Orkesterit ja konsertot

  ”Iltahämärän serenadi” vie kuulijan aikaan Suomi-Filmin ja Radion viihdeorkesterin, jota johti George de Godzinsky (1914-1994) erehtymättömällä eleganssillaan. Godzinsky on myös Naxosin levyn tyylikkäin säveltäjä viululle ja orkesterille sävelletyillä kappaleillaan, joissa viihteellisyys ei horjahda banaaliuteen. Godzinsky on tehnyt myös orkesterisovitukset Fougstedtin, Partasen ja unkarilaisen Szentirmayn teoksiin. Harry Bergströmin tyyli oli astetta kansallisempi, kuten Niskavuori-elokuviin sopii. Taidesäveltäjistä Klami ja Kaski nauttivat myös kevyemmästä ilmaisusta, ja Kasken Fantasiasta kuullaan sekä orkesteri- että pianoversiot. Radion viihdeorkesterissa tällaisten viulusooloilla […]

  Kirill Petrenko johti ennen kokonaan Berliinin filharmonikkoihin siirtymistään Baijerin valtionorkesteria, Baijerin oopperan yli 200 vuotta vanhaa orkesteria. Toukokuussa 2018 tallennettu Mahlerin seitsemännen sinfonian konserttitaltiointi kertoo, kuinka hienosta instrumentista on kyse. Seitsemäs on Mahlerin sinfonioista häilyväisin ja arvoituksellisin. Petrenko hyödyntää sitä tulkinnassa, jossa yksityiskohtien rikkaus yhdistyy varmaan suurmuotoon. Detaljit on sidottu vakuuttavasti riuskasti etenevään liikkeeseen, eikä missään ole jälkeä nykyaikaisia Mahler-tulkintoja vaivaavasta hypistelevästä mikrosäätämisestä. Tulkintaa leimaa optimistinen reippaus, musiikin synkimmät sävyt sivussa. Ensiosan Adagio-johdanto soi […]

  Nikolai Kapustin (1937–2020) sävelsi orkesterimusiikkia, jonka sydän sykki jazzille. Yhdistelmä ei ole helppo, sillä partituuriin kahlittuna jazzista tulee helposti jäykkää, ja rumpusetin istuttaminen orkesterikokoonpanoon tuottaa helposti tasapaino-ongelmia. Neljännessä pianokonsertossaan Kapustin kiertää karikot näyttävästi ja säveltää virtuoositeoksen, jossa Rahmaninov tuntuu paiskaavan kättä Gershwinin kanssa. Vaikka kaikki on nuotinnettua, musiikista kumpuaa vapautunut ja improvisatorinen henki. Yhdeksi kokonaisuudeksi puristettu teos on onnistuneesti rapsodinen ja yllättävä. Venäläissäveltäjään erikoistunut saksalaispianisti Frank Dupree hyökkää konserton virtuoosihaasteisiin kuin tiikeri, ja Case […]

  Vitezslava Kapralova (1915–1940) on tsekkiläinen säveltäjä, jonka nuoren elämän katkaisi tuberkuloosi Pariisissa. Hän oli suuri lupaus, mutta kuollessaan vain 25-vuotiaana häneltä jäi jälkipolville niukasti musiikkia. Tsekkiläinen tausta Janaek-vaikutteineen käy ilmi, ja myös Stravinskyn esimerkki soi hilpeässä Joulualkusoitossa kohtalon vuodelta 1939 – teos kantaesitettiin uutenavuotena natsien miehittämän Tsekkoslovakian radiossa. Sotaisa sinfonietta oli Kapralovan läpimurtoteos. Se on energinen ja määrätietoinen ja tuo intohimoisissa käänteissään mieleen myös Szymanowskin. Kaksi laulua, Surullinen ilta ja Hyvästejä vilkuttaessa, ovat vahvoja, […]

  Haydnin ohjelmalliset sinfoniat nro 6–8 ovat ensimmäiset, jotka hän sävelsi saatuaan pestin Esterházyn ruhtinassuvun hoviorkesterin apulaiskapellimestariksi. Säveltäjä halusi näyttää, mihin kaikkeen hän pystyy uudella instrumentillaan, ja idea päivänkiertoa kuvailevaan aiheeseen tuli luultavasti ruhtinaalta. ”Aamu-”, ”Päivä-” ja “Ilta”-sinfoniat ovat monin tavoin poikkeuksellisia Haydnin tuotannossa. Kuvaukset lempeästä auringonnoususta (“Aamu”) tai ukkosmyrskystä (”Ilta”) on sijoitettu taitavasti sinfonisiin kehyksiin. Haydn tarjosi orkesterinsa viulu-, sello-, huilu-, oboe-, fagotti- ja jopa kontrabassosolisteille tilaisuuden yksilötaitojensa esittelyyn, ja Il Giardino Armonicon soittajat […]

  Lyömäsoittimet ovat saaneet musiikissa itsenäisen roolin vasta 1900-luvulla – tai jos sellainen on ollut aikaisemmin, sitä ei ole muistettu kirjoittaa nuoteille. Eikä liene sattumaa, että tuo itsenäinen rooli on puhjennut kukkaan Amerikan kaksoismantereella, kuten Naxosin levy demonstroi. Ranskalaissiirtolaisen Edgar Varèsen Ionisation päättää levyn, mutta kertoo, mistä kaikki alkoi: pelottomasta marssista hälyjen maailmaan, johon vasta lopussa liittyy pianon ja kellopelin vireisiä säveliä. Levyn aloittava John Cagen First Construction (in Metal; 1939) on Varèsen ajattelun jatkoa, […]

  Santtu-Matias Rouvali aloittaa syyskauden alussa Lontoon Philharmonia Orchestran ylikapellimestarina, ja tämä vuonna 2019 konsertista äänitetty levy on heidän toinen yhteisensä. Rouvali vetää esiin heti valttikorttinsa: elävän, vetävän ja vapaan tuntuisen tavan hahmottaa musiikkia. Hän syöksyy Prokofjevin sota-aikana säveltämän sinfonian syövereihin energisesti ja uusia yksityiskohtia hakien. Hän häivyttää kaiken neuvostopatrioottisuuden ja tuo sankarillisiin käänteisiin puhdasta fyysistä sointispektaakkelia ja ehkä myös annoksen ironiaa. Joskus Rouvali innostuu kirmailemaan niin, että musiikin syvällisemmät tasot eivät oikein pääse esiin. […]

  Richard Straussin orkesterimusiikki tuntuu kuuluvan menneeseen aikaan, jolloin vain suuri oli kaunista. Mikko Franck löytää hänen teoksistaan paljon muutakin, ja lopputulos on moni-ilmeisempi ja -tasoisempi kuin pelkkiä monumentaalisesti soivia järkäleitä. Kappalevalikoimakin esittelee Straussin moneen suuntaan kurottelevana orkesteritaiturina. Yli kaksikymmenminuuttinen Burleski pianolle ja orkesterille on tunnettu patarummun esittelemästä teemastaan. Otsikko kertoo, että teoksessa liikutaan romanttisesta tunnepaatoksesta scherzomaisesti kujeilevaan huumoriin, kaikki silattuna kimmeltävällä virtuoosisuudella. Argentiinalaissyntyinen Nelson Goerner on täysin kimuranttien rytmiensä tasalla. Lyhyempi puhallinserenadi op. 7 […]

  Pohjois-Makedonia teki Suomen tavoin kelpo ensiesiintymisen jalkapallon EM-kisoissa, ja pianisti Simon Trpceski kuuluu maan musiikillisiin kansallissankareihin. Shostakovitshin pianokonsertoissa hänen otteensa on herttaisempi kuin säveltäjän oma. Ensimmäisen konserton rajuin anarkia loistaa poissaolollaan, ja mukana on myös romanttista herkistelyä. Koko levyllä on pienine epätasaisuuksineenkin eloisa live-tunnelma, vaikka levytykset on ilmeisimmin tehty studio-oloissa. Ostravan Janacek-filharmonia on Cristian Macelarun johdolla innolla mukana, ja toisen konserton kirkasotsaisempi, mutta menevästi svengaava ote sopii kumppanuksille mainiosti. Tuore elävän esityksen tunnelma hallitsee […]

  Camille Saint-Saëns sävelsi romantiikan aikakaudella, mutta hänen sydämensä sykki klassismille. Sinfonioista tunnetuin on urkusoololla höystetty kolmas (1886), mutta Jean-Jacques Kantorowin levyttämät kolme varhaista sinfoniaa (1850-59) kaihtavat monumentaalisuutta ja yhdistelevät selkeitä rakenteita gallialaiseen eleganssiin. Tuo eleganssi rajaa tunneilmaisua, mutta ei kekseliäisyyttä, joka kukkii erityisesti kirmaavissa scherzoissa. Ranskassa ei sinfoniaa 1800-luvun jälkipuolella juuri harrastettu, joten kuuluvimmat vaikutteet tulevat Schumannilta ja Mendelssohnilta. Hyväntuulisen ja taidokkaasti orkestroidun musiikin alkuperästä ei silti ole epäselvyyttä, ja Belgian Liègen Kuninkaallinen filharmonia […]

Mozartin Gran partita on puhallinkamarimusiikin vuorenhuippu, jolle on viime aikoina kiivennyt moni yhtye. Armonia Ensemble koostuu Leipzigin Gewandhaus -orkesterin soittajista, joilla on takanaan ainakin yhtä pitkä ja kunnioitettava perinne kuin teoksen äskettäin levyttäneillä (BIS) Amsterdamin Concertgebouw-orkesterin soittajilla. Tulkinnallisestikaan yhtyeet eivät poikkea suuresti toisistaan, leipzigilaiset aavistuksen ripeämpinä alkupuolella, mutta molemmat varovaisina finaalirondossa. Ehkä saksalaissoittajilla on hymy hieman herkemmässä ja astevaihtelu saumattomampaa, kun taas hollantilaiskollegat nostavat hivelevät puhallinharmoniat kuin jalustalle ihailtavaksi. Kun liikutaan puhallinkultivaation korkeimmissa sfääreissä, eroista […]

  Puhaltimilla on ranskalaisessa musiikissa erityinen rooli, mutta ”pariisilainen klarinetti” on silti enemmän mielikuva, jonka alle brittiklarinetisti Michael Collins on kerännyt ranskalaisia klarinettisävellyksiä etupäässä 1800-1900-lukujen vaihteen kulta-ajalta. Tunnettuja esimerkkejä ovat Debussyn klarinettirapsodia sekä Saint-Saënsin ja Poulencin sonaatit, jotka kuuluvat säveltäjiensä viimeisiin teoksiin. Niissä Collins soittaa hivelevän hienosti, mutta samalla brittiläisen korrektisti, mikä ehkä sivuuttaa jotain musiikin aistillisesta latauksesta. Tällä tasolla se on vähän makuasia ja on hyvä kuulla teokset tyylikkäästi hiottuina. BIS:n levyn suurin oivallus […]