Imatran Konserttihovi on Suomen harvoja yksityisesti omistettuja ja ylläpidettyjä konserttipaikkoja. Sen tulevaisuus oli hetken epävarma, mutta nyt näkymät ovat kirkastuneet.
Imatralainen kenkäkauppias, intohimoinen musiikinrakastaja ja amatööriviulisti Martti Räsänen näki 1970-luvulla kaupungin laitamilla kävellessään rakenteilla olleen, pahasti kesken jääneen ja jo rapistuneen suuren rakennuksen rungon ja sai idean: tuohon nousee konserttisali!
Viraskorpeen ei koskaan noussut nuorisoseurantaloa, kuten alkujaan oli tarkoitus. Sen sijaan perustuksille rakentui Suomen tiettävästi ainoa yksityisen ihmisen rakentama ja omistama musiikin pyhättö. Rakennustyön Räsänen teki valtaosin omin käsin, ja puurakenteinen talo valmistui vuonna 1979.
Pyhättö tosiaan! Seitsemän metriä korkeaa, tunnelmallista salia valaisee upea, rajan taakse jääneen Koiviston kirkon kristallikruunu, ja lavan takaosaa koristaa osa Savitaipaleen kirkon vanhojen urkujen pillistöä. Noin 200-paikkaisen salin loistava akustiikka on kuin luotu kamarimusiikin esittämiseen.
Martti Räsänen loi laajat suhteet suomalaisen musiikkielämän kärkinimiin. Konserttihovin ensimmäisessä konsertissa kiirastorstaina huhtikuussa 1979 Erkki Rautio soitti J. S. Bachin soolosellosarjoja. Saman vuoden heinäkuussa lavalle nousi Heimo Haitto pianistinaan Kauko Kuosma. Muita varhaisen kauden esiintyjiä olivat muun muassa Jorma Hynninen, Ralf Gothóni, Yoshiko Arai ja Seppo Kimanen. Räsäsellä oli suhteita myös itänaapuriin, ja ne poikivat monien eturivin venäläistaiteilijoiden vierailuja.
Martti Räsäsen kuolema vuonna 1995 aiheutti noin kolmen vuoden katkoksen säännölliseen toimintaan. Hänen poikansa Risto-Pekka järjesti tuona aikana joitakin tapahtumia, mutta vasta Oili ja Juha Räisäsen ostettua Konserttihovin vuonna 1998 alkoi sen uusi kukoistuskausi. Talon uudelleenaktivoituessa siitä tuli jälleen Etelä-Karjalan rakastettu konserttien tyyssija, joka ruokki monipuolisesti myös ympäristökuntien kamarimusiikinnälkäisiä asukkaita.
Esiintyjinä olivat muun muassa Risto Lauriala, Seppo Laamanen, Arto Satukangas, Esa Ruuttunen, Elina Vähälä, Jaakko Kuusisto, Paavali Jumppanen, Pekka Kuusisto, Olli Mustonen sekä Ralf Gothóni, joka aikanaan valitsi taloon mieleisensä Bösendorfer-flyygelin. Peltojen keskellä eteläkarjalaisessa maalaismaisemassa seisova Konserttihovi on ollut myös suosittu äänitteiden tekopaikka, sillä ympäristö on täysin hiljainen – paitsi jos naapuruston maanviljelijälle sattuu traktorin jyrinän säestämä kyntöpäivä…
Konserttihovin pyörittäminen alkoi yli 25 toimintavuoden jälkeen käydä Oili ja Juha Räisäsen voimille. Toiminta jatkui, mutta samalla isäntäpari yritti löytää talolle ostajaa ja työn jatkajaa. Tämä syksy toi kauan kaivatun ratkaisun: Kansallisoopperassa lauluosaston päällikkönä ja monessa muussa musiikkiorganisaatiossa toiminut Satu Grönberg osti miehensä Samin kanssa Konserttihovin Räisäsiltä.
Laulajana ja viulistina esiintyvä Grönberg on koulutukseltaan myös ekonomi, mikä on erinomainen tausta konserttitoiminnan suunnittelussa. Hänen päivätyönsä on kiinnostavan kaukana musiikista: hän työskentelee FVR Suomen rokotetutkimuksen hallinto- ja henkilöstöjohtajana.
Vanhassa vara parempi
Tänä syksynä Konserttihovissa on kuultu viimeiset kolme Juha Räisäsen johdolla suunniteltua iltaa, joiden käytännön järjestelyistä on jo vastannut talon uusi omistajapari. Ensimmäinen niistä oli syyskuinen Vanhassa vara parempi -festivaalin avajaiskonsertti, jossa esiintyi imatralaisen urkurin Johannes Vesterisen perustama ja johtama vanhan musiikin yhtye Sonus Borealis.
Lokakuun alussa vuorossa oli täpötäyden salin kerännyt konsertti Mittaamattoman arvokkaat. Siinä joukko nuoria ja vähän varttuneempia huippumuusikoitamme soitti eri säätiöiden omistamia, heillä lainassa olevia erittäin arvokkaita vanhoja jousisoittimia – mukana oli muun muassa 1600-luvulla rakennettu Stradivarius. Viimeisenä oli lokakuun 17. päivänä konsertti, josta Satu ja Sami Grönbergin käsissä muotoutui unohtumattoman tunnelmallinen juhlakonsertti Oili ja Juha Räisäsen 28-vuotisen uran kunniaksi.
Päätöskonsertin aloittivat Valeria Resjan ja Marko Ylönen Ludwig van Beethovenin F-duuri-sellosonaatin esityksellä, joka todisti pohdiskelevista ensitahdeistaan alkaen, miten miellyttävän tasaisesti musiikki laskeutuu saliin. Vuonna 1796 jälkimozartilaisessa hilpeyden hengessä syntynyt teos sai kirkkaan ja keveän tulkinnan. Modernin Bösendorfer-flyygelin ja vuonna 1720 rakennetun Bartolomeo Cristofori -sellon hieno soinnillinen balanssi sekä kamarimusiikillinen tarkkuus ihastuttivat. On kiehtovaa, että kyseinen sello on rakennettu 70 vuotta ennen kuin Beethoven nosti sulkakynänsä nuottipaperilta teoksen merkiksi.
Kun Resjanin kanssamuusikoksi vaihtui viulisti Petri Aarnio, muuttui myös tunnelma. Beethoven alkoi tuntea kuulonsa huononemisen ensioireita pian edellä kuullun teoksen valmistumisen jälkeen, ja viisi vuotta myöhemmin sävelletty a-mollisonaatti alkaa – ehkä ajan tuntemuksia heijastaen – myrskyisän uhmakkaasti. Heiligenstadtin testamentti, säveltäjän epätoivoinen tilitys, syntyikin vain vuotta myöhemmin. Resjanin rytmisesti napakan tarkka kosketus ankaroitui ja balanssi Aarnion yhtä napakan otteen kanssa miellytti – ja mikä lempeä leyhähdys leimasi toisen osan alkua!
Franz Schubertin Forellikvintetti on ollut kestosuosikki Konserttihovissa vuosikymmenten varrella. Illan työmyyrän Valeria Resjanin kanssa iloista virkeyttä kuulijoiden korviin olivat tuomassa Petri Aarnio, Eriikka Nylund, Marko Ylönen ja Panu Pärssinen. Ihastuttavassa esityksessä muusikot antoivat toisilleen vuorotellen solistista tilaa ja sulautuivat taas homogeeniseksi kudokseksi, jossa pianon kristallinkirkas helinä otti usein lähes ilkikurisesti johtoaseman. Juuri niin Schubert on uskoakseni tarkoittanutkin. Loistava esitys nosti tunnelman kattoon.
Satu Grönberg, alkujaan imatralainen
Juhlahuuman jäätyä mukavaksi poreiluksi mielen pohjalle Konserttihovin johtaja, Imatralta kotoisin oleva Satu Grönberg kertoi, että Konserttihovi on ollut osa hänen elämäänsä eri vaiheissa ja siitä on tullut hänelle vuosien mittaan tärkeä paikka. Viime aikoina hän oli seurannut talon tilannetta huolestuneena. Sattumoisin hänen silmiinsä osui taannoin Facebook-julkaisu, jossa kerrottiin Oili ja Juha Räisäsen etsivän työlleen jatkajaa ja Imatran kaupungin avustuksen olevan vaakalaudalla. Avustuksen loppuminen olisi ollut kuolinisku Konserttihoville.
Grönbergeissä heräsi vuoden 2025 lopulla kiinnostus toiminnan jatkamiseen, ja he kävivät ensimmäiset keskustelut Räisästen kanssa. Kaupat lyötiin lukkoon 7.9.2026 yhdeksän kuukauden kypsyttelyn jälkeen. Lopputuloksesta tuli oivallinen, ja uudet omistajat ottivat oitis vastattavakseen syksyn konserttien käytännön järjestelyistä. Niiden vankka yleisömenestys – juhlakonsertissa oli mukana myös Imatran kaupungin korkeinta johtoa – antaa uskoa siihen, että kaupunki ymmärtää paikan merkityksen, yleisön rakkauden ja konserttien korkean tason.
Konserttihovissa on järjestetty kuutisen konserttia vuodessa, ja nyt kunnianhimoisena haaveena on tuplata konserttien määrä sekä laajentaa hellävaraisesti ohjelmistoprofiilia. Klassinen kamarimusiikki pysyy keskiössä, mutta rajapinnoilta hieman viihteellisempään musiikkiin päin voisi löytyä talon profiiliin sopivaa täydentävää ohjelmistoa.
Satu Grönberg korostaa haluavansa Konserttihovin houkuttelevan yleisöä laajasti koko maakunnan alueelta ja muualtakin Suomesta. Lappeenranta kaupunginorkestereineen ja laulukilpailuineen on aivan vieressä, joten yhteistyö ja synergia siihen suuntaan ovat olleet mielessä. Yhteistyökuvioita on suunnitteilla myös Imatran hienon Valtionhotellin suuntaan.
Tulevan kauden suunnittelu on jo kutakuinkin valmis, ja ohjelmisto julkistetaan marraskuussa. Lippujen hinnat halutaan pitää maltillisina, jotta ne eivät muodostu esteeksi kenellekään. Ystäväyhdistys Konsan jäsenyys tuo mukanaan tuntuvan alennuksen. Satu Grönberg suhtautuu Konserttihovin tulevaisuuteen optimistisesti. Ekonomina hänellä pysyvät jalat maassa, vaikka suunnitelmat joskus kurkottaisivatkin pilviin.
