Orkesteri uhattuna Mikkelissä

Mikkelissä käsitellään aloitetta yli sata vuotta toimineen kaupunginorkesterin lakkauttamisesta. Samalla Mikkelissä valmistellaan EU-rahoitteista kulttuurin unelmavuotta 2022.   Kulttuurin unelmavuosi Etelä-Savon maakuntakeskuksessa Mikkelissä on osa Saimaa-ilmiötä, jonka tavoitteena on ”vahvistaa Itä-Suomen elinvoimaa ja tukea taiteen tekijöitä ja yrittäjiä”. Saimaa-ilmiö syntyi, kun Savonlinna haki Euroopan kulttuuripääkaupungiksi 2026. Valinta osui kuitenkin Ouluun. Unelmavuoden koordinaattori Jatta Juhola kertoo, että hankkeen kokonaisbudjetti Mikkelissä on 600 000 euroa, josta Etelä-Savon maakuntaliiton osuus on 80 prosenttia eli 480 000 euroa. Kyse on Euroopan Unionin […]
Artikkeli on tarkoitettu Rondon lukijoille. Ryhdy sinäkin lukijaksi RONDON KAUPPA valikon kautta.
Edellinen artikkeliKirkkokuoro juhlii taas joulua
Seuraava artikkeliMika Kares Paavo Ruotsalaisena