Oma vika -oopperan kantaesitys kertoo päiväkirjan kautta, kuinka tosielämä voi olla tarua rajumpaa.
Kaunis iltapäivä Espanjan aurinkorannikolla marraskuussa 2008. Tuore eläkeläinen, oopperalaulaja Sauli Tiilikainen kokoaa pöytää, odotettavissa on lämmin talvi etelässä. Puhelinsoitto, istuthan tukevasti.
Itsemurha ja neljä äiditöntä lasta. Vasta edellispäivänä Tiilikainen oli rupatellut Zorro-juttuja puhelimessa tyttären ja lastenlasten kanssa.
”Rooli toimi myös osana surutyötä”, Tiilikainen muistelee.
Hän alkoi kirjata suruprosessia päiväkirjaan. ”Miten itse olisin voinut toimia toisin”, Tiilikainen kertoo vastaamatta jääneestä. Hän oli ollut isä, joka haluaa ratkaista ongelmat.
”Nyt tuli tilanne, jota ei voi hoitaa”, hän kuvailee, ja kertoo pohtineensa myös vanhemman vastuuta aikuisesta lapsesta.
”Eikö ollut mitä? Tahtoa? Halua? Rakkautta? Sen täytyy olla onnettomuus.” (Oma vika -libretosta)
KOKO TEOS ON VALMIS. Näin lukee partituurissa, jota Tiilikainen harjoittelee nyt oopperalaulajana. Jotakin suruprosessissa on tullut valmiiksi.
”Ensin tuli shokki”, Tiilikainen kertoo.”Sitten raivoa, salajuonien selvittelyä, syyttelyä … ja lopulta armoa”.
”Entä jos se olikin murha? Autossa sytytän sikarin. Helpottaa.”
”Kukaan lähisukulaisistakaan ei ollut aavistanut mitään etukäteen”, hän kertoo. ”Usein ne, jotka uhkailevat itsemurhalla, eivät sitä tee”, hän kertoo havainnoistaan.
Surutyö keskeytyi päiväsajan kiireisiin, joten Tiilikaisen päiväkirjat ovat syntyneet aamuyöstä, osittain unikuvauksina.
”Tyttö hymyilee, laskeutuu makuulle. Ei sano mitään. Ilmeestä luen: Sun umpihöhlä unesi menee nyt niin, että tämä tyttö jatkaa kuolleena olemista.”
Vuonna 2012, kun lohdullisuutta nousi esiin, Tiilikainen antoi päiväkirjansa Michael Baranin luettavaksi. Alfred Kordelinin säätiön apuraha mahdollisti taitelijoiden työn aloittamisen.
Säveltäjä Olli Kortekangas aloitti osuutensa syksyllä 2014. Tiivis yhteistyö tuotti nopeasti tuloksia.
”En ole ennen esittänyt roolia itsestäni”, Tiilikainen huomauttaa, mutta rooliin haluttiin nimenomaisesti hänet.
Oma vika -monologioopperan ensi-ilta pyhäinpäivänä sijoittuu Oopperan kummituksen näytäntöjen väliin, joissa Tiilikainen esittää Monsieur Firminin roolia.
Monologiooppera on melodista, helposti kuunneltavaa nykymusiikkia.
”Baritonilaulajalle se muistuttaa korkeudeltaan Sevillan parturia tai jotain Verdin korkeaa baritoniroolia”, hän sanoo. Musiikissa on teemoja, jotka toistuvat tunnetilan mukaan.
Lavastus on minimalistista – monikäyttöinen arkku, pieniä esineitä, valoja.
”Olen yksin lavalla koko oopperan ajan”, Tiilikainen kertoo ja pohtii teoksen herättämiä tunteita.
”Huurteeseen on joku piirtänyt yläsalas sydämen. Lapsiko? Aave pelleilee.”
Pian tyttären kuoleman jälkeen Tiilikainen huomasi elävänsä suoranaisessa perhehelvetissä.
”Vanhemmilla ei ole oikeuksia aikuiseen lapseensa, joka on perheellinen”, hän kertoo kuolinsyyntutkimusten vaiheista. ”Poliisilaitoksella raportteja pyytämässä, vieressä öriseviä humalaisia…”
”Odottamatta odottaa, kullanmuru, veistä viiltävää.”
Isovanhemmille ei huoltajuuden saaminen välttämättä onnistu. ”Omaishuoltajan tapaisella sopimuksella lopulta”, Tiilikainen kertoo.
Tämäkään järjestely ei onnistunut kaikkien lastenlasten kanssa. Lapsen toisen vanhemman tilanne sanelee paljon.
”Katsoo teeveetä, piiskaa lasta, huutaa lapselle joka huutaa…”
Tytär oli jättänyt lapsilleen jäähyväiskirjeet, ja lisäksi viestejä arjestaan. Näitä kuullaan myös Oma vika -oopperassa.
”Äiti katsoo elämääsi pilven reunalta. Voit vilkuttaa. Olet rakas.”
”En voi koskaan hyväksyä tapahtunutta, mutten voi muuttaa sitä”, Tiilikainen sanoo. Ooppera ei etene kronologisesti, mutta valoa ja jopa huumoria pilkistää loppua kohden.
Tiilikainen olisi alusta saakka halunnut olla lapsilleen ”isä”, ei ”isi”.
”Isi olin silti siinä viimeisessä puhelussakin – hei, isi”, Tiilikainen huokaa. Hänellä on edelleen tyttären puhelinnumero kännykässään.
”Siellä se odottaa, odottaa, odottaa, siltä varalta, että…”
Tiilikainen toivoo teoksen toimivan vertaistukena lapsensa menettäneille ja surutyöstä kiinnostuneille.
Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä on ostanut 3. marraskuuta näytöksen, jossa on mukana sairaalapastori ja retriittipappi. He alustavat keskustelua näytöksen jälkeen.
Teksti ja kuva: Sanna Heikkilä
•••
Kursivoidut sitaatit Oma vika -oopperan libretosta.
Kantaesitys 31. lokakuuta 2015 klo 19 Manillan Vanha viinatehdas, TurkuMuut esitykset 4. – 6. marraskuuta klo 19
