Tuhatkasvoinen taiteilija

Pulitzer-palkittu säveltäjä, esiintyjä ja kulttuuriaktivisti Du Yun kävi Musiikin ajassa opettamassa moninaisuuden kuratointia. Niin klassisen, rockmusiikin kuin kiinalaisen kansanperinteen parissa kasvanut taiteilija on elävä esimerkki lokerointien vaikeudesta.   ”Kuratointi on kysymysten esittämistä ja peilin näyttämistä yhteiskunnalle. Siinä on kyse vallasta ja vastuusta”, kertoo säveltäjä, esiintyvä taiteilija ja taiteellinen suunnittelija Du Yun Viitasaarella, jossa hän toimi yhtenä moninaisuuden kuratoinnin kurssin neljästä kansainvälisestä opettajasta Musiikin aika -festivaalilla. ”Olemme puhuneet vallanjaosta ja portinvartijoiden vallan hajauttamisesta, sekä eriyttämisen purkamisesta […]
Artikkeli on tarkoitettu Rondon lukijoille. Ryhdy sinäkin lukijaksi RONDON KAUPPA valikon kautta.
Edellinen artikkeliJazzpolkuja, osa 22: Oma ääni kuuluu aina
Seuraava artikkeliIloa, valoa ja ymmärrystä!