Orkesterit kohti normaalia

Sinfoniaorkesterit sopeuttavat striimauksiaan pandemian jälkeiseen aikaan. Kaikki tunnustavat verkkolähetyksien lisäarvon, mutta rahkeet ja lähestymistavat ovat silti yllättävän erilaiset.   Verkkokonsertit eivät ole suomalaisille kaupunginorkestereille mikään uusi juttu. Lahdessa striimaaminen aloitettiin jo vuonna 2007, ja esimerkiksi Turun filharmoninen orkesteri liittyi joukkoon neljä vuotta myöhemmin. Koronapandemia kuitenkin muutti pelin hengen. Kun kovat yleisörajoitukset laittoivat salien ovet säppiin, kaikkien oli käytännössä siirrettävä palvelunsa verkkoon. Ajat muuttuvat, joskus hyvinkin nopeasti. Kun verkkokonsertteja on vihdoin opittu tekemään eri puolella Suomea, […]
Artikkeli on tarkoitettu Rondon lukijoille. Ryhdy sinäkin lukijaksi RONDON KAUPPA valikon kautta.
Edellinen artikkeliJaakko Kuusiston testamentti
Seuraava artikkeliOdottaminen on sietämätöntä