Kuopion kaupunginorkesteri

Kuopion kaupunginorkesteri, kapellimestarina Jaakko Kuusisto © Petra Tiihonen-AliasCreative

 

Kuopion kaupunginorkesteri jatkaa yli satavuotista kuopiolaista orkesteriperinnettä palvellen samalla koko maakuntaa.
Elokuussa 2018 orkesterin ylikapellimestarina aloitti Jaakko Kuusisto. Atso Almila jatkaa orkesterin toisena kapellimestarina. Kuopion kaupunginorkesterin kunniakapellimestari on akateemikko Jorma Panula.

Orkesterilla on vuodessa keskimäärin 60 konserttia, joista suurin osa pidetään Kuopion Musiikkikeskuksen Konserttisalissa; orkesterin esiintymiset Musiikkikeskuksessa ja sen ulkopuolella houkuttelevat yleisöä vuosittain noin 40.000.

Kuopion kaupunginorkesterissa soittaa vakituisesti 46 muusikkoa, ja se koostuu jousisoitinten, puupuhaltajien, vaskien ja lyömäsoitinten ryhmistä. Kansainvälisessä työyhteisössä on edustettuna yli 10 eri kansallisuutta, ja sen vuoksi orkesterin yhteinen työkieli on englanti.

Linkki orkesterin verkkosivulle.

Kuopion Kaupunginorkesterin esitykset

Coriolan-alkusoitto ja Keisarikonsertto

  Kuopion kaupunginorkesterin Beethoven 250 vuotta: Oma ääni –konsertissa 1.10 esitettiin Beethovenin viimeinen pianokonsertto nro 5 Es-duuri op. 73 ”Keisarikonsertto” ja Coriolan-alkusoitto op. 62. Kapellimestarina oli Tuomas Hannikainen ja solistina Paavali Jumppanen. Ohjelma: Ludwig van Beethoven: Coriolan-alkusoitto...

Beethoven & Jumppanen

Kuopion Musiikkikeskuksessa järjestetyissä konserteissa Beethovenin pianokonsertot tulkitsi suurten teoskokonaisuuksien parissa ansioitunut pianisti Paavali Jumppanen. Hän myös johti ensimmäisen Pianisti ja säveltäjä –konsertin torstaina 24.9. klo 19 Beethovenin tapaan koskettimiston äärestä. Ohjelmassa soivat pianokonsertot nro 1...

Nuoret taiturit estradilla 26.8.

  Keskiviikkona 26.8. klo 19 Kuopion Musiikkikeskuksen estradille nousivat nuoret taiturit. Orkesteria johti kapellimestaridiplominsa konsertissa suorittava I-Han Fu, ja viulusolistina taituroi viimeisimmässä Kuopion viulukilpailussa 2. palkinnon saanut Essi Höglund. Konsertin aloittaa Antonín Dvořakin suosituimpiin teoksiin lukeutuva...

Kesän kunniaksi

  Koronarajoitusten löyhennyttyä ja 50 henkilön kokoontumisrajoituksen tultua voimaan 1.6., Kuopion kaupunginorkesterille on mahdollistunut soittaminen kokonaisena orkesterina. ”Ikävä kyllä, emme voi ottaa vielä yleisöä paikan päälle Musiikkikeskukseen, mutta on kuitenkin iso ja rohkaiseva askel meille kaikille, että orkesteri...

Taianomaiset tarinat

  Kuopion kaupunginorkesterin 14.5. livestriimatun konsertin aloittaa Claude Debussyn Syrinx soolohuilulle kaupunginorkesterin huilun äänenjohtajan Päivi Väisäsen tulkitsemana. Syrinxin taustalla on Gabriel Moureyn näytelmään Psyché kirjoittama runo, jossa kreikkalaisen mytologian jumala Pan soittaa huiluaan. Tarinan mukaan Pan rakastuu Syrinx-nymfiin,...
Edellinen artikkeliOhjelma 16.04.2020
Seuraava artikkeliViikkokatsaus 22/2020: Keikkapaikat aukeavat hiljalleen, mutta tapahtumia myös yhä siirretään