CD-levyt

Haydnin sinfoniat tarttuvat muistiin lisänimiensä ansiosta, miten apokryfisiä ne sitten ovatkaan. Giovanni Antonini joutuu luottamaan niiden vetovoimaan vakaasti etenevässä Haydnin sinfonioiden kokonaislevytyksessään, mutta on hyvä ymmärtää, etteivät sinfoniat G-duurissa (nro 54) tai C-duurissa (nro 33) ole vähemmän kiinnostavia kuin ”Majesteetillinen” nro 53 D-duurissa. Lisänimi L’Impériale” on joka tapauksessa jonkun muun kuin Haydnin keksimä, vaikka se ehkä vauhditti säveltäjän läpimurtoa Lontoossa 1780-luvulla. Avausosasta voi halutessaan havaita itsevaltaiseen monarkiaan kuuluvaa suvereniteettia, vaikka teoksen erikoisin osa on oikukkaasti […]

Brucknerin sinfonioista on viime vuosina tullut tulkinnallisten koulukuntien taistelukenttiä, joilla perinteitä kunnioittavat konservatiivit ja uudistusmieliset liberaalit ottavat kiihkeästi yhteen. Oma lukunsa ovat sinfonioiden erilaiset editiot, mutta Paavo Järvi ja Zürichin Tonhalle-orkesteri eivät aiheuta sen suhteen sydämentykytystä, sillä he levyttivät Brucknerin kahdeksannesta sinfoniasta standardiksi vakiintuneen Novakin vuoden 1890 version. Tulkinta on ennättänyt jakaa kansainvälisissä arvioissa jyrkästi mielipiteitä, mutta itse en osaa paheksua Järven persoonallisia ratkaisuja, jotka kasvavat luontevasti jättisinfonian arkkitehtuurista. Järven valitsemat tempot ovat hivenen entisaikoja […]

Christian ja Tanja Tetzlaff halusivat omistaa levyn viime vuonna kuolleen ystävänsä, pianisti Lars Vogtin muistolle. Teokseksi valikoitui Brahmsin kaksoiskonsertto, koska siinä on samaa intohimoa ja kärsimystä kuin Vogtin elämässä, ja lisäksi siinä on taustalla läheisen ystävyyden teema, Brahmsin ja viulisti Joseph Joachimin välinen. Levytekstin mukaan Brahms olisi assosioinut itsensä konserton sellistiksi, joka pui suhdettaan viulistiin (Joachimiin), ja Tetzlaffin sisaruksilla tämä aspekti on myös läsnä tulkinnassa. Kyllä se kuuluu kummankin stemman hermoherkässä, emotionaalisuutta täynnä olevassa ilmaisussa. […]

Esa-Pekka Salonen on levyttänyt Bartókin pianokonsertot aiemmin Yefim Bronfmanin kanssa, mutta nyt pianistina on modernin musiikin spesialisti Pierre-Laurent Aimard, jolla on vahva ote musiikin unkarilaisiin piirteisiin. Levy juhlistaa Salosen kiinnitystä San Franciscon sinfonikkojen taiteelliseksi johtajaksi, ja heidän häikäisevän hieno soittonsa vakuuttaa, että juhlalle on aihetta. Yhteistyö Aimardin kanssa on saumatonta. Se on kuin kamarimusiikkia, jossa ei ole solistin ja orkesterin kamppailua, vaan moni-ilmeistä – ajoin toki dramaattistakin – vuorovaikutteisuutta. Aimard ei sen seurauksena ehkä vaikuta […]

B. H. Crusellin ooppera Pieni orjatar herätettiin henkiin Turussa 1996, ja siitä tehtiin myös levy. Hebon Crusell-levy alkaa sen alkusoitolla. Se on värikkäästi orkestroitua ja kihelmöivää odotusta henkivää musiikkia klassismin ja romantiikan välillä, orientaalisin maustein ja janitsaarikaiuin. Periodisoittimet korostavat sen pohjoisen kuulasta ominaislaatua. Crusell kirjoitti fagotti-concertinon vävylleen, Tukholman hovikapellin fagotistille Franz Premayrille, ja siinä on italialaisten bel canto -oopperoiden henkeä. Premayr soitti sitä ympäri Eurooppaa, ja teos antoi hänelle mahdollisuudet esitellä ketterää tekniikkaansa ja soittimen […]

  Monteverdin kolme säilynyttä oopperaa olivat aikoinaan lajityypin alkuräjähdys, mutta seuraavia vaiheita on kartoitettu levyllä niukemmin. Francesco Cavalli (1602–1676) oli seuranneista oopperasäveltäjistä merkittävimpiä, mutta vuonna 1643 ensi-iltansa saanut L’Egisto on jäänyt mm. La Caliston ja Giasonen varjoon. Siihen voi olla osansa Giovanni Faustinon libretolla, joka on barokkimittareillakin melkoinen ihmissuhdevyyhti. Aegistos on rakastunut Cloriin, mutta heidät sieppaavat ja myyvät orjiksi merirosvot. Samoin käy Zakynthoksen saarella häitä juhlivien Climenen ja Lidion. Kaikki palaavat Zakynthokselle, jossa heidät pistetään […]

Huilisti Sung-Huyn Cho ja oboisti Kyeong Ham olivat koulukavereita, opiskelivat yhdessä ja soittivat korealaisista puhaltajista koostuvassa Veits-kvintetissä. Wilhelm Friedemann Bachin kahdelle huilulle säveltämistä duetoista tehtyihin sovituksiin he tutustuivat Wolfgang Schultzin ja Hansjörg Schellenbergerin levyllä ja halusivat heti tehdä oman versionsa niistä. Oboe tuo kombinaatioon enemmän väriä, mutta yhtenäisyyttä ei ole menetetty – soitto on kuin yhteisellä hengityksellä luotu ja fraseeraus delikaattia, ja kontrapunktiset linjat polveilevat elävässä ja vapaan oloisesti kiemurtelevassa dialogissa. Duettojen melankolinen henki tulee […]

Säveltävillä naisilla ei menneinä aikoina ollut helppoa tietä edessään, mutta ranskalaisella Louise Farrencilla (1804-1875) oli keskimääräistä enemmän onnea. Taiteisiin kannustanut perhetausta sekä säveltäjän ja pianistin työtä tukenut aviomies eivät 1800-luvulla olleet itsestäänselvyyksiä, vaikka Farrenc sai osansa myös aikansa ennakkoluuloista. Hänen tuotantoonsa kuuluu kolme beethovenilaista linjaa jatkanutta sinfoniaa sekä näyttävästi konsertoivaa kamarimusiikkia, josta oiva esimerkki on vuonna 1839 valmistunut pianokvintetto kontrabassolla vahvistettuna. Englantilaisen Rebecca Clarken (1886-1979) taival oli paljon kivisempi: hänen isänsä katkaisi musiikkiopintojen tuen ja […]

Leos Janacekin kaksi jousikvartettoa näyttäytyvät usein impulsiivisten tunteiden temmellyskenttinä. Tottahan Tolstoin Kreutzer-sonaatin mustasukkaisuuden leimahduksia peilaava ensimmäinen ja vanhan säveltäjän Intiimejä kirjeitä nuorelle rakastetulle lähettävä toinen jousikvartetto lainehtivat suurissa tunteissa, epäilyksissä ja kiihkeissä onnen hetkissä. Mutta viime vuosina se on usein johtanut tehosteiseen soittoon, jossa kähisevät sul ponticellot ja piiskana sivaltavat purkaukset jyräävät alleen kaiken muun. Escher-kvartetilla on enemmän malttia ja dramaattiset käänteet tekevät suuremman vaikutuksen kasvaessaan luontevasti teosten tekstuurista. Tsekkiläisillä yhtyeillä on Janacekin musiikissa kotikenttäetu, […]

John Storgårds on levyttänyt BBC:n filharmonikoiden kanssa Shostakovitshin sinfonioita ja viimeisen julkaisun perusteella hän saa enemmän irti kuolemasta kuin kumouksesta. Shostakovitshin neljästoista sinfonia on samalla laulusarja bassolle, sopraanolle ja kamariorkesterille Lorcan, Apollinairen, Küchelbeckerin ja Rilken runoihin venäjäksi. Aiheena on kuolema, eikä näköpiirissä ole lohdutusta tai pelastusta. Säveltäjän tylyllä näkemyksellä oli Neuvostoliitossa perusteensa, mutta se ei ole menettänyt ajankohtaisuuttaan. Itsemurhaan vuonna 1941 päätyneen Marina Tsvetajevan runot luotaavat venäläistä kohtaloajatusta intiimimmin, mutta Shostakovitsh on viimeisiin kuuluvassa sävellyksessään […]

90-vuotiaaksi viime vuonna yltänyt tanskalainen Per Nørgård on pohjoismaisten säveltäjien elinvoimainen Grand Old Man. Hänen myöhäisteoksensa ovat avautuneet yhä runollisempiin maisemiin, menettämättä modernistista ryhtiään. Hän on säilynyt avoimena kaikelle uudelle, josta hyvänä esimerkkinä on vuonna 2015 valmistuneet Kolme yöllistä osaa viululle, sellolle ja orkesterille. Teos on Nørgårdin ja sellisti Jakob Kullbergin yhteisprojekti, joka pohjautuu Nørgårdin alttoviulukonserton Remembering Childin (1986) materiaaliin. Sooloistaan huolimatta teos ei ole konsertto, vaan häilyvien yökuvien houkutteleva triptyykki. Nørgårdin musiikki istuu John […]

Carl Nielsenin viulukonsertossa on maanläheisen pelimannisoiton poltetta ilman kansanmusiikkiviitteitä. Teoksen villit piirteet saavat jotkut solistit teutaroimaan kuin Viikin lehmät kevätlaitumella, mutta James Ehnes tuo tulkintaansa klassista selkeyttä, hukkaamatta konserton persoonallista särmää. Tuo valppaus nostaa esiin yksityiskohtia ja ajatuskulkuja, jotka ronskimmin ottein jäävät piiloon. Nielsenin viulukonsertto on viime vuosina noussut 1900-luvun keskeisten konserttojen joukkoon, ja tässä levytyksessä myös Bergenin filharmonikkojen ruuti on kuivaa. Ruutia on ladattu vielä enemmän Nielsenin neljänteen sinfoniaan, lisänimeltään ”Sammumaton”. Sekin on osoittautunut […]