Pelillistäminen innostaa soittoharrastuksiin

Huikea osaaminen mobiilipelien kehittämisessä on luonut Suomessa pohjan pedagogisille sovelluksille. Pelillistäminen on luonut kasvualan myös musiikinopetukseen.   Vuonna 2020 Suomessa oli runsaat 200 pelialan yritystä. Yritykset...

Sydämen asialla

0
  Sami Keinänen tekee vanhoilla kotisyntetisaattoreilla intiimiä musiikkia, jossa menneisyys ja tulevaisuus kohtaavat.   Kaikki alkaa kompista. Kun kaihoisaa syntikkapoppia Sumuposauttaja-artistinimellä tekevä Sami Keinänen ryhtyy nikkaroimaan lauluja,...

Välimaan kansalainen

  Ud-luutisti ja kitaristi Jussi Reijonen kohtaa ja käsittelee uudella levyllään monikulttuurisen historiansa solmuja.   Jussi Reijonen on nomadisen elämänsä aikana tottunut kulttuurisiin välitiloihin. Yhtä aikaa kaikkialla...

Sopranista kaataa sukupuolten rajoja

             Bruno de Sá on huikeimpia nykyhetken miessopraanoista, ja nyt hän haluaa edetä barokin kastraattirooleista myös romanttisen oopperan naisrooleihin. Hän kokee, ettei sukupuolella ole musiikinteossa...

Miltä tulevaisuuden musiikkielämä näyttää?

0
Musiikin ammattiopiskelijat joutuvat miettimään tulevaisuuttaan tarkasti. Kilpailu orkesteripaikoista on kiristynyt kansainvälistymisen myötä, ja myös epävakaa maailmantilanne sekä mahdolliset tulevat kulttuurialan leikkaukset huolestuttavat. Kysyimme kolmelta...

Pyramidin huipulle terävyyttä ja pohjalle laveutta

Matti Raekallio on Suomen tunnetuimpia pianopedagogeja, joka opetti New Yorkin Juilliardissa 2007–2021. Esseessään hän tarkastelee tästä perspektiivistä musiikkikoulutuksen tilaa ja tarpeita. Mitä huipulle pääseminen...

Lahjakkuudet tarvitsevat vertaisiaan

  Suomalainen musiikkikoulutus on muuttunut tasa-arvoisemmaksi, mutta lahjakkaimpien ja solistiuralle suuntaavien osalta tasapäisyyden ihanne ei ole hyväksi. Mistä saadaan tulevaisuuden tähtiä, joista koko Suomi voisi...

Miten ja miksi musiikki vaikuttaa?

Jyväskylän yliopiston MUSICONNECT-tutkimushanke haluaa selvittää, millainen voimavara musiikki on nuorten arjessa. Tulevaisuudessa tutkimustietoa voitaneen hyödyntää esimerkiksi musiikkikasvatuksessa tai lasten ja nuorten kanssa työskennellessä. Musiikilla voidaan...

Tähtisadetta ja politikkaa

Tähtilaulajien varassa vajavaisella ohjauksella pyörivät klassikot ja ärhäkkäästi päivänpolitiikkaa käsittelevät tuotannot ovat oopperamaailman kaksi ääripäätä, joilla molemmilla on paikkansa. Wienissä niitä tarjosivat alkuvuonna Verdin...

Yllättäen elossa

Stina Koistinen vaihtoi sooloalbumeillaan laulukielensä englannista suomeksi. Tuoreinta Ghostinaa kantavat ulkopuolisuuden ja luopumisen teemat.   Suomen kieli on tuttu, rikassanainen ja joustava. Sillä on ihanaa kirjoittaa,...

Vapaat ja ketterät

Taidemusiikin kentälle syntyvillä uusilla toimijoilla on halu sekä uudenlaiseen ilmaisuun että kantamaan nuorempien sukupolvien ääniä ja tulkintoja. Rondo esittelee kolme uteliasta ja kokeilunhaluista kotimaista...

Maestro pyörätuolissa

Osmo Vänskä on maailmankuulu orkesterien rakentaja. Vakava tapaturma sekä Soulin ja Minnesotan pestien päättyminen ovat antaneet aikaa miettiä tulevaisuuden liikkeitä.   Kapellimestari Osmo Vänskä vieraili tammikuussa...

UUTISET