Grażyna Bacewicz
Grażyna Bacewiczin (1909–1969) musiikki on noussut kohinalla marginaalista, vaikka ei se täysin unohduksissa ole ollutkaan. Sen sijaan hänen taiteensa kuitattiin usein ”uusklassiseksi”, ymmärtämättä täysin, mitä klassistinen asenne merkitsi ensin natsien ja sitten Neuvostoliiton miehittämässä Puolassa. Abstraktiin draamaan ja kirkkaaseen logiikkaan tähtäävät sinfoniat edustivat tuossa ympäristössä vaarallista protestia. Bacewiczin kolmas (1952) ja neljäs sinfonia (1953) eivät ole konservatiivisia vaan pelottomasti eteenpäin katsovia ja konflikteja kaihtamattomia teoksia. Ne saavat kerrassaan uljaat tulkinnat Sakari Oramon johtamalta BBC:n sinfoniaorkesterilta, […]
Auvinen ym.
Kitarasta ei taida olla kokonaisen orkesterin vastustajaksi, ja sen vuoksi konserttojen säveltäjät usein pyrkivät laajentamaan tekstuureja epäperinteisiin suuntiin. Antti Auvinen marssittaa Tapiola Sinfoniettan kokoonpanoon mm. munaleikkureita, puruleluja, hiekkapaperia ja arkaaisia sähkösoittimia, joista syntyvä absurdius on varsin hienovaraista. Lotta Wennäkosken Susurrus-konserton otsikko viittaa kahiseviin, suhiseviin ja rapiseviin ääniin, joita solisti ja orkesteri kilvan loihtivat. Riikka Talvitie hyödyntää cembaloa sekä rock- ja jazz-kitaristien käyttämää e’bowta, vieläpä ilman ironiaa (Without Irony). Kaikki kolme teosta on räätälöity Petri Kumelan […]
Maailman synty
Suomalaisen barokkiorkesterin muusikot ovat yhdistäneet mielikuvituksensa ohjelmaan, jossa kohtaavat italialainen varhaisbarokki, kalevalainen runonlaulu ja suomalainen kansanmusiikki. Säätyvallan huippuaikoina syntynyttä taidemusiikkia voi syystä luonnehtia elitistiseksi. Tästä leimasta modernit barokkimuusikot ovat rimpuilleet irti tekemällä taiteellisia poikkileikkauksia, joissa myös kansan syvät rivit tulevat kuulluksi. Alban levyllä aloitetaan kalevalaisesta maailman synty -myytistä ja jatketaan italialaisbarokin alkuräjähdykseen 1600-luvulla. Kolmanneksi pyöräksi tulevat kansanmusiikkisovitukset Samuli Rinta-Nikkolan paljon käytetystä nuottikirjasta (1809). Kokonaisuudesta syntyy enemmän rinnakkaisuniversumien kohtaaminen kuin mikään symbioosi. Laaja soitinvalikoima tuo esiin […]
Antonín Dvořák
Dvořákin hengellisistä sävellyksistä tunnetaan parhaiten järkälemäiset Requiem ja Stabat Mater, joiden monumentaalinen mitta voi tuntua ylivoimaiselta. Vuonna 1892 valmistunut nelikymmenminuuttinen D-duuri-messu oli tilausteos, jonka Dvořák orkestroi myöhemmin. Václav Smetáčekin ytimekäs tulkinta hienoine solistikvartetteineen muistuttaa, että teos kuului aikoinaan säveltäjän suosituimpiin. Niiden joukkoon kuuluvat edelleenkin tsekinkieliset Raamatulliset laulut, jotka Dvořák sävelsi USA:ssa kotimaataan kaihotessaan. Jindrich Jindrak on hieno ja vivahteikas mutta myös vanhatestamentilliseen julistukseen yltävä baritonisolisti. Levyn harvinaisuus on samaisella Amerikan-matkalla syntynyt Te Deum, jossa Dvořák […]
Antonin Dvorak
Dvorakin neljä pianotrioa eivät ole yltäneet suosiossa ansaitsemalleen asteelle. Esikuvina ovat olleet lähinnä Smetanan teokset, eivät niinkään klassiset Beethovenin tai Schubertin triot. Monet kokoonpanoon liittyvät balanssiongelmat häipyvät slaavilaisen kerrontaperinteen myötä, vaikka viimeistä, Dumky-trioa lukuun ottamatta kaikki seuraavat tuttua neliosaista mallia. Boris Giltburg ja Haas-kvartetissa soittavat viulisti Veronika Jaruskova ja sellisti Peter Jarusek muodostavat ihanteellisen ja kamarimusiikilliseen vuorovaikutukseen kouliintuneen koplan. Heidän kuunteleva ja kekseliäs ote hersyy erityisesti harvemmin kuulluissa ensimmäisessä (1875-80) ja toisessa (1880) triossa. Tuikeassa […]
Claude Debussy
Etydien ei ole pakko olla tylsiä”, kirjoitti Debussy, joka suhtautui taiturikulttiin kriittisesti ja harjoitteluun luovasti. Sen vuoksi hänen kaksitoista etydiään pianolle eivät ole tavanomaisia harjoituskappaleita, vaan tutkivat eri näkökulmista sormien ja koskettimien suhdetta. En ole aina ollut yhtä vakuuttunut Steven Osbornen neroudesta kuin brittiarvostelijat, mutta tässä hän kaivaa rohkeasti esiin Debussyn etydeihin sisältyvän huumorin ja charmin siinä, missä graafisen taituruudenkin. Pour le pianossa Osborne muistuttaa, että Debussyn impressionismi vaatii laajaa kosketusasteikkoa, ei vain sävykkäitä pianissimoita, […]
Johann Sebastian Bach
Kroatialainen Bojan Cicic on periodiviulisti, joka muistetaan Academy of Ancient Musicin vetäjänä ja Illyrian Consortin perustajana. Cicic ei ole ensimmäinen, eikä varmasti viimeinen barokkiviulisti, haluaa ikuistaa suhteensa Bachin ”kuuteen sooloon ilman bassoa”. Hänen instrumenttinsa on G. Tononin barokkiviulu vuodelta 1701, ja äänitys on tehty pienessä skotlantilaisessa kivikirkossa, partitat ensimmäisellä ja sonaatit toisella levyllä. Ensimmäisestä Allemandesta alkaen on selvä, että Cicic lähestyy viulukirjallisuuden suurta monumenttia kunnioituksella ja pieteetillä. Yhtäkään yksityiskohtaa ei lasketa karkuun, vaan jokainen moniäänisyyden […]
Maurice Ravel
John Wilson on levyttänyt Sinfonia of Londonin kanssa tiiviiseen tahtiin erilaisia orkesterispektaakkeleja, ja tulokset ovat saaneet etenkin brittiarvostelijat hurmioon. Keikkaorkesteriin on poimittu Lontoon orkestereista eturivin muusikoita, joille nopea, mutta tarkka työskentely on tuttua. Wilsonin tyyliin on kuulunut myös sävellysten käsikirjoituksiin paneutuminen ja Ravelin Daphnis et Chloe -baletistakin hän on löytänyt pieniä eroavaisuuksia painettuun partituuriin nähden. Ravelin Daphnis on orkesterikirjallisuuden loisteliampia teoksia, mutta vaatii orkesterin jokaiselta soittajalta taiturisuoritusta. Siihen Wilsonin kokoonpano yltää ja saa tukea Chandosin […]
Aux etoiles – Ranskalaisia sinfonisia runoja
Sinfonista runoa pidetään ohjelmamusiikin kulmakivenä, ja erilaisten aiheiden kuvailu avasi uusia aloja muodon ja orkesterin käsittelylle. Mutta kuinka moni seuraa oikeasti näitä teoksia tiukasti tarinoidensa pohjalta? Itse asiassa useimmat runoelmat toimivat mainiosti abstrakteina, mutta rakenteeltaan kerronnallisina säveldraamoina. Lyonin Kansallisorkesteri ja viulistinakin tunnettu Nikolai Szeps-Znaider ovat koonneet tuplalevylleen näytteitä romanttisista ranskalaisista sävelrunoista, joista osa on tuttuja, mutta monet harvinaisia. Erityisen kiintoisia ovat naisten sävellykset, kuten Lili Boulangerin Kevätilta, Augusta Holmesin Yö ja rakkaus, Mel Bonisin Kleopatran […]
Igor Stravinsky, Leos Janacek, Bela Bartok
Modernistiset säveltäjät saivat 1900-luvun alussa kansanmusiikista piristävän ja maanläheisen impulssin, jota on folklorististen teosten myöhemmissä tulkinnoissa kainosteltu. No, ei tässä: Prahan filharmoninen kuoro tuo esiin Stravinskyn, Janacekin ja Bartokin teosten itäeurooppalaiset juuret, huumorin ja kursailemattoman reippauden. Levyn laukaisualustana toimii Stravinskyn ”Venäläiset talonpoikaishäät” vuoden 1917 versiossaan. Täydellä kuorolla sooloäänineen, viiden pianon ja lyömäsoitinten kanssa tämä on tasapainoinen tulkinta, jossa kiihkeän juhlatunnelman ohella soi koskettava lempeys ja onnen odotus. Janacekin Rikadlan tsekkiläiset lastenlorut kuulostavat pidäkkeettömiltä, ja kuorosta […]
Franz Schubert
Saksalaisromanialainen Konstantin Krimmel on liedtaivaan nopeimmin kirkastuneita tähtiä, joka on kerännyt ison kasan kilpailupokaaleja – mitä ne sitten todistavatkin. Mutta tämä Schubertin Die schöne Müllerinin levytys pianisti Daniel Hieden kanssa todistaa paljon. Krimmel on laittanut kevyen, mutta resonoivan baritoniäänensä liedin palvelukseen ja jos tulkinnasta löytyy vielä nuorekasta impulsiivisuutta, se ei ole vierasta myöskään Schubertin myllärinkisällille. Ote on spontaani ja tempon käsittely joustavaa. Liikkeelle lähtö (Das Wandern, Wohin?) on täynnä optimistista odotusta, joka Am Feierabendin tervehdyksissä […]
Seppo Pohjola
Seppo Pohjola on synnynnäinen kvartettosäveltäjä. Hänen seitsemään teokseen yltäneestä kvartettotuotannostaan syntyy kokonaisuus, jota voi tarkastella säveltäjätyön musiikillisena ja elämäkerrallisena jatkumona. Hän on siinä suhteessa Haydnin, Beethovenin, Bartókin tai Shostakovitshin hengenheimolainen, vaikka ilmaisun parametrit tulevat pohjoisempaa. Vuosina 2018 ja 2021 syntyneet viides, kuudes ja seitsemäs kvartetto ovat tiiviitä, yksiosaisia ja noin parikymmenminuuttisia teoksia, joissa musiikki soljuu luontevasti kohtauksesta toiseen. Teokset hahmottuvat usein juuri sarjoina kohtauksia, joissa Pohjola viipyy aina tovin verran tiettyjen teemojen ja tekstuurien parissa. […]