin kotona ja tämä oli viimeinen kerta kun Beethoven toimi – Daniel Barenboimin tavoin – sekä kapellimestarina että pianosolistina.

Klassishenkistä B-duuri-sinfoniaa on pidetty vaikeammin lähestyttävänä kuin säveltäjänsä suoraviivaisempia teoksia. Kolme ensimmäistä osaa seikkailevat usein yllättävissä maisemissa ja jumittuvat outoihin kehityskulkuihin, joiden perusteella nuorempi säveltäjä Carl Maria von Weber oli valmis lähettämään Beethovenin hullujenhuoneeseen.

G-duuripianokonsertto taas on kuuluisa hitaasta osastaan, jossa yksinäisen pianon ja julmistelevien unisonojousien vuoropuhelu on tuonut mieleen Gluckin Orfeuksen taltuttamassa manalan raivottaria.

Antti Häyrynen

STAY CONNECTED

2,264FanitTykkää
1,257SeuraajatSeuraa
0TilaajatTilaa

Edellinen artikkeliAsiantuntija vastaa: Hei Pekka, mikä mahtaa olla In C?
Seuraava artikkeliPunakynäniska: Sopuli varasti suomalaisten musiikin – minä katsoin kuvat