CD-levyt

Karol Szymanowskin Stabat mater merkitsi vuonna 1926 tyylillistä käännettä kohti kansanmusiikkia ja maanläheistä juurevuutta. Sen vuoksi katolinen Jumalan äidin ylistys soi puolaksi ja musiikki on hylännyt hetteisen romantiikan, vaikka ei raffinoitua sointiherkuttelua. Michael Gielen huomioi konserttitaltioinnissaan aiempaa askeettisemman tyylin ja poimii myös herkemmät sävyt, vaikka yleisilme on kohtalaisen pidättyväinen. Kelpo solisteineen ja nimettömine kuoroineen vakuuttava, vaikkei ehkä kaikkein viimeistellyin levytyksistä. Kumppaniksi levylle on valittu toisen puolalaissäveltäjän, Krzysztof Pendereckin, kaksi karmaisevimpiin kuuluvaa teosta 1960-luvulta. Gielen oli […]

  Renessanssin musiikki puhkesi täyteen kukkaansa Firenzessä 1400-luvulla, mutta valtaosin Alppien takaa tulleiden säveltäjien voimin. Kaupunkia hallitseva Medici-suku sponsoroi avokätisesti italialaisia taiteilijoita, Botticellia, Leonardo da Vinciä ja Michelangeloa, mutta musiikkiin kiinnitettiin nk. alankomaalaisen koulukunnan moniäänisyyden mestareita. Harpisti Andrew Lawrence-Kingin kaitsema englantilaisyhtye ”Goottilaiset äänet” sukeltaa tuohon muutoksen maailmaan lähtökohtanaan ja pääteasemanaan Filippo Brunelleschin suunnittelema katedraali ja sen jättimäinen tiilikupoli (1436). Levy alkaa rakennukseen liitetyllä sävelmällä Terribilis est locus iste (”Järkyttävä on tämä paikka”) ja päättyy Guillaume […]

Grand Pianon Selim Palmgrenin (1877–1951) pianoteosten kokonaislevytyksessä on edetty kuudenteen osaan. Kuudentoista teoksen valikoimasta suurin osa on ensilevytyksiä, joten kuva Palmgrenista säveltäjäpianistina tarkentuu jälleen. Tarkentuu, mutta tuskin muuttuu kovin paljon. Näistäkin kappaleista huokuu hiljaista alakuloa, kuulostelevaa soinnikkuutta, impressionistisia luontokuvia ja salonkihenkistä eleganssia, jotka hallitsevat myös hänen tunnettuja pianoteoksiaan. Tyylinkään perusteella ei ole helppo erottaa kappaleita, jotka ovat syntyneet vuosikymmenien päässä toisistaan. Jouni Somero on uppoutunut Palmgrenin maailmaan jo viiden levyn verran, ja hänen soittonsa tunkeutuu […]

Bachin Goldberg-muunnelmat kuuluu niihin klaveristisiin aarreaittoihin, jotka aukeavat monenlaisilla avaimilla. Sen vuoksi kaksimanuaaliselle cembalolle sävellettyä teosta esitetään ja levytetään edelleen eniten pianolla, ja vaikka siitä seuraa tiettyjä teknisiä haasteita, musiikilliset palkinnot ovat sitäkin suurempia. Klara Würtz on soittanut vuosikausia Piano Classicsin ja Brilliant Classicsin kaltaisten edullisten levymerkkien työmyyränä, ja saavutuksiin on kertynyt aimo annoksia Mozartin, Beethovenin, Schubertin ja Schumannin pianomusiikkia. Würtz on tehnyt niissä pätevää jälkeä, mutta tämä Bachin Goldberg-muunnelmien levytys voi silti yllättää, myös […]

Alban Bergin musiikki on harvoin kuulostanut näin kauniilta. Andrew Davis ei suoranaisesti romantisoi säveltäjän modernistisia teoksia, mutta teokset tuntuvat asettuvan enemmän Mahlerin sinfonioiden kuin Schönbergin teorioiden jatkoksi. Vaikutelmaa tehostaa BBC:n sinfoniaorkesteri, joka liikkuu näissä tummien värien maisemissa kuin kotonaan, vailla atonaalisuuden tuottamaa kipeyttä ja angstia. Ensimmäisen maailmansodan varjossa syntyneet kolme orkesterikappaletta op. 6 ovat Bergin lähimmäs sinfoniaa sivuava teos. Sen hapuilevat melodialinjat ja riitasointuiset harmoniat sulautuvat Davisin tulkinnan suvereenissa orkesterinkäsittelyssä häilyvien varjojen impressionismiksi. Raastavampia tulkintoja […]

Bartókin Divertimento (1939) ja Musiikkia kieli- ja lyömäsoittimille ja celestalle (1936) ovat teoksia, joissa hänen moderneista, folkloristisista ja klassistisista herätteistä sulautunut tyylinsä soi intensiivisimmillään. Divertimenton otsikko viittaa viattomaan viihteeseen, mutta hitaasta osasta ryömivät painajaisnäyt kertovat enteitä totalitarismin kauhuista ja lähestyvästä suursodasta. Myös asiallisen otsikkonsa taakse piiloutuva varhaisempi teos käy sinfonisessa järjestyksessä ja teräksenlujissa rakenteissaan läpi hämmentävän määrän häälyviä tunnelmia ja draamaa. Molemmat kuuluvat 1900-luvun klassikoihin ja taiturinumeroihin, joiden haasteisiin Pietari Inkisen johtama, Saarbrückeniä ja Kaiserlauternia […]

Venäläinen trumpetinsoitto oli aikoinaan voimalaji, joka poikkesi kuuluvasti länsimaisista ihanteista. Suomessa vieraillut ja opettanut ukrainalaistaustainen Timofei Dokshitzer (1921–2005) edusti suoraa ja kaiken läpäisevää neuvostotrumpetismia, jolle Arutjunjanin ja Weinbergin railakkaan virtuoosiset konsertot sopivat kuin smetana borssikeittoon. Dokshitzerin muistolle levynsä omistanut kanadalaistrumpetisti Paul Merkelo tunnistaa tyylilajin, ja yhteistyö Hans Grafin johtaman Venäjän Kansallisorkesterin kanssa on asianmukaisen reipasta. Parhaimmillaan Merkelo on Arutjunjanin armenialaismelodioita pursuavassa lyhyessä koitoksessa (1950). Weinbergin trumpettikonserton (1967) kolmiosainen rakennelma – Etydejä, Episodeja ja Fanfaareja – […]

Laulut ovat ajatuksia, jotka hengitetään ulos silloin, kun ihmiset antavat suuren voiman liikuttaa itseään”, on lausunut inuittivanhin Orpingalik John Luther Adamsin uuden sävellyksen motoksi. Adamsin Silassa (2021) niin esiintyjät kuin kuulijat sulautuvat maailman hengitykseen (The Breath of the World) verkkaisessa pulssissa ja veistoksellisissa harmonioissa, joissa soi Wagnerin Reininkultansa alussa tavoittama myyttinen alkuvoima. Teos on sävelletty viidelle kuudentoista hengen muusikkoryhmälle – puupuhaltimia, vaskia, lyömäsoittimia, jousia ja laulajia – jotka ympäröivät ulkoilmassa yleisöä. Jokainen esittäjä soittaa tai […]

Mozartin Requiem oli tunnetusti hänen viimeinen teoksensa, ja omiin hautajaisiinsa sävelsi Requieminsa hänen kilpailijakseen mielletty Antonio Salieri. Erona on, että Mozart kuoli kesken sävellystyönsä, kun taas Salierin sielunmessu (1804) sai odottaa kaksikymmentä vuotta ennen ensiesitystään – jolloin se kuulosti kummajaiselta menneeltä aikakaudelta. Salierin Requiem kuulostaa galantteine piirteineen ja hovityylisessä klassismissaan toisinaan Mozartia vanhanaikaisemmalta teokselta. Mozartin Requiemissa on myös romantiikkaa ennakoivat piirteensä, joita esityksissä aikanaan liioiteltiin, mutta ei Hervé Niquetin ja Concert Spirituelin levytyksessä. Versaillesin kuninkaallisen […]

Rinaldo Alessandrinin ja Concerto Italianon 1990–2000-lukujen levytyksistä Monteverdin madrigaalikirjoista on jo tullut klassikoita, jotka näyttivät uuden suunnan kaikille tähän musiikkiin tarttuville. Seitsemäs madrigaalikirja jäi tuolloin levyttämättä, ja se tulee tässä uusien laulajien voimin. Teoksen julkaistessaan 1619 Monteverdi uudisti radikaalisti musiikin ja tekstin välistä suhdetta. Kokoelman otsikoksi valittu sana ”Concerto” viitannee tässä tapauksessa huolella ryhmiteltyyn monipuolisuuteen: teosta hallitsevat duo- ja soolonumerot, joista kaksi on säveltäjän teatraalista (rappresentativo) tyyliä edustavia ”rakkauskirjeitä” (lettera amorosa). Kirjan päättävä Thyrsiksen ja […]

Zoroastre oli Jean-Philippe Rameaun toiseksi viimeinen ooppera, jonka hän uudisti ensi-illan kritiikin jälkeen vuonna 1756. Alpha on levyttänyt teoksen lähes ennen kuulemattoman alkuperäisversion (1749), joka on suurelta osin kuin toinen teos. Aikalaisia hämmensi aiheeksi antiikin mytologian sijaan valittu persialainen tarusto, jota Rameau ja Louis de Cahusacin libretto hyödynsivät filosofiseen hyvän ja pahan pohdiskeluun. Myöhempään versioon lisättiin parisuhdeintressiä, mutta 1749-versiossa korostuu pimeyden ja valon taistelu, jossa tenori-Zarathustra näyttäytyy Mozartin Sarastron edelläkävijänä. Pahuuden voimia edustavat Baktrian kuninkuutta […]

Händel kierrätti muiden barokin ajan kollegojensa – kuten Bachin – tapaan paljon omaa materiaaliaan. Hänen viides Lontoon-oopperansa Amadigi di Gaula muistuttaa aiheeltaan paljon Alcinaa, ja siinä on tuttuja melodioita muista oopperoista (alkaen Rinaldon Lascia ch’io pianga -hitistä). Se ei haittaa yhtään, sillä dramaturginen yhteys on toinen. Alcinan tapaan päähenkilönä on sankari Amadigin lumonnut noita Melissa, jonka verkoista Amadigi pyristelee oikean rakkaansa Orianan luo – jota myös juonikkaiden tapahtumien takapiru, prinssi Dardano himoitsee. Nimisankari on roolina passiivinen, mutta Tim […]