Gustav Holstin Planeetat on yksi 1900-luvun alun orkesterimusiikin kuuluisimmista teoksista, jota on pidetty niin science fictionin kuin elokuvallisen musiikin edelläkävijänä – osin vähän perusteettomasti. Holst oli kiinnostunut astrologiasta ja tutustui muun muassa Alan Leon kirjoituksiin. Hän ei kuitenkaan pyrkinyt kuvaamaan planeettojen fyysisiä ominaisuuksia tai liikkeitä, vaan sitä, millaisia symbolisia voimia planeettoihin astrologiassa liitettiin. Sävellysaikaan aurinkokuntamme ulointa planeettaa Plutoa ei ollut vielä löydetty.
Holst sävelsi teoksen vuosina 1914–1916, ensimmäisen maailmansodan aikana, ja erityisesti Marsin kohdalla on vedetty liiankin suoria yhteyksiä sotaan. On muistettava, että teos oli jo pitkälle luonnosteltu ennen sodan puhkeamista elokuussa 1914.
Holst työskenteli säveltäjänä samalla, kun hän opetti St Paul’s Girls’ Schoolissa. Hän kärsi myös vaikeasta oikean käden hermotulehduksesta, joka teki kirjoittamisesta tuskallista. Niinpä hän luonnosteli musiikkia pianolla, ja hänen avustajansa auttoivat orkesteripartituurin kirjoittamisessa. Teos kuultiin ensimmäisen kerran kokonaisuutena Lontoossa 29. syyskuuta 1918 Adrian Boultin johtamana, aluksi yksityiselle kutsuvierasyleisölle.
Teos kulkee konkreettisesta ja ruumiillisesta kohti abstraktia ja henkistä. Ensimmäisenä planeettana järjestyksessä on Mars – sodan tuoja. Uhkaavaa osaa hallitsee 5/4-tahtilajin epäsäännöllinen, jatkuvasti toistuva rytminen kuvio, joka kuvaa armotonta ja epäinhimillistä koneistoa.
Sen vastakohtaparina on Venus – rauhan tuoja. Osa on hiljainen, ilmava ja rauhoittava. Harput, jouset, huilut ja sooloviulu luovat lähes painottoman kudoksen.
Merkurius – siivekäs sanansaattaja kuvaa jumalten sanansaattajan jatkuvaa liikettä nopeita rytmejä ja leikitteleviä kuvioita täynnä olevalla musiikilla. R
Jupiter – hilpeyden tuoja on osista juhlavin. Elämänriemuisen musiikin keskelle ilmestyy laulava melodia, josta tuli myöhemmin itsenäinen hymni I Vow to Thee, My Country. Tämä osa kuulostaa sarjan brittiläisimmältä.
Saturnus – vanhuuden tuoja alkaa aikaa symboloivalla tikityksellä. Musiikki etenee hitaasti ja vääjäämättömästi kohti huipennusta, jossa kellot soivat, ja alkaa sen jälkeen jälleen hiljentyä.
Uranus – taikuri on teoksen outo, hieman groteski hahmo, mielikuvituksen ja magian maailma.
Neptunus – mystikko -osassa musiikki muuttuu lähes aineettomaksi: siinä ei ole selkeää melodiaa tai rytmistä päämäärää, vaan leijuvia pintoja, ja lopussa mukaan tulee sanoitta laulava naiskuoro. Holstin ohjeen mukaisesti äänen pitäisi tuntua ”katoavan etäisyyteen”. Teos päättyy abstraktiin sointimaisemaan, joka sinkoutuu ulkoavaruuteen pois ihmisen kokemusmaailmasta.
HOLST: The Planets
RAITIO: Moonlight on Jupiter
Nicholas Collon, kapellimestari
Helsingin kamarikuoro, Radion sinfoniaorkesteri
Ondine | ODE14912 | 2026 | Sinfoninen runo
Gustavus Holst (1874–1934)
The Planets, Op. 32
1. I. Mars, the Bringer of War
2. II. Venus, the Bringer of Peace
3. III. Mercury, the Winged Messenger
4. IV. Jupiter, the Bringer of Jollity
5. V. Saturn, the Bringer of Old Age
6. VI. Uranus, the Magician
7. VII. Neptune, the Mystic
Väinö Raitio (1891–1945)
8. Moonlight on Jupiter, Op. 24
