Musiikin ratkaisematon mysteeri kiehtoo aivotutkijaa

Professori Minna Huotilainen tutkii musiikin vaikutuksia aivoihin. Tunnetuimmat todistetut vaikutukset liittyvät mm. muistiin, oppimiseen, keskittymiseen, hermoston tilaan ja tunteiden säätelyyn, mutta osa niistä on edelleen mysteereitä. Se kiehtoo aivotutkijaa.   Muusikoiden ja ei-muusikoiden aivojen eroja koskeva tutkimus oli 1990-luvulla musiikin aivotutkimuksen lähtöpisteitä. Ensimmäiseksi huomattiin, että muusikoilla sormen liikuttamista säätelevät aivoalueet olivat laajentuneet. Tämä oli jokseenkin odotettu löydös Huotilaisen mukaan: ”Musiikista sanotaan, että se on hienomotorista urheilua.” Samanlaisia eroja huomattiin kuulojärjestelmässä, jota musiikissa käytetään hyvin tarkasti. […]
Artikkeli on tarkoitettu Rondon lukijoille. Ryhdy sinäkin lukijaksi RONDON KAUPPA valikon kautta.
Edellinen artikkeliUuden ajan vanhaa musiikkia
Seuraava artikkeliNuorten säveltäjien ääni