Soitin ja kamarimusiikki

Helmikuussa 92-vuotiaana kuollut George Crumb oli yksi amerikkalaisen avantgarden oman tien kulkijoista. Hänen teoksensa tähtäsivät usein arkaaiseen seremoniallisuuteen nojaten keskiajan musiikista poimittuihin aineksiin, mutta suuntautuen vahvasti tuntemattomaan tulevaisuuteen. Crumb kuunteli korva tarkkana sointivärejä ja käytti rytmiä mystistä tunnelmaa kumuloivana tekijänä. Outoja ääniä ja futuristisia maisemia tutkiessaan hän vaikutti usein new age -idealistin ja scifi-kirjailijan risteytykseltä. Crumbin kuningashetket olivat 1970-luvulla. Ehdoton hittiteos on Vietnamin sodasta kasvanut profeetallinen jousikvartetto Black Angels (1970), joka tässä saa ranskalaiselta Quatuor […]

Mieczyslaw Weinbergin (1911–1996) musiikki on noussut 2000-luvulla ryminällä esiin. Jousikvartettoja levyttää useampikin yhtye, ja puolalainen Sleesialainen kvartetti on projektissaan jo pitkällä. Viulistit Szymon Krzeszowiec ja Arkadiusz Kubica, alttoviulisti Lukasz Syrnicki sekä sellisti Piotr Janosik ovat Weinbergin musiikissa täysin sisällä. Kolme varhaista kvartettoa sotavuosilta 1940–45 saavat viimeistellyt mutta erittäin intensiiviset tulkinnat. Juutalaisvainoja Puolasta Neuvostoliittoon paennut Weinberg on vanginnut musiikkiinsa 1900-luvun vaikeimpia vaiheita, joissa oma identiteettikin voi jäädä hämäräksi. Ristiriidat kuvastuvat tavallaan Accordin levyltä, jossa säveltäjän nimi […]

Haydnin ahkeruus aiheuttaa joskus voimattomuuden tunnetta hänen ihailijoissaankin, kun hämmästeltävänä on 107 sinfoniaa, 68 jousikvartettoa tai 43 pianotrioa. Myös pianosonaatteja on yli kuusikymmentä, ja suurin osa niistä on yhä varsin huonosti tunnettuja. Jean-Efflaim Bavouzet’n kokonaislevytyksessä en ole vielä kohdannut yhtään heikkoa lenkkiä. Eri kaliiperia teokset toki ovat. Varhaiset klaveerisonaatit on otsikoitu divertimentoiksi, ja sonaatit nro 3 F-duuri ja 4 G-duuri ovat nimensä mukaisia viihdyttäviä, nopeakäänteisiä pianistisia pyrähdyksiä Scarlattin tapaan. Niille tekee levyllä seuraa neljä myöhäisempää […]

Elektroakustisiin teoksiin keskittyvän kotimaisen defunensemblen levy Hyperrealistic Songs on kuin kävelisi avantgarde-ympyrää älyllisen ohi takaisin keholliseen: sen soinnilla on enemmän yhteistä hardcore-punkin, noisen ja industrialin kanssa kuin vaikkapa, sanotaan, sarjallisen perinteen. Hikari Kiyaman Death Metal Rock With Headbang muistuttaa riffikkäässä blastbeat-kaoottisuudessaan ilahduttavasti John Zornin ristiinpölytyksiä, aueten impressionistisiin fragmentteihin rupisen rumpukoneen päälle ja syöksyen jälleen free-häröpalloon. Asta Hyvärisen Improbable tuo mieleen teollisen rappeutumisen, dark ambientin, Coilin ja Mika Vainion; kotikuuntelussa huomio pysyy hyvin mimesiksessä, joista löytyy […]

Chiaroscuro-kvartetti aloittaa Beethoven-sarjansa selkeästi argumentoivalla tyylillä. Poissa on kaikki turbosointi ja vibratolla sidotut ja imelletyt laululinjat, ja solakka periodityyli korostaa tekstuurin dynaamisuutta ja ärhäkkää linjojen toisiinsa reagointia. Aksentit viiltävät kuin veitsi, mutta vielä oleellisempaa on hiljaisten nyanssien runsaus ja tarkkuus, joka saa kuuntelemaan tuttuja teoksia uusin korvin. C-molli-kvarteton Sturm und Drang -tunnelma välittyy puuskien ja vetäytymisten jatkuvana vuorovetenä, ja A-duuri- ja B-duuri-kvartettojen valo heijastuu kuin prismassa. Ehkä toisinaan soitossa korostuu analyyttisyys ja päämäärien tietoisuus tavalla, […]

Voiko orkestraalisemmin ja muhkeammin jousisekstetto enää soida kuin näissä esityksissä? Paikoin tuntuu aivan siltä, kun kuuntelisi sinfoniaorkesteria. Silti soitossa ei ole mitään prässäävää tai turboilevaa, vaan kaikki virtaa luonnollisesti ja lämpimästi. Hunajaakin on, mutta ei onneksi niin ylenpalttisesti kuin Amadeus-kvartetin ja kumppaneiden levytyksessä. Läpikuultavuus ja tekstuurin selkeys säilyvät aina lähtökohtana, ja soinnissa on kosolti valonhämyä. Brahms on nauttinut mahdollisuudesta syventää kvartettisointia alttoviululla ja sellolla, ja Tabea Zimmermann ja Jean Guichen Queyras tuntuvat toimivan yhteen hitsautuneen […]

Kiivaasti taistellun Donetskin alueella syntynyt Nikolai Kapustin (1937-2020) oli jazzille omistautunut ukrainalainen konserttimusiikin säveltäjä. Hän ei halunnut kutsua teoksiaan jazziksi, sillä ne ovat täysin nuoteille kirjoitettuja ilman improvisointia. Tyyliltään pianisti Frank Dupreen, basisti Jakob Kruppin ja rumpali Obi Jennen soittamat pariminuuttiset, otsikoinniltaan vaihtelevat kappaleet ovat kuitenkin silkkaa jazzia. Ne ovat myös virtuoosista, kekseliästä ja riemukasta musiikkia, joka saa Kapustin-spesialistiksi nousseen Dupreen johdolla svengaavat levytykset. Tietty germaaninen suoraviivaisuuskin tuntuu sopivan musiikkiin, jonka rytmit ja käänteet on […]

  Joseph Haydn: Pianosonaatit Vol. 9, nro:t 2, 10, 41, 44, 52-53. Jean-Efflam Bavouzet, piano. Chandos CHAN 20131.           Jean-Efflam Bavouzet tuntuu viettävän puolet ajastaan studiossa, mutta vielä ei ole tullut vastaan huonoa levyä. Schumannin pianomusiikista hän tarjoaa mielenkiintoisen poikkileikkauksen uran alku- ja loppupäästä. Kolmas pianosonaatti, tässä tapauksessa Horowitzin muokkaama versio ”konsertosta ilman orkesteria”, tallentaa nuoren säveltäjän villejä virtuoosihaaveita. Bavouzet kiihdyttää ilmiömäisesti finaalin Prestissimo possibilen läpi, mutta erittelee tarkkavainuisesti myös ristiriitaisempia tuntemuksia. […]

Otsikolla The Polish Violin viulisti Jennifer Pike luotaa äidin puoleisia juuriaan ja puolalaisia viulusävellyksiä 1800- ja 1900-lukujen vaihteesta. Pääosassa on Karol Szymanowskin helteinen myöhäisromantiikka, vaikuttavimmillaan Myyteissä vuodelta 1915. Pike soittaa kolme antiikin aiheisiin perustuvaa runoelmaa leimuavalla intohimolla, joka saa värit hehkumaan, mutta tasoittaa samalla musiikin impressionistista monimerkityksisyyttä. Roxanan aaria (oopperasta kuningas Roger), Nocturne ja Tarantella, sekä vähän varhaisempi Romanssi täydentävät hermoherkän vaikutelman, jonka taustalla oli Szymanowskin luottoviulisti Pavel Kochanski. Varhain kuolleen Mieczyslaw Karlowiczin Impromptussa kuuluu […]

Tanskalainen jousikvartetti, eli Frederik Øland ja Rune Tonsgaard Sørensen, viulu, Asbjørn Nørgaard, alttoviulu, ja Fredrik Schøyen Sjölin, sello, ovat vieneet hitaasti mutta varmasti eteenpäin Prisma-levyprojektiaan, jossa Beethovenin jousikvartettoja on yhdistetty 1900-luvun sävellyksiin ja Bachin musiikkiin. Kokonaisuudesta syntyy modernistinen polveutumiskertomus, jossa Beethovenin myöhäiset kvartetot ja niitä edeltänyt Bachin abstrakti kontrapunkti nähdään myöhempien aikojen uudistusten profeettoina. Sellainen punainen lanka on historiasta löydettävissä, mutta samalla sen esitystapaan tarttuu helposti todistelevaa tosikkoutta ja toteavaa kirjaimellisuutta.  Tanskalainen jousikvartettikin säästelee tunteenpaloa […]

Harva säveltäjä on noussut kuolemansa jälkeen sellaiseen suosioon kuin Mieczyslaw Weinberg (1919-1996). Neuvostoliittoon natsien juutalaisvainoja paennutta säveltäjää syrjittiin myös uudessa kotimaassaan, vaikka ystäviin ja esikuviin lukeutui Shostakovitsh. Kuten Shostakovitshin, myös Weinbergin tyyli muuttui 1960-luvulta lähtien aiempaa askeettisemmaksi ja se kuuluu kolmessa sooloviulusonaatissa. Kaksi ensimmäistä, opp. 82 (1965) ja 95 (1967), ovat 5- ja 7-osaisia teoksia, jotka Weinberg omisti kovia kokeneelle, sovituksistaan muistetulle viulisti Mihail Fihtengolzille. Kolmas soolosonaatti op. 126 (1974) on säveltäjän isän muistolle omistettu […]

Piano on pohjimmiltaan lyömäsoitin, mutta kosketinsoittajat ovat kautta aikain kehitelleet konsteja siitä syntyvien rajoitusten ylittämiseksi. Sigismond Thalberg (1812-1871) oli yksi 1800-luvun suuria pianovirtuooseja, ainoa, jonka katsottiin uhmaavan Lisztin valta-asemaa. Thalberg ei ollut yhtä aktiivinen säveltäjänä, mutta klaveerisankareiden tiet risteytyivät pianosovitusten ja -transkriptioiden alueella. Sovituksia suosituista lauluista ja ooppera-aarioista syntyi ennen äänentallennusta valtaisia määriä, mutta Thalbergin sen enempää kuin Lisztinkään sovitukset eivät olleet tarkoitettu kotikäyttöön. Vuonna 1853 neljässä osassa julkaisemassaan L’art du chant applique au pianossa op. […]