Helsingin kaupunginorkesterin kannatti levyttää Sibeliuksen sinfoniat uudelleen ylikapellimestarinsa Jukka-Pekka Sarasteen kanssa, vaikka edellisestä, Leif Segerstamin johdolla tehdystä levytyksestä on vain 20 vuotta. Uusi sykli saa nimittäin kansainvälisessä lehdistössä huippuarvioita.
Saraste ei yritä tehdä Sibeliuksesta suurta kansallista monumenttia, vaan paljastaa sinfonioiden rakenteellisen logiikan ja sisäisen liikkeen. Tämä on yhdistävä havainto Gramophonen, MusicWebin, Klassik Heuten ja The Classic Review’n arvioissa. Samalla osa kriitikoista kaipaa etenkin viidenteen ja seitsemänteen sinfoniaan enemmän avaruutta, runollisuutta ja emotionaalista painoa.
Kokonaiskuva on silti poikkeuksellisen vahva: Gramophonen Editor’s Choice, Limelightin Editor’s Choice, Norman Lebrechtin viisi tähteä, Klassik Heuten pisteet 9/9/9 sekä useiden muiden kriitikoiden sijoittaminen ”parhaiden joukkoon”.
Norman Lebrecht toteaa The Critic -lehdessä Sarasteen olevan ensimmäinen kapellimestari, jonka tulkinta sai hänet todella ymmärtämään seitsemännen sinfonian. Hän ylistää myös toisen ja viidennen sinfonian idiomaattisuutta sekä Helsingin kaupunginorkesterin tapaa reagoida Sarasteen lyöntiin vaistomaisesti läpi koko sarjan.
Brittiläinen MusicWeb International kiinnittää huomiota ennen kaikkea Sarasteen tempoihin. Arvostelija Ralph Moore toteaa lähes kaikkien sinfonioiden olevan kilpailijoiden levytyksiä nopeampia. Hänen mukaansa Saraste korostaa musiikin etenevää virtaa ja orgaanista rakennetta yksityiskohtien alleviivaamisen sijaan. Moore näkee tämän epäromanttisena ja tunteellista paatosta välttävänä lähestymistapana.
Seitsemäs sinfonia ei kuitenkaan vakuuta Moorea aivan yhtä täydellisesti. Hän pitää soittoa kauniina, mutta kaipaa Eugene Ormandyn ja Herbert von Karajanin tulkinnoista tuttua avaruutta ja joustavuutta. Melodioita voisi hänen mukaansa ”hyväillä” enemmän.
Saksalainen Klassik Heute antaa kokonaisuudelle arvosanan 9/10. Thomas Schulz kutsuu Sarasteen lähestymistapaa analyyttiseksi. Hän korostaa rakennetta sekä eri soitinryhmien motiivista vuorovaikutusta ja antaa musiikin puhua ilman alleviivattua ”omaa” tulkintaa.
Schulz huomauttaa samalla, että kansallisromanttinen paatos ja Sibeliuksen varhaistuotantoon liittyvä kansallinen väritys jäävät tässä lähestymistavassa taka-alalle. Vastapainoksi musiikki välttää raskassoutuisuuden ja sentimentaalisuuden. Erityisesti kolmas sinfonia saa saksalaiskriitikolta kiitosta: se soi hänen mukaansa ”väärentämätöntä, suorastaan riehakasta elämäniloa”. Neljännessä sinfoniassa Saraste on puolestaan ”provosoivan pelkistetty”.
The Classic Review’n David A. McConnell on hieman kriittisempi. Hän pitää Sarasteen tulkintojen vahvuuksina luonnollista fraseerausta, orgaanista etenemistä sekä läpinäkyvää ja tasapainoista orkesteritekstuuria. Ensimmäinen sinfonia ei kuitenkaan hänen mielestään aivan syty tuleen: Sibeliuksen Tšaikovski-vaikutteinen loppuhuipennus jää vaille Herbert Blomstedtin ja Leif Segerstamin tulkintojen painokkuutta.
McConnell huomauttaa, että Saraste on toisessa sinfoniassa yli kaksi minuuttia nopeampi kuin edellisessä levytyksessään ja lähes neljä minuuttia nopeampi kuin Segerstam. Nopeus ei kuitenkaan merkitse kiirettä, vaan tuo hänen mukaansa musiikkiin lisää vetovoimaa. Kolmannessa sinfoniassa ripeys ja rytminen keveys synnyttävät joie de vivre -vaikutelman, jota Sibeliukselta ei aina odoteta.
Neljännessä sinfoniassa kriitikoiden näkemykset alkavat kiinnostavasti eriytyä. McConnell kaipaa teokseen Segerstamin ja Osmo Vänskän levytysten voimakkaampaa epätoivoa ja kokee Sarasteen käsittelevän tragediaa enemmän henkilökohtaisena kuin universaalina kamppailuna. Hän pitää ratkaisua kiehtovana, mutta katsoo sen etääntyvän hieman säveltäjän tarkoituksesta.
Ranskalainen ClassiqueNews puolestaan nostaa juuri neljännen sinfonian koko levytyksen tulkinnalliseksi huipuksi. Lucas Irom kuulee siinä traagista väriä, sisäistä kuohuntaa ja ”äärettömän epätoivon maisemia”. Irom pitää myös seitsemättä sinfoniaa poikkeuksellisen onnistuneena. Hänelle sen yksiosainen rakenne, tiheys ja musiikin vähitellen avautuva valoisuus muodostavat syklille päätöksen, jossa Sibeliuksen myöhäistyyli saavuttaa täyteyden.
Sibelius & Saraste: The 7 Symphonies (3 CD boxi)
Jukka-Pekka Saraste, kapellimestari
Helsingin kaupunginorkesteri
Ondine | ODE1525-2T | 2026 | Orkesterimusiikki
EAN/UPC koodi 0761195152522
Jean Sibelius (1865–1957)
CD 1 70:15
Symphony No. 1 in E minor, Op. 39
I. Andante ma non troppo – Allegro energico 10:52
II. Andante ma non troppo 8:49
III. Scherzo. Allegro 5:07
IV. Finale. Andante – Allegro molto 12:25
Symphony No. 4 in A minor, Op. 63
I. Tempo molto moderato, quasi adagio 9:11
II. Allegro molto vivace 4:50
III. Il tempo largo 8:54
IV. Allegro 9:46
CD 2 72:45
Symphony No. 2 in D major, Op. 43
I. Allegretto 9:12
II. Tempo andante, ma rubato 13:13
III. Vivacissimo 5:45
IV. Finale. Allegro moderato 13:23
Symphony No. 5 in E flat major, Op. 82
I. Tempo molto moderato – Allegro moderato 13:18
II. Andante mosso, quasi allegretto 8:20
III. Allegro molto 9:15
CD 3 76:37
Symphony No. 3 in C major, Op. 52
I. Allegro moderato 9:41
II. Andantino con moto, quasi allegretto 8:45
III. Moderato – Allegro ma non tanto 8:43
Symphony No. 6 in D minor, Op. 104
I. Allegro molto moderato 8:56
II. Allegretto moderato 6:04
III. Poco vivace 3:47
IV. Allegro molto 10:05
Symphony No. 7 in C major, Op. 105
