Unelma täydellisyydestä

Kuukauden legenda, Maurizio Pollini Big Issue! Big Issue!”, huuteli nuhruisesti pukeutunut työtön marssiessani Lontoon Golden Jubilee Bridgeä marraskuisena iltana 1994. Ei ollut aikaa ostaa vähävaraisia tukevaa laatulehteä, sillä edessä oli Royal Festival Hall, Maurizio Pollini ja Beethovenin kolme viimeistä pianosonaattia. Olin viime tingassa ja iloinen, kun pääsin istumaan jättisalin perälle. Italialaispianistin jo astellessa aplodien saattamana kohti Steinwayta istuutui viime hetkellä myös äskeinen lehdenmyyjä kasseineen rivin päähän. Pollini on käsite kaikille, eikä laatu tunne luokkarajoja. Pollinille […]
Artikkeli on tarkoitettu Rondon lukijoille. Ryhdy sinäkin lukijaksi RONDON KAUPPA valikon kautta.
Edellinen artikkeliMikä sai orkesterit turboilemaan?
Seuraava artikkeliLeonid Desjatnikovin rakkaus ja elämä