CD-levyt

Viime aikoina on ilmestynyt liedlevyjä, joissa on ollut pientä toivomisen varaa. Sitten tulevat Florian Boesch ja Malcolm Martineau, jotka saavat vain huokailemaan ihastuksesta. Laulutekniikkaan ja lausuntaan liittyvät huolet on pyyhitty pois: tämä on soivaa puhetta, romanttista runolaulua, jonka esittäjät mieluummin kertovat tarinaa kuin suorittavat nuotteja. Schumannin Dichterliebe on liedkirjallisuuden kiistattomimpia klassikkoja, joka Boeschin ja Martineaun tulkintana kuulostaa tuoreelta ja elävältä kuin laulujen syntyhetkellä. Ihaillen kuuntelee, kuinka Boesch muuntelee äänensävyjään laulusta toiseen ja välillä laulujen sisällä. […]

Agnes Tschetschulin (1859–1942), Ida Moberg (1859–1947), Minna von Knorring (1846–1918), Betzy Holmberg (1860–1900), salanimellä N. Lago säveltänyt Laura Netzel (1839–1927) sekä Ingeborg von Bronsart (1840–1913) ovat ”toisia” suomalaisia tai suomalaistaustaisia viulusäveltäjiä, joista historiankirjat ovat olleet hiljaa. He edustavat Simone de Beauvoirin ”toista sukupuolta” eli naisia. Sen lisäksi yhteistä näyttäisi olevan säätyläinen tausta ja kosmopoliittinen elämä. Pienimuotoisissa viuluteoksissaan he liikkuvat vapautuneesti romanttisessa tyylissä ja käsittelevät taiturillisesti soolosoitintaan. Kaikki kappaleet ovat ammattitaitoisesti viimeisteltyjä ja musiikillisesti mieleenpainuvia, eli […]

Iiro Rantala matkasi viime helmikuussa Berliinistä Venetsiaan yhdessä kaupungin filharmonikoiden yhdeksänhenkisen yhtyeen kanssa. Livetaltionti Venetsia-teemaisesta konserttikokonaisuudesta liikkuu ketterästi kaupungin historiassa ja sulauttaa kaiken elämänmyönteiseksi musiikiksi, jossa huumori kukkii kappaleiden taustoissa. Niinpä gondoliajelu Pyhän Markuksen aukiolle kertoo ruotsalaisperheestä, joka tunnistaa paikan Bond-elokuvista. Romeo ja Steve sommittelee jenkkarytmejä Djagilevin ideaan gaybaletista. Monteverdi näyttäytyy 1600-luvun valssiaallon nostattajana, ja Sibelius siemailee grappaa, eikä tunnetusti osaa kertoa Ainolle, milloin hän palaa, ”koska olen säveltäjä, en ennustaja”. Rantalan ideat ovat yhtä […]

Marin Maraisin viides gambakirja ilmestyi vuonna 1725, kolme vuotta ennen säveltäjän kuolemaa. Julkaisu sisälsi seitsemän suurta sarjaa (a, A, F, D, g, G, e), joissa perinteisiä tanssiosia seurasi laaja joukko vaikeusasteeltaan kiristyviä karakterikappaleita. Näin se tyydytti sekä harrastajien että pidemmälle ehtineiden gambistien tarpeita, mutta samalla syntyi myös poikkileikkaus ranskalaisen barokin viime kukinnosta. Eläköitynyt Marais sai mainetta kukkien viljelyllä ja puutarhanhoidolla, ja samalla huolella hän vaali myöhäisiä sävellyksiään. Francois Joubert-Caillet saapuu voittajana maaliin pitkän levytysprojektin viimeisessä […]

György Ligeti (1923–2006) on kuoltuaan liittynyt kanonisoitujen säveltäjien joukkoon. Hänen nyrjähtänyt modernisminsa tuntuu tavoittavan suuren yleisön, ja lähes kaikki hänen teoksensa esiintyvät konserttiohjelmistossa. Vuosina 1985–2001 syntyneitä ja kolmena kirjana julkaistuja yhteensä kahdeksaatoista pianoetydiä soisi silti kuultavan useammin. Epäilemättä sitä on hidastanut kappaleiden pirullinen virtuoosisuus, kirjaimellisesti L’Escalier du diablessa. “Hyvin muotoillun pianoteoksen tulee tuottaa fyysistä nautintoa”, kirjoitti Ligeti tarkoittaen varmaan kuulijaa. Ligetin etydit ovat yhtä aikaa otsikkonsa velvoittamia taiturinumeroita mutta samalla hypnoottisia (Noidan oppipoika), huimaavia (Vertige) […]

Carl Philipp Emanuel Bach ei ole unohdettu mestari, mutta silti hänen todellinen laatunsa on ymmärretty vasta viime vuosina. Hänen duosonaattejaan ei kuule kovin usein, ja Rachel Podger ja Kristian Bezuidenhout ovat koonneet niistä valikoiman, joka kertoo lajin kehityksestä 1700-luvulla. Teostyypin ohella välineet kehittyivät, ja Bezuidenhout soittaa vuoroin Walter & Sohnin mukaan rakennettua fortepianoa ja vuoroin Pascal Taskinin malliin rakennettua cembaloa. Teoksista varhaisin on barokkinen g-molli-sonaatti H. 542.5, jota on arveltu isä- ja poika-Bachin yhdessä laatimaksi. […]

Vanhan testamentin sankareista Jobin elämä ei sujunut kuin tanssi, mutta siitä huolimatta Ralph Vaughan Williams sävelsi hänen tarinansa pohjalta liki 50-minuuttisen tanssiteoksen. Vaughan Williamsin Masque for dancing (1931) ei perustu suoraan Raamattuun vaan William Blaken koettelemusten pohjalta tekemiin maalauksiin. Andrew Manze ansaitsi kannuksensa periodityyliä edustavana barokkiviulistina, mutta kapellimestarina hän on niittänyt mainetta Vaughan Williamsin parissa. Jobissa on viitteitä englantilaiseen barokkiin ja kansanmusiikkiin, vaikka parhaat sävelmät ovat kirjaimellisesti paholaisella. Folkloristinen heräte kuuluu myös puolta lyhyemmässä Old […]

“Konserton otsikko, ’tasapainoton epätasapaino’, viittaa toisaalta sävellysprosessin luonteeseen ja toisaalta siitä seuraavan muodon monikerroksisuuteen. Teokselle on ominaista suuri tiheys, sillä musiikissa ei esiinny juuri lainkaan variantteja ja vielä vähemmän jaksojen toistoja. Enemmän on kyse kaiken aikaa syntyvästä uudesta materiaalista, josta seuraa eri karakterien tiivis pakkautuminen pieneen tilaan.” Sveitsiläisen Dieter Ammanin (s. 1962) esittelyistä ei aina ole hirveästi apua, mutta hänen viulukonserttonsa (2013) edustaa rikasta ja kekseliästä modernismia. Simone Zgraggen soittaa Caroline Widmanille omistetun konserton suvereenisti, […]

Elysionin kentillä saivat jumalten suosikit tepastella kuolemansa jälkeen onnellisina ja ikuisesti nuorina. Schubertin liedeissä tuo ihanne soi käsin kosketeltavana mutta samalla kuoleman varjostamana. Sopraano Carolyn Sampsonin ja veteraanipianisti Joseph Middletonin levyllä vaikuttavimpia kurotuksia ovat Goethen runoihin sommitellut laulut. Ganymedissä luonto kannustaa sankaria yhä uusiin korkeuksiin, Der Musensohnissa luonnon harmonia leviää ihmisten keskuuteen, ja An den Mondissa kuunvalo valaisee jälkiä rakastetusta. Muissakin runoissa seikkailevat romantiikan avainsymbolit, yö (Nacht und Träume, Wiegenlied, Der liebliche Stern, Die Sterne) […]

Jordi Savall levytti Mozartin Requiemin kolmisenkymmentä vuotta sitten, mutta ote on siitä tiukentunut, tempot nopeutuneet ja draama jännittynyt. Kuoleman kanssa ei tehdä kompromisseja, eikä sitä kosiskella romanttisella sentimentaalisuudella. Tunnetta tulkinnasta ei silti puutu. Periodisoittajiensa ja 24-henkisen kuoronsa kanssa Savall käy synkkää totuutta päin Introituksessa, jossa matavan surun sijaan painottuu synkeä kohtalokkuus. Dies irae, Rex tremendae ja Confutatis soivat tavallista ankarampina. Sovinnontarjoukset ja avunpyynnöt liikuttavat mutta ovat alistuneita – Lacrimosa ei laahaa. Nuorekas solistikvartetti on aiempaa […]

Hildegard Bingeniläinen (1098–1179) ehti moneen. Nykyajan näkökulmasta säveltäminen, luostarin johtaminen, luonnon historian tutkiminen, parantaminen, ennustukset ja diplomatia vaikuttavat multitaskaukselta, mutta keskiajan näkökulmasta ne olivat yhtä ja samaa projektia: kilvoittelua kohti Jumalaa. Hildegardin musiikki pohjautuu gregoriaaniseen lauluun, mutta etenee siitä laajojen intervallien ja ambituksen vapaasti liiteleviksi melodioiksi, joita eivät kahlitse pulssit tai tahtiviivat. Säestyksetön yksinlaulu edellyttää täydellistä äänen, tekstin ja fraseerauksen hallintaa, johon Hildegardkin tarvitsi ammattimaisia laulajia. Grace Davidsonin laulu kaartuu rauhoittavan puhtaana ja katkeamattomana virtana […]

Frederic Rzewski (1938–2021) nousi maailmankuuluksi järeillä pianomuunnelmilla vallankumouslaulusta Yhtenäistä kansaa ei voi voittaa (1975), jotka ovat levyttäneet muiden muassa Marc-André Hamelin ja Igor Levit. Samalla Rzewskistä tuli USA:ssa yksi 1960–70-lukujen radikalismin lipunkantajista. Voi tuntua yllättävältä, että hänen opettajiaan olivat Princetonin yliopiston akateemikot, kuten Roger Sessions, Elliott Carter ja Milton Babbit. Suuri osa Rzewskin musiikista on yhdistelmä tiukkaa modernismia ja tehokasta suoraviivaisuutta. Hän oli myös ensiluokkainen pianisti, joka levytti omien teostensa ohella mm. Stockhausenia ja Anthony […]