CD-levyt

1800-luvun amerikkalaisfilosofin mukaan nimetty Emerson-kvartetti on soittanut pienin muutoksin vuodesta 1976, ja nyt on tullut aika sanoa näkemiin – vaikka ei hyvästi. Alphan levyn otsikkona on ”Päättymätön matka”, joka kertoo, ettei kamarimusiikissa tulla koskaan maaliin. Emerson-kvartetti on ollut hieno esimerkki amerikkalaisesta tarkasta soitosta ja analyyttisestä tulkintatavasta, joka pääsee oikeuksiinsa viimeisellä levyjulkaisulla. Kappalevalikoima sisältää sekä haikeita eron elementtejä että askelia uuteen tuntemattomaan. Kvartetti on kutsunut levylle kumppanikseen sopraano Barbara Hanniganin, joka aloittaa harvinaisuudella, Hindemithin Melancholie-laulusarjalla Christian […]

Gabriel Faurén pianomusiikki, kolmetoista Nokturnoa ja Barcarollea, on edelleen harvinaisuus konserteissa ja levyllä. Faurén pianolyriikalla on jännittävästi pakoileva luonne, vaikka kyseessä on visusti romanttinen ja hienovireinen musiikki. Molemmat teostyypit seurasivat Fauréta elämän läpi ja niissä erottuu kehitys Chopin-vaikutteisesta romantiikasta lakonisempaan, läpikuultavampaan ja arvoituksellisempaan ilmaisuun. Juuri siinä piilee haaste, johon armoitettu virtuoosi Marc-André Hamelin on halunnut käydä käsiksi. Hamelin on ennenkin loistanut ohjelmistossa, jonka kulmakivenä ei ole tekninen suorituskyky, vaikka ylivertaisesta soittotaidosta on apua myös tämän […]

Berliinin filharmonikoissa soittava Sarah Willis on yhdistänyt kolmella levyllä Mozartin käyrätorvikonserttoja ja kuubalaista mamboa. Ajatus voi tuntua kaukaa haetulta, mutta sarjan viimeinen julkaisu vakuuttaa, että se toimii loistavasti. Willis on Mozartin neljännessä ja muhkeimmassa käyrätorvikonsertossa rento, mutta ketterä solisti. Edgar Olivero on säveltänyt metsästysfinaalin pohjalta hauskan Rondo alla Rumban, joka paljastaa Mozartin ja kuubalaismusiikin salaisen yhteyden. Konserttoakin hivelevämpi kokemus on Mozartin Sinfonia concertante puhaltimille klarinettiversiossaan. Willis saa kumppaneikseen kolme kollegaa Berliinin filharmonikoista, joiden kanssa syntyy […]

Mahlerin ”Ylösnousemus”-sinfoniaa lähestyttiin takavuosina juhlallisin sanankääntein ja tuntemuksin. Philharmonia-orkesteri ja ylikapellimestarinsa ottavat teosjärkäleen rennommin ja otsikoivat livelevytyksensä “Santtu johtaa Mahleria”. Hieman huokean näköiseen graafiseen suunnitteluun yhdistettynä se voisi antaa aiheen arvailla, etteivät Santtu-Matias Rouvali ja The Philharmonia ota tehtäväänsä täysin tosissaan, mutta lopputulos kertoo muuta. Tämä on poikkeuksellisen spontaani, varmalla kädellä ohjattu ja todelliseen ”Ylosnousemukseen” yltävä tulkinta, joka saa päätteeksi lontoolaisyleisöltä euforiset suosionosoitukset. Konserttitaltioinneilla on tämän mittakaavan teoksissa omat rajoituksensa, mutta hetkeen tarttuva ja verraten […]

Haydnin sinfoniat tarttuvat muistiin lisänimiensä ansiosta, miten apokryfisiä ne sitten ovatkaan. Giovanni Antonini joutuu luottamaan niiden vetovoimaan vakaasti etenevässä Haydnin sinfonioiden kokonaislevytyksessään, mutta on hyvä ymmärtää, etteivät sinfoniat G-duurissa (nro 54) tai C-duurissa (nro 33) ole vähemmän kiinnostavia kuin ”Majesteetillinen” nro 53 D-duurissa. Lisänimi L’Impériale” on joka tapauksessa jonkun muun kuin Haydnin keksimä, vaikka se ehkä vauhditti säveltäjän läpimurtoa Lontoossa 1780-luvulla. Avausosasta voi halutessaan havaita itsevaltaiseen monarkiaan kuuluvaa suvereniteettia, vaikka teoksen erikoisin osa on oikukkaasti […]

Brucknerin sinfonioista on viime vuosina tullut tulkinnallisten koulukuntien taistelukenttiä, joilla perinteitä kunnioittavat konservatiivit ja uudistusmieliset liberaalit ottavat kiihkeästi yhteen. Oma lukunsa ovat sinfonioiden erilaiset editiot, mutta Paavo Järvi ja Zürichin Tonhalle-orkesteri eivät aiheuta sen suhteen sydämentykytystä, sillä he levyttivät Brucknerin kahdeksannesta sinfoniasta standardiksi vakiintuneen Novakin vuoden 1890 version. Tulkinta on ennättänyt jakaa kansainvälisissä arvioissa jyrkästi mielipiteitä, mutta itse en osaa paheksua Järven persoonallisia ratkaisuja, jotka kasvavat luontevasti jättisinfonian arkkitehtuurista. Järven valitsemat tempot ovat hivenen entisaikoja […]

Christian ja Tanja Tetzlaff halusivat omistaa levyn viime vuonna kuolleen ystävänsä, pianisti Lars Vogtin muistolle. Teokseksi valikoitui Brahmsin kaksoiskonsertto, koska siinä on samaa intohimoa ja kärsimystä kuin Vogtin elämässä, ja lisäksi siinä on taustalla läheisen ystävyyden teema, Brahmsin ja viulisti Joseph Joachimin välinen. Levytekstin mukaan Brahms olisi assosioinut itsensä konserton sellistiksi, joka pui suhdettaan viulistiin (Joachimiin), ja Tetzlaffin sisaruksilla tämä aspekti on myös läsnä tulkinnassa. Kyllä se kuuluu kummankin stemman hermoherkässä, emotionaalisuutta täynnä olevassa ilmaisussa. […]

Esa-Pekka Salonen on levyttänyt Bartókin pianokonsertot aiemmin Yefim Bronfmanin kanssa, mutta nyt pianistina on modernin musiikin spesialisti Pierre-Laurent Aimard, jolla on vahva ote musiikin unkarilaisiin piirteisiin. Levy juhlistaa Salosen kiinnitystä San Franciscon sinfonikkojen taiteelliseksi johtajaksi, ja heidän häikäisevän hieno soittonsa vakuuttaa, että juhlalle on aihetta. Yhteistyö Aimardin kanssa on saumatonta. Se on kuin kamarimusiikkia, jossa ei ole solistin ja orkesterin kamppailua, vaan moni-ilmeistä – ajoin toki dramaattistakin – vuorovaikutteisuutta. Aimard ei sen seurauksena ehkä vaikuta […]

B. H. Crusellin ooppera Pieni orjatar herätettiin henkiin Turussa 1996, ja siitä tehtiin myös levy. Hebon Crusell-levy alkaa sen alkusoitolla. Se on värikkäästi orkestroitua ja kihelmöivää odotusta henkivää musiikkia klassismin ja romantiikan välillä, orientaalisin maustein ja janitsaarikaiuin. Periodisoittimet korostavat sen pohjoisen kuulasta ominaislaatua. Crusell kirjoitti fagotti-concertinon vävylleen, Tukholman hovikapellin fagotistille Franz Premayrille, ja siinä on italialaisten bel canto -oopperoiden henkeä. Premayr soitti sitä ympäri Eurooppaa, ja teos antoi hänelle mahdollisuudet esitellä ketterää tekniikkaansa ja soittimen […]

  Monteverdin kolme säilynyttä oopperaa olivat aikoinaan lajityypin alkuräjähdys, mutta seuraavia vaiheita on kartoitettu levyllä niukemmin. Francesco Cavalli (1602–1676) oli seuranneista oopperasäveltäjistä merkittävimpiä, mutta vuonna 1643 ensi-iltansa saanut L’Egisto on jäänyt mm. La Caliston ja Giasonen varjoon. Siihen voi olla osansa Giovanni Faustinon libretolla, joka on barokkimittareillakin melkoinen ihmissuhdevyyhti. Aegistos on rakastunut Cloriin, mutta heidät sieppaavat ja myyvät orjiksi merirosvot. Samoin käy Zakynthoksen saarella häitä juhlivien Climenen ja Lidion. Kaikki palaavat Zakynthokselle, jossa heidät pistetään […]

Huilisti Sung-Huyn Cho ja oboisti Kyeong Ham olivat koulukavereita, opiskelivat yhdessä ja soittivat korealaisista puhaltajista koostuvassa Veits-kvintetissä. Wilhelm Friedemann Bachin kahdelle huilulle säveltämistä duetoista tehtyihin sovituksiin he tutustuivat Wolfgang Schultzin ja Hansjörg Schellenbergerin levyllä ja halusivat heti tehdä oman versionsa niistä. Oboe tuo kombinaatioon enemmän väriä, mutta yhtenäisyyttä ei ole menetetty – soitto on kuin yhteisellä hengityksellä luotu ja fraseeraus delikaattia, ja kontrapunktiset linjat polveilevat elävässä ja vapaan oloisesti kiemurtelevassa dialogissa. Duettojen melankolinen henki tulee […]

Säveltävillä naisilla ei menneinä aikoina ollut helppoa tietä edessään, mutta ranskalaisella Louise Farrencilla (1804-1875) oli keskimääräistä enemmän onnea. Taiteisiin kannustanut perhetausta sekä säveltäjän ja pianistin työtä tukenut aviomies eivät 1800-luvulla olleet itsestäänselvyyksiä, vaikka Farrenc sai osansa myös aikansa ennakkoluuloista. Hänen tuotantoonsa kuuluu kolme beethovenilaista linjaa jatkanutta sinfoniaa sekä näyttävästi konsertoivaa kamarimusiikkia, josta oiva esimerkki on vuonna 1839 valmistunut pianokvintetto kontrabassolla vahvistettuna. Englantilaisen Rebecca Clarken (1886-1979) taival oli paljon kivisempi: hänen isänsä katkaisi musiikkiopintojen tuen ja […]