”Esiintyminen voi olla muutakin kuin tuoli ja soittaja”

Harmonikansoittaja-säveltäjä Kimmo Pohjonen sai nuorena pettyä, kun solististen opintojen ovet eivät avautuneetkaan. Kansanmusiikista lähti kuitenkin esteettisen ajattelun ketju, joka johti lopulta monitaiteiden valtionpalkintoon. ”Synnyin Viialassa vuonna 1964. Siellä oli harmonikkakerho, jossa isäni soitti ja muutenkin. Ensimmäinen yhtye, humppabändi, syntyi kotona isän kanssa ja sisko oli siinä mukana laulamassa. 70-luvulla haitari oli kuitenkin aika epäcooli soitin. Kavereille ei välttämättä edes kehdannut sanoa, että soittaa sitä. Urheilu ehkä kiinnosti minua enemmän ja pahanteko kavereiden kanssa, normaali lasten […]
Artikkeli on tarkoitettu Rondon lukijoille. Ryhdy sinäkin lukijaksi RONDON KAUPPA valikon kautta.
Edellinen artikkeliPianokilpailun matka jatkuu
Seuraava artikkeliArvio: Villasukkasilla avantgardeen