Oman lapsen kuolema sydänverellä

Tiilikainen sohvalla
Sauli Tiilikainen ammentaa uudessa oopperassa omasta elämästään.

Oma vika -oopperan kantaesitys kertoo päiväkirjan kautta, kuinka tosielämä voi olla tarua rajumpaa.

 

Kaunis iltapäivä Espanjan aurinkorannikolla marraskuussa 2008. Tuore eläkeläinen, oopperalaulaja Sauli Tiilikainen kokoaa pöytää, odotettavissa on lämmin talvi etelässä. Puhelinsoitto, istuthan tukevasti.

Itsemurha ja neljä äiditöntä lasta. Vasta edellispäivänä Tiilikainen oli rupatellut Zorro-juttuja puhelimessa tyttären ja lastenlasten kanssa.

Muutaman viikon kuluttua tyttären kuolemasta hän palasi Kansallisoopperaan Isän tyttö -produktioon esittämään isää, jonka tytär hautoo itsemurhaa.

Rooli toimi myös osana surutyötä”, Tiilikainen muistelee.

Hän alkoi kirjata suruprosessia päiväkirjaan. ”Miten itse olisin voinut toimia toisin”, Tiilikainen kertoo vastaamatta jääneestä. Hän oli ollut isä, joka haluaa ratkaista ongelmat.

Nyt tuli tilanne, jota ei voi hoitaa”, hän kuvailee, ja kertoo pohtineensa myös vanhemman vastuuta aikuisesta lapsesta.

Eikö ollut mitä? Tahtoa? Halua? Rakkautta? Sen täytyy olla onnettomuus.” (Oma vika -libretosta)

KOKO TEOS ON VALMIS. Näin lukee partituurissa, jota Tiilikainen harjoittelee nyt oopperalaulajana. Jotakin suruprosessissa on tullut valmiiksi.

Ensin tuli shokki”, Tiilikainen kertoo.”Sitten raivoa, salajuonien selvittelyä, syyttelyä … ja lopulta armoa”.

Entä jos se olikin murha? Autossa sytytän sikarin. Helpottaa.”

Kukaan lähisukulaisistakaan ei ollut aavistanut mitään etukäteen”, hän kertoo. ”Usein ne, jotka uhkailevat itsemurhalla, eivät sitä tee”, hän kertoo havainnoistaan.

Surutyö keskeytyi päiväsajan kiireisiin, joten Tiilikaisen päiväkirjat ovat syntyneet aamuyöstä, osittain unikuvauksina.

Tyttö hymyilee, laskeutuu makuulle. Ei sano mitään. Ilmeestä luen: Sun umpihöhlä unesi menee nyt niin, että tämä tyttö jatkaa kuolleena olemista.”

Vuonna 2012, kun lohdullisuutta nousi esiin, Tiilikainen antoi päiväkirjansa Michael Baranin luettavaksi. Alfred Kordelinin säätiön apuraha mahdollisti taitelijoiden työn aloittamisen.

Säveltäjä Olli Kortekangas aloitti osuutensa syksyllä 2014. Tiivis yhteistyö tuotti nopeasti tuloksia.

En ole ennen esittänyt roolia itsestäni”, Tiilikainen huomauttaa, mutta rooliin haluttiin nimenomaisesti hänet.

Oma vika -monologioopperan ensi-ilta pyhäinpäivänä sijoittuu Oopperan kummituksen näytäntöjen väliin, joissa Tiilikainen esittää Monsieur Firminin roolia.

Monologiooppera on melodista, helposti kuunneltavaa nykymusiikkia.

Baritonilaulajalle se muistuttaa korkeudeltaan Sevillan parturia tai jotain Verdin korkeaa baritoniroolia”, hän sanoo. Musiikissa on teemoja, jotka toistuvat tunnetilan mukaan.

Lavastus on minimalistista – monikäyttöinen arkku, pieniä esineitä, valoja.

Olen yksin lavalla koko oopperan ajan”, Tiilikainen kertoo ja pohtii teoksen herättämiä tunteita.

Huurteeseen on joku piirtänyt yläsalas sydämen. Lapsiko? Aave pelleilee.”

Pian tyttären kuoleman jälkeen Tiilikainen huomasi elävänsä suoranaisessa perhehelvetissä.

Vanhemmilla ei ole oikeuksia aikuiseen lapseensa, joka on perheellinen”, hän kertoo kuolinsyyntutkimusten vaiheista. ”Poliisilaitoksella raportteja pyytämässä, vieressä öriseviä humalaisia…”

Odottamatta odottaa, kullanmuru, veistä viiltävää.”

Isovanhemmille ei huoltajuuden saaminen välttämättä onnistu. ”Omaishuoltajan tapaisella sopimuksella lopulta”, Tiilikainen kertoo.

Tämäkään järjestely ei onnistunut kaikkien lastenlasten kanssa. Lapsen toisen vanhemman tilanne sanelee paljon.

Katsoo teeveetä, piiskaa lasta, huutaa lapselle joka huutaa…”

Tytär oli jättänyt lapsilleen jäähyväiskirjeet, ja lisäksi viestejä arjestaan. Näitä kuullaan myös Oma vika -oopperassa.

Äiti katsoo elämääsi pilven reunalta. Voit vilkuttaa. Olet rakas.”

En voi koskaan hyväksyä tapahtunutta, mutten voi muuttaa sitä”, Tiilikainen sanoo. Ooppera ei etene kronologisesti, mutta valoa ja jopa huumoria pilkistää loppua kohden.

Tiilikainen olisi alusta saakka halunnut olla lapsilleen ”isä”, ei ”isi”.

Isi olin silti siinä viimeisessä puhelussakin – hei, isi”, Tiilikainen huokaa. Hänellä on edelleen tyttären puhelinnumero kännykässään.

Siellä se odottaa, odottaa, odottaa, siltä varalta, että…”

Tiilikainen toivoo teoksen toimivan vertaistukena lapsensa menettäneille ja surutyöstä kiinnostuneille.

Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä on ostanut 3. marraskuuta näytöksen, jossa on mukana sairaalapastori ja retriittipappi. He alustavat keskustelua näytöksen jälkeen.

Teksti ja kuva: Sanna Heikkilä

•••

Kursivoidut sitaatit Oma vika -oopperan libretosta.

Kantaesitys 31. lokakuuta 2015 klo 19 Manillan Vanha viinatehdas, TurkuMuut esitykset 4. – 6. marraskuuta klo 19

Advertising

STAY CONNECTED

2,264FanitTykkää
1,257SeuraajatSeuraa
0TilaajatTilaa

SUOMESSA SOI

Rondo Plus artikkeleita

MEDIASAKSET

Advertising

Muuta luettavaa Rondossa

Artturi Aalto voitti Turun sellokilpailun

Turun valtakunnallisen sellokilpailun on voittanut 26-vuotias Artturi Aalto. Hän oli mukana jo kolmatta kertaa, ja viimeksi neljä vuotta sitten hän tuli toiseksi. Aalto sai...

Turun Fuuga julkisti avajaiskautensa

Turun uusi ylpeys, musiikkitalo Fuuga on julkistanut avajaisohjelmansa. 12.–14. marraskuuta pidettävien avajaiskonserttien solistina on Karita Mattila, ja sitä seuraavien viikkojen aikana talossa kuullaan paitsi...

Kalevi Ahon konsertoille ICMA-palkinto

Kalevi Ahon kaksi konserttoa sisältävä BIS-levy on voittanut arvostetun International Classical Music Awards ‑levypalkinnon nykymusiikin sarjassa. Kunnia kuuluu myös siinä mukana oleville Sinfonia Lahdelle...

Washingtonin ooppera poistuu Kennedy Centeristä

Washington National Opera (WNO), yksi Yhdysvaltojen merkittävimmistä oopperataloista, on ilmoittanut lopettavansa yli 55 vuotta kestäneen kumppanuutensa John F. Kennedy Center for the Performing Artsin...

Suuri makaaberi Juhlaviikoille ja Berliiniin

György Ligetin ”antiooppera” Le Grand Macabre saa vihdoin Suomen ensi-iltansa, kun Radion sinfoniaorkesteri ja Helsingin kamarikuoro solisteineen esittävät teoksen Helsingin juhlaviikkojen yhteydessä 26. elokuuta. Esitys...

Avanti! tuo esiin tottelematonta taidetta

Legendaarinen kamariorkesteri Avanti! on antanut odottaa uusia ideoitaan taiteellisen ja organisatorisen johdon vaihtumisen jälkeen. Yksi uudistuksista on kuukausittaisen Avanti!-klubien sarja Kaapelitehtaalla. Se on tuonut...

Henki kulkee Kaustisella

Kaustisella on tällä viikolla mahdollisuus nauttia rajoja ylittävästä kulttuuritarjonnasta, kun barokkiviulisti Kreeta-Maria Kentalan ja teatteriohjaaja Vesa Tapio Valon suunnittelema Henki kulkee -biennaali (29.10–2.11.) valtaa kirkonkylän. Toista kertaa järjestettävän tapahtuman tarkoituksena...

Birgit Nilsson -palkinto Aix-en-Provencen festivaalille

Ranskalainen Aix-en-Provencen festivaali on saanut Birgit Nilsson -palkinnon. Miljoonan dollarin arvoinen palkinto on suurimpia klassisen musiikin alalla. Perusteissa mainittiin erityisesti Kaija Saariahon säveltämän ja...

Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri kiinnitti Uusituvan, Storgårds johtajaksi Kanadaan

Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin seuraava taiteellinen johtaja on kapellimestari ja viulisti Kasmir Uusitupa. Uusitupa aloittaa kautensa syksyllä 2026 mutta esiintyy jo ennen sitä orkesterin kanssa useampaan...

Esa-Pekka Saloselle merkittävät kaksoisnimitykset Los Angelesissa ja Pariisissa

Kapellimestari ja säveltäjä Esa-Pekka Salonen ottaa vastaan kaksi uutta kansainvälistä pestiä, jotka uudistavat perinteistä orkesterimaailmaa. Los Angeles Philharmonic on nimennyt hänet orkesterin ensimmäiseksi luovaksi...

Bang on a Can All-Stars tuo tuulahduksen kiinnostavinta New Yorkia Juhlaviikoille

Torstaina alkavat Helsingin juhlaviikot esittelevät konserteissaan erityisesti amerikkalaista nykymusiikkia. Sitä kuullaan myös tanssiohjelmistossa, osana Sydney Dance Companyn vierailua. Kiinnostavin teatterivierailu tulee heti avajaisviikonloppuna, kun...

Heikki Hattunen voittoisana Alavudella

Viime viikonloppuna Alavudella pidetyn Toivo Kuula -laulukilpailun voitti tenori Heikki Hattunen. Voittosumma oli 10 000 €. Toisen palkinnon jakoivat baritoni Joonas Orrain ja sopraano Heta...
Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli