Yhteisistä tavoitteista tarinaksi lavalle

  Mitä saadaan aikaiseksi, kun soppaan sekoitetaan joukko innokkaita nuoria, kourallinen taitavia ohjaajia, ripaus rohkeutta ja runsaasti määrätietoista harjoittelua? Joensuussa tiedetään, että tällä reseptillä valmistuu takuuvarma elämys niin esiintyjille kuin yleisöllekin.   Vuonna 2016 Joensuun konservatoriolla toteutettiin Andrew Lloyd Webberin musiikkiin pohjautuva konsertti ”Kummitus oopperassa”. Tämän projektin innoittamana kolme opettajaa ja ohjaaja ideoi Wicked-musikaalista 10 kappaleen sikermän, johon saatiin sisällettyä koko musikaalin tarina. ”Idea produktion tekemiseen lähti konservatorion Orkesteri X:n tarpeista”, kertoo Katri Kaihola, joka […]
Artikkeli on tarkoitettu Rondon lukijoille. Ryhdy sinäkin lukijaksi RONDON KAUPPA valikon kautta.
Edellinen artikkeliYksilösuorituksen sijaan soittajien yhteisiä ulottuvuuksia – Uudistunut Ilmari Hannikainen -kilpailu käynnistyy tiistaina
Seuraava artikkeliMaaliskuun kantaesitykset