Uuden ajan pianistit

Vuoden 2015 Chopin -kilpailuvoittaja Seong-Jin Cho konsertoi Mäntän Musiikkijuhlilla 6.8.2022. © Ville Hautakangas

Kuvaa konserttipianistista on Lisztistä lähtien rakennettu glorifioidun virtuoosikultin ympärille. Nykykeskustelussa klassisen musiikin perinteitä taas arvostellaan elähtäneeksi kuriositeetiksi ja yleisöä harmaantuneiksi elitisteiksi. Mutta millaisia konserttipianistit nykyään ovat ja mitä heidän kuulijansa haluavat?

Hei, toteutuuko Seong-Jin Chon resitaali 6.8.? Tiedän, että yksi peruttiin. Olen Koreassa, perunko lentoni Suomeen? Arvostaisin lisätietoja. Kiitos!

Kesän 2022 Mäntän Musiikkijuhlille tipahteli outoja maileja, kun korealaisen Seong-Jin Chon kuulijat huomasivat Euroopan-kiertueella peruutuksia. Pianotähti toipui kuitenkin flunssasta ja saapui Mänttään, perässään yleisöä Soulista ja New Yorkista. Ja Cho flyygelin äärellä puhutteli heitä kuin Beatles aikoinaan brittejä.

Maailmanluokan pianistien — mm. Argerichin, Hamelinin ja Sokolovin — urat ovat perinteisesti koostuneet levytyksistä ja kiertueista. 2020 pandemian aikaan nämä vaihtuivat rytinällä striimattuihin konsertteihin ja some-liveihin olohuoneesta. 2010 Chopin-voittaja Yulianna Avdeeva keskusteli YouTube-liveissä yleisön kanssa Bachin preludeista ja fuugista. Israelilainen Boris Giltburg totesi, että 2020 striimit olivat henkisesti merkittävä selviytymiskeino arjessa. Hän julkaisi myös videotallenteet Beethovenin sonaateista. Useimpien tunnettujen pianistien YouTube-kanavilla on nykyään 2–10 miljoonaa katsontakertaa. 

 

TIFFANY POON

Hongkongilaispianisti Tiffany Poon (s.1996) taas aloitti vlogit konserttielämästään jo 2017, ajautuen urallaan poikkeaville raiteille ja lopulta Steinwayn artistiksikin. Poon aloitti opinnot 8-vuotiaana Juilliardissa ja nousi teininä tunnetuksi kilpailuvoittojen myötä.

Tiffany Poonin harjoitteluvideoille on tekstitetty avoimesti pianistista ongelmanratkaisua ja ajatuksia työstettävistä teoksista.

Opiskellessaan New Yorkin Columbia Universityssä hän pohti ihmisen suhdetta taiteeseen. “2000-luvun yhteiskuntaan verrattuna klassinen musiikki on vanhempi, etäinen taidemuoto. Ajattelin, että taiteilijan inhimillisen puolen näyttäminen voisi inspiroida kuulijoita kokonaisvaltaisempaan, moderniin kokemukseen,” Poon toteaa. “Pandemian aikana yli 1700 ihmistä online-yleisöstäni lähetti tarinoita musiikkikokemuksistaan. Havahduin siihen, että klassinen kuuluu monille muillekin kuin eliitille ja konserttiyleisölle.” 

Poon haluaa karsia klassisesta musiikista mystiikkaa ja tähtikulttia. Hienostuneisuuden ja virheettömyyden ihanteet voivat olla myös luontaantyöntäviä. Some-kanavillaan hän pyrkii luomaan maailmaa, jossa jokainen on lähtökohdista riippumatta tervetullut klassisen musiikin äärelle. Tätä tukeakseen Poon perusti myös Together with Classical -järjestön, jonka toimintaan kuuluu muusikoiden haastatteluita, valistavia animaatiovideoita ja apurahoja.

Tavoite ei ole uusi, mutta yhtä suurta vastakaikua herättänyttä toteutusta saa hakea.

Poonilla on somessa yli 300 000 seuraajaa ja YouTube-kanavalla 54 miljoonaa katsontakertaa. Joillakin toki on enemmänkin, mutta keskiössä voi pianon lisäksi olla myös pelimusiikkia, tutoriaaleja, lemmikkireaktioita tai prinsessa-asuja. Poon käsittelee videoilla klassisia pianoteoksia ja konserttejaan. 

Online-näkyvyyden kääntöpuolena Poon pitää influensserin leimaa, jonka hän arvioi joidenkin silmissä vähentävän hänen uskottavuuttaan pianistina. Klassisen musiikin toimijoille kun on vierasta, että konserttipianisti on vuorovaikutuksessa kuulijoidensa kanssa kuten pop-artisteilla on tapana.

 

YOUTUBE

Vlogeja aloittaessaan Poon kyseli seuraajiltaan, mikä heitä kiinnostaa. Muotoutui konsepti, jossa Poon vastaa kysymyksiin kappaleiden pulmista, kuvaa omaa harjoitusprosessiaan ja dokumentoi pianistin arkea soittoglorian takana. 

Tiffany Poon jakaa konserttipianistin arkea ja harjoittelua YouTube-kanavallaan tehdäkseen klassisesta musiikista lähestyttävämpää. © Sid Baker

Get ready with me -videoissa Poon valmistautuu konsertteihin. Treenivideot mm. Rahmaninovin 3. konsertosta nostivat Poonin seuraajien määrän yli 100 000:een, ja maineikkaan kadenssin harjoitusklippiä on katsottu yli 2 miljoonaa kertaa.

Musical diaries -videot kuvaavat arkea. Melankolinen päivä -jaksossa Poon kiinnittää pyyhekoukkua seinään, tiskaa, välttelee harjoittelua iltapäivään ja kirjoittaa saatteeksi “Pahoitteluni, en osannut tänään olla kupliva. Toivottavasti ymmärrätte”.

Videon on julkaisun (14.3.23) jälkeen nähnyt yli 30 000 ihmistä. Sadat kiittelevät jaosta. “Olen kiitollinen nähdessäni tämän. Nuoret kaipaavat epätoivoisesti autenttisuutta ja arkipäiväistä elämää, joka ei ole aina kivaa tai esteettisesti miellyttävää.” 

Tiffany Poonin kanavien oheen vaikuttaa syntyneen klassisen musiikin yhteisö, jossa arvostetaan pianoteosten lisäksi inhimillisyyttä ja avointa keskustelua. 

 

SEONG-JIN CHO

 

Mäntän Musiikkijuhlien salin räjäyttänyt Seong-Jin Cho (s.1994) taas on edennyt uralla perinteistä reittiä vuoden 2015 Chopin-kilpailusta levyttäväksi artistiksi ja maailmankiertueille. 

Korealaispianisti Seong-Jin Chon julkisuuskuva muistuttaa enemmän perinteistä pianovirtuoosia. © Ville Hautakangas
Mäntän Musiikkijuhlilla 2022 konsertoinut Seong-Jin Cho on profiloitunut kuulijoidensa keskuudessa pianovirtuoosiksi, joka omistaa koko elämänsä musiikille. © Ville Hautakangas

 

Esiinnyttyään Cho antaa nimikirjoituksia ja hymyilee ystävällisesti kaverikuvissa, mutta ujoksi luonnehditun soittajan somea hoitaa agentuuri. YouTube-kanava on silti kerännyt 23 miljoonaa katsontakertaa, koska äärimmäisen omistautunut nettiyhteisö kirjoittaa konserteista ja jakaa tuunaamiaan fanivideoita. Myös kuvat kesän 2022 Mäntästä levisivät viraalisti korealaisilla Instagram-tileillä.

Seong-Jin Chon konserttiin Soulista ja New Yorkista matkustaneet kuulijat pääsivät kuvaan artistin kanssa. © Ville Hautakangas

Mikä sitten on Chon megasuosion takana? Chota seuraava korealainen S. H. Jun kertoo, että massiivisessa kuulijakunnassa on ihmisiä teineistä 60-vuotiaisiin. Juniin on tehnyt vaikutuksen Chon soinnillinen kvaliteetti, laaja ohjelmisto ja ennen kaikkea “puhdas omistautuminen musiikille”. “Piano on hänen kaikkensa”. Myös Mäntän kansainväliset vieraat kehuivat konsertin jälkeen Chon virtuositeettiä, soiton koskettavuutta ja nöyrää asennetta musiikkiin. Etäisen Chon kohdalla mystinen tähtikultti taitaa yhä tenhota.

Uutta voi olla, että internetissä nousevien Poonin ja Chon suosio on rakennettu nuorten parissa. Sen keskiössä on kuitenkin itse klassinen musiikki. Tulevaisuus näyttää pianon ystäville odotettua valoisammalta.

Mirva Helske

 

Lähteet: 

Tiffany Poonin haastattelu 31.3.2023 & S. H. Junin haastattelu 9.5.2023, Mirva Helske
Tiffany Poonin haastattelu Bachtrack-sivustolla 20.11.20, Andrew Blackmore-Dobby
Boris Giltburgin haastattelu Pizzicato-lehdessä 7.12.2021

Linkit:

Tiffany Poonin YouTube-kanava: www.youtube.com/@TiffanyPoonpianist
Together with Classical -järjestön sivut: www.togetherwithclassical.org

Seong-Jin Chon sivut: seongjin-cho.com
Seong-Jin Cho-videoita YouTubessa www.youtube.com/@seong-jincho/featured

 

Edellinen artikkeliLähellä niin kaukana
Seuraava artikkeliVinyyli voi hyvin