CD-levyt

Anton Brucknerin toinen sinfonia valmistui vuonna 1872 ja uudistettuna vuonna 1877, joka on Christoph Eschenbachin ja Bambergin sinfonikoiden levyttämä versio. Teoksen versioista olisi enemmänkin kerrottavaa, mutta siitä ei Accentus Musicin esittelyteksti pukahda. Eschenbach on levyttänyt aiemmin Houstonissa livenä Robert Haasin toimittaman laitoksen, mutta vertailusta Bambergissa tallennettuun esitykseen ei ole juuri hyötyä. Monien mielestä Bruckner loi juuri c-molli-sinfoniallaan oman sinfoniakäsityksensä, jonka radikaalit piirteet saivat yleensä edistyksellisen Lisztin torjumaan teoksen omistuksen. Aikalaiset keksivät lisänimen ”Taukojen sinfonia”, jota […]

Robert de Viséestä (n. 1660–n. 1733) tuli parikymppisenä Ludvig XIV:n hovin luutisti, joka myöhemmin soitti myös gambaa, lauloi ja toimi nuoren Ludvig XV:n kitaransoiton opettajana. Hän osallistui luonnollisesti erityyppiseen yhtye- ja continuosoittoon, mutta intiimeimmillään hänen luuttutaiteensa kukki sängyn vierellä soittaessa illan pimetessä. De Viséen sävellykset koostuvat ranskalaisbarokin tutuista elementeistä, tansseista, karakterinumeroista ja muunnelmista. Ne saavat kuitenkin hyvin erilaisen sävyn pehmeä- ja syväsointisella teorbilla esitettäessä. Jakob Lindbergin instrumentti on jyhkeä, pitkäkaulainen ranskalaisen mallin mukainen periodisoitin, joka […]

J. S. Bachin musiikista tehdyt sovitukset ovat harmonikansoittajien perusohjelmistoa, mutta Janne Valkeajoki on sitä mieltä, että Jean-Philippe Rameaun musiikki sopii soittimelle vielä paremmin, ja toteutti pitkäaikaisen unelmansa säveltäjän cembalosarjojen levyttämisestä. Haastetta niissä riittää, sillä alkuperäisteokset perustuvat pitkälle cembalon herkästi värähtelevän soinnin ja runsaiden korukuvioiden kaunopuheiseen jatkumoon, jota ei harmonikan äänentuottotavalla tietenkään voi matkia. Valkeajoki onkin tarttunut toimeen omista lähtökohdistaan. Hän käyttää modernin konserttiharmonikan ilmaisumahdollisuuksia rikkaasti eikä karta krouvimpiakaan sävyjä. Sehän käy, sillä Rameaun musiikilla on […]

Bachin ”Fuugan taide” on mielletty valistavaksi tutkielmaksi kontrapunktin mahdollisuuksista ja ulottuvuuksista, mutta Aapo Häkkisen sormissa siitä kasvaa ennen muuta runollinen ja symbolinen kokonaisuus. Contrapunctusten järjestys poikkeaa julkaistusta ja totutusta, mistä syntyy symmetrisesti hahmottuva kokonaisuus, neljä kaanonia sijoitettuna loppuun. Viimeistä ja kesken jäänyttä fuugaa Häkkinen ei ole ottanut mukaan. ”Fuugan taiteen” edellyttämistä esitysvälineistä ei ole varmuutta, eikä soolocembalokaan riitä kaikkien ideoiden täysipainoiseen demonstroimiseen. Sen vuoksi kahta triosonaatin mallia seuraavassa fuugassa kuullaan vierailevia tähtiä: numeroon 12 on […]

Rolf Wallin (s. 1957) kuuluu Norjan merkittävimpiin nykysäveltäjiin, jonka teoksia on kuultu usein Suomessa. Hän lukeutuu niihin valppaisiin taiteilijasieluihin, jotka ammentavat innoitusta isolla kauhalla maailman kulttuureista ja ilmiöistä. Ondinen levylle kootut teokset kertovat eri tavoin löydöistä, joita Wallin on maailman menosta ja historiasta poiminut . Orkesterille sävelletyn Striden (2023) taustana on lamaannuttava huoli maailman tilasta, jonka tuottamaan ahdistukseen Wallin on vastannut otsikon viittaamalla terapeuttisella kävelemisellä. Kymmenminuuttinen teos esittelee orkesterin taiturillisen yhteistyön esimerkkinä ratkaisusta ongelmiin. Viulukonsertossa […]

Prokofjev tutustui sellotaiteilija Mstislav Rostropovitshiin sodan jälkeen, kun neuvostopäättäjät kävivät säveltäjän kimppuun formalismisyytöksin. Sellosonaatti op. 134 oli ensimmäinen Rostropovitshille valmistunut teos, ja sen jälkeen säveltäjä laajensi aiemman sellokonserttonsa orkesterin roolia vahvistavaksi sinfonia-konsertoksi. Rostropovitshilla oli sormensa pelissä entistä atleettisemmassa soolotekstuurissa, ja Christian Poltéra on virtuoosiotteillaan hänen manttelinperijänsä. Poltéra levytti äskettäin Brahmsin sellosonaatit, joissa korvia hiveli hänen Stradivarius-sellonsa muhkea sointi. Myös Prokofjevin sinfonia-konsertossa juhlitaan sen rikkailla sävyillä, syvillä bassoäänillä ja oopperamaisesti laulavalla ylärekisterillä – ehkä äänityksen vähän […]

Mozartin huilukonsertoista on syntynyt harvakseltaan periodilevytyksiä. Francois Lazarevitch ja hänen Saint Julienin Muusikkonsa korjaavat asian ja lisäävät kahden huilukonserton seuraksi samoihin aikoihin (1778) Pariisissa valmistuneen konserton ja huilulle ja harpulle. Lazarevitch on joukkoineen levyttänyt aiemmin renessanssi- ja barokkimusiikkia ja tarttuu nyt suuremmalla kokoonpanolla Mozartin klassismiin reippaan ennakkoluulottomasti. Lazarevitchin mattasointinen huilusaundi on poimittu äänityksessä etualalle, mutta ei häiritsevästi. Mozart ei saanut tilatusta kolmesta huilukonsertosta valmiiksi kuin kaksi, ja niistäkin jälkimmäinen on sovitus oboekonsertosta KV 271. Lazarevitch […]

Magnus Lindberg teki läpimurtonsa 1980- ja 90-luvuilla uusien sointien pelottomana tutkimusmatkailijana. Dynaaminen draama ja eteenpäin suuntautunut optimismi eivät ole kadonneet hänen musiikistaan, mutta niiden rinnalle on hivuttautunut jonkinlaista seesteisyyttä. Tuoreessa (2024) yli puolituntisessa alttoviulukonsertossa on paljon tuttua aloittavista vaskifanfaareista lähtien. Kokonaisuuden voi hahmottaa eräänlaisena kirkastumistarinana, jossa Lindberg on tavoittanut alttoviulun omimman saundimaailman ja ympäröi sen taiten räätälöidyllä orkesteriosuudella. Silti jatkuvissa nousuissa ja laskuissa syntyy toisinaan vaikutelma, että tämä vuoristorata on ajettu aiemmin tehokkaammilla vaunuilla. Lawrence […]

Anton Brucknerin syntymän 200-vuotisjuhlavuosi on tuottanut yllättävän vähän painokkaita puheenvuoroja. Paavo Järvi levytti Brucknerin sinfoniat aiemmin Frankfurtissa, mutta Alpha-merkille Zürichissä Tonhalle-orkesterin kanssa syntyneet tallennukset ovat olleet persoonallisempia. Yhdeksäs sinfonia jäi Brucknerilta kuoleman myötä kesken, ja vaikka erilaisia täydennysyrityksiä on ollut, suurin osa esityksistä päättää tarinan kadotuksen ja lunastuksen välille jännittyneeseen Adagioon. Järven Zürichissä käyttämä nuottieditio on ”Originalfassung”, mutta asialle ei kannata laittaa liikaa painoa, sillä olennaiset erot kasvavat tulkinnasta. Järvi ei kaihda sinfonian kuolemanenteitä, mutta […]

Ortodoksinen kokoöinen vigilia on lauantaina ja juhlapyhien aattona toimitettava jumalanpalvelus, jossa on sekä kiinteitä että juhliin liittyviä vaihtuvia osia. Uspenieta eli Jumalanäidin kuolonuneen nukkumisen juhlaa on vietetty 500-luvulta lähtien 15.8., ja juhlalla on erityinen merkitys sille nimetyissä pyhätöissä, kuten Helsingin Uspenskin katedraalissa. Vuonna 1945 painettu Kirkkojuhlien opas kertoo, että ”Jumalanäidin kuolonuneen nukkumisen johdosta kirkko opettaa myös meille, että kuolema ei ole meidän olemisemme häviö, vaan ainoastaan siirtyminen maasta taivaaseen, katoavasta ja häviävästä ikuiseen kuolemattomuuteen.” Tuota […]

Joidenkin äänilevyjen julkaiseminen on lähestulkoon rikollista, mutta harvoin liikutaan niin syvällä rikoksien syövereissä kuin tällä Alban julkaisulla. Julia Korkman on kuorolaulussa kouliintunut sopraano, joka päätyökseen toimii oikeuspsykologina. Hänen yhteiskunnan laitapuolella kulkevassa lauluohjelmassaan syytekynnys on pidetty matalalla, ja sen vuoksi samaan selliin mahtuu lauluja hyvin erilaisista tyyli- ja rikoskategorioista. Karua suomalaista rikoshistoriaa edustavat Balladi Olavinlinnasta, Hallin Janne ja Rosvo-Roope ja kansainvälistä seurapiiririkollisuutta Cole Porterin It’s allright with me ja Miss Otis regrets – Anything Goes olisi […]

Bengt Johansson (1914–1989) muistetaan säveltäjänä ja Yleisradion ääniteknikkona, joka jälkimmäisessä työssään perehtyi Harald Andersénin lanseeraaman kamarikuorosaundin hienouksiin. Sen myötä hänestä tuli 1960-luvulla merkittävä suomalaisen kuoromusiikin uudistaja, jonka teokset vaipuivat kuitenkin unohduksiin, kun säveltäjien valtavirta hiihteli eroon kuorokulttuurista. Ehkä vaikutuksensa oli myös hänen musiikkinsa neutraalilla, atonaalisissa käänteissään viileällä perusolemuksella. Nyt Ahjo Ensemble ja johtajansa Julia Lainema todistavat, että Johanssonin musiikki on muistamisen arvoista. Johanssonin kuorotekstuurilla on esikuvanaan muinainen moniääninen teknologia, mutta soinnun- ja äänenkäytöltään modernina. Perinteikkyys […]