Jan Dismas Zelenka
J eesuksen haudalla tapaa ristiinnaulitsemisen jälkeen epätodennäköinen trio, Juudan kuningas Daavid, Maria Magdalena ja tuleva apostoli Pietari. Katuvaiset Vapahtajan haudalla on Jan Dismas Zelenkan barokkioratorio, jossa solistit miettivät, mitä olisivat voineet tehdä toisin. Ooppera ei käynyt päinsä protestanttisessa Saksissa, mutta Dresdenin katolisessa hovissa jesuiittakoulun käynyt Zelenka pääsi oratoriossaan niin lähelle oopperaa kuin mahdollista. Kun aiheena oli vielä synnit ja niiden katuminen, niin erikoisuuksia pelkäämätön böömiläissäveltäjä pisti peliin kaiken kekseliäisyytensä. Daavid olisi voinut hurmata väen harpunsoitollaan […]
Konkaritaiteilijan kunnianhimoinen orkesterilevy
Konkaritaiteilijan kunnianhimoinen orkesterilevy Ismo Alangon uusimmalla levyllä perinteinen bändikokoonpano on korvattu Jaakko Kuusiston johtamalla Oulu Sinfonialla, eivätkä vuosien varrelta kasautuneet sovitukset useimmiten mene helpoimman kautta. Alkupuolelta löytyvä Lotta Wennäkosken sovittama Päivän uutinen on nopealiikkeisessä uusekspressiivisyydessään huimaava, ja Markus Fageruddin sovittama Rauhallista Bartókin yömusiikille nyökkäävää kauhua. Myös elokuvasäveltäjänä menestynyt Timo Hietala onnistuu parissa sovituksessaan erinomaisesti: Kaiken maailman kehtolaulu tihkuu niin ironiaa kuin kabareeta, ja hittipäähän kuuluva Kun Suomi putos puusta saa hiippailevan ja huiman rönsyilevän, […]
Bachia raikkain ottein
J. S. Bach: kuusi partitaa. Mahan Esfahani, cembalo. Hyperion CDA68311/2. Mahan Esfahani ei tyydy ”objektiiviseen” Bach-soittoon vaan viljelee partitoissa omaperäisiä ratkaisuja virittäen osien väliset karaktääri- ja tempoerot äärimmilleen. Se toimii, ja tämän Bachin parissa aika ei todellakaan käy pitkäksi. Esimerkiksi käy ensimmäinen partita. Esfahani hakee soittimestaan rikkaasti vaihtelevia sointeja: Preludin kirkkaus, Allemanden tukahdutettu surumieli, Sarabanden lempeästi laulavat ja trilliketjujen aistillisesti koristamat melodiat ja Giguen hurja kiito. Samanlainen eriyttäminen ja cembalon värimaailman esittely jatkuu muissakin partitoissa. […]
Rouvalin energia välittyy
Santtu-Matias Rouvali aloittaa syyskauden alussa Lontoon Philharmonia Orchestran ylikapellimestarina, ja tämä vuonna 2019 konsertista äänitetty levy on heidän toinen yhteisensä. Rouvali vetää esiin heti valttikorttinsa: elävän, vetävän ja vapaan tuntuisen tavan hahmottaa musiikkia. Hän syöksyy Prokofjevin sota-aikana säveltämän sinfonian syövereihin energisesti ja uusia yksityiskohtia hakien. Hän häivyttää kaiken neuvostopatrioottisuuden ja tuo sankarillisiin käänteisiin puhdasta fyysistä sointispektaakkelia ja ehkä myös annoksen ironiaa. Joskus Rouvali innostuu kirmailemaan niin, että musiikin syvällisemmät tasot eivät oikein pääse esiin. […]
Tyrannin jäljillä
Kiinnostava levy keskittyy keisari Nero -aiheisiin teoksiin. Vain yksi näistä on ooppera, Monteverdin Poppean kruunaus, muut kamarikantaatteja ja soolokohtauksia, mutta hahmosta muodostuu monitasoinen ja ristiriitainen kuva. Kate Lindsay on hieno äänellä näyttelijä, joka ottaa barokin retoriikasta, tunneilmaisusta ja kuvioilla leikittelystä kaiken irti. ”Minun valtakunnassani vain pahuus hallitsee”, myöntää keisari Scarlattin Il Neronessa, ja musiikki välittää aistillisen kevytmielisyyden hybristä. Scarlattin Neron kuolemassa puolestaan tunnelma on kääntynyt aavemaiseksi. Molemmissa Kate Lindsay käyttää laajaa vokaalista ilmaisuasteikkoa legato-, ohenne- […]
Paganinia kuolemaa halveksien
Niccolo Paganini: 24 kapriisia sooloviululle. Alina Ibragimova, viulu. Hyperion CDA68366. Paganinin kaksikymmentäneljä kapriisia sooloviululle ovat virtuoosidemonian ensyklopedia jossain teknisten taiturisuoritteiden, silmää kääntävien sirkusnumeroiden ja pimeyden voimia manaavan shamanismin rajalla. Konserteissa ja levylläkin kokonaisuutta kuulee harvoin, ja yleensä muutama valikoitu näyte seikkailee konserttien ylimääräisten numeroiden joukossa. Merkittävä joukko viulisteja on silti levyttänyt kaikki kapriisit, eikä nuotteja ole kantanut studioon yksikään soittaja, joka ei saisi kappaleita menemään. Näin on laita myös Alina Ibragimovan, joka Hyperionin ruudikkaasti äänittämällä […]
Hyvätapaista Mendelssohnia
Felix Mendelssohn: Pianoteokset vol. 5. Variations serieuses op. 54, Sechs Kinderstücke op. 72, Zwei Kinderstücke, Variations op. 82, Gondellied WoO10, Ein Lied ohne Worte F-duuri, Lied D-duuri, Variaatiot op. 83, Kolme preludia op. 103a, Kolme etydiä op. 104b, Lieder ohne Worte op. 67. Howard Shelley, piano. Hyperion CDA68344. Felix Mendelssohn sävelsi paljon pianomusiikkia, kuten Howard Shelleyn kokonaislevytyksen toiseksi viimeisestä julkaisusta voi päätellä. Chopinin ja Lisztin kaltaisten pianoromantikkojen rinnalla Mendelssohn näyttäytyy sävyisämpänä, ajoin vakavana ja dramaattisena, […]
Mikko Franck hallitsee Straussin
Richard Straussin orkesterimusiikki tuntuu kuuluvan menneeseen aikaan, jolloin vain suuri oli kaunista. Mikko Franck löytää hänen teoksistaan paljon muutakin, ja lopputulos on moni-ilmeisempi ja -tasoisempi kuin pelkkiä monumentaalisesti soivia järkäleitä. Kappalevalikoimakin esittelee Straussin moneen suuntaan kurottelevana orkesteritaiturina. Yli kaksikymmenminuuttinen Burleski pianolle ja orkesterille on tunnettu patarummun esittelemästä teemastaan. Otsikko kertoo, että teoksessa liikutaan romanttisesta tunnepaatoksesta scherzomaisesti kujeilevaan huumoriin, kaikki silattuna kimmeltävällä virtuoosisuudella. Argentiinalaissyntyinen Nelson Goerner on täysin kimuranttien rytmiensä tasalla. Lyhyempi puhallinserenadi op. 7 […]
Shostakovitshia innolla
Pohjois-Makedonia teki Suomen tavoin kelpo ensiesiintymisen jalkapallon EM-kisoissa, ja pianisti Simon Trpceski kuuluu maan musiikillisiin kansallissankareihin. Shostakovitshin pianokonsertoissa hänen otteensa on herttaisempi kuin säveltäjän oma. Ensimmäisen konserton rajuin anarkia loistaa poissaolollaan, ja mukana on myös romanttista herkistelyä. Koko levyllä on pienine epätasaisuuksineenkin eloisa live-tunnelma, vaikka levytykset on ilmeisimmin tehty studio-oloissa. Ostravan Janacek-filharmonia on Cristian Macelarun johdolla innolla mukana, ja toisen konserton kirkasotsaisempi, mutta menevästi svengaava ote sopii kumppanuksille mainiosti. Tuore elävän esityksen tunnelma hallitsee […]
Energistä Saint-Saënsia
Camille Saint-Saëns sävelsi romantiikan aikakaudella, mutta hänen sydämensä sykki klassismille. Sinfonioista tunnetuin on urkusoololla höystetty kolmas (1886), mutta Jean-Jacques Kantorowin levyttämät kolme varhaista sinfoniaa (1850-59) kaihtavat monumentaalisuutta ja yhdistelevät selkeitä rakenteita gallialaiseen eleganssiin. Tuo eleganssi rajaa tunneilmaisua, mutta ei kekseliäisyyttä, joka kukkii erityisesti kirmaavissa scherzoissa. Ranskassa ei sinfoniaa 1800-luvun jälkipuolella juuri harrastettu, joten kuuluvimmat vaikutteet tulevat Schumannilta ja Mendelssohnilta. Hyväntuulisen ja taidokkaasti orkestroidun musiikin alkuperästä ei silti ole epäselvyyttä, ja Belgian Liègen Kuninkaallinen filharmonia […]
Kilvoittelua viulun demonien ja jumalien kanssa
Eugene Ysaÿe: Sonaatit sooloviululle. James Ehnes, viulu. Onyx 4198. Eugene Ysaÿe (1858-1931) oli aikansa huippuviulisti, mutta omisti kuusi sooloviulusonaattiaan muille huippukollegoilleen, kuten Joseph Szigetille, Jacques Thibaudille, Georges Enesculle ja Fritz Kreislerille. Sonaatit ovat äärimmäisen virtuoosisia ja paljastavat soittajan taidon sekä sielun. Tunnetuin esimerkki on toinen sonaatti, lähtökohtanaan Bach, jonka perintöön sukelletaan alkaen pakkomielteisestä hiomisesta kohtalokkaiden Dies irae -lainojen siivittämänä finaalin syöksykierteiseen raivotarten tanssiin. Kaikissa sonaateissa kurotetaan myöhäisromanttisista ääritiloista kohti viulunsoiton teknisiä ja henkisiä rajoja. Joitakin […]
Jouni Someron Palmgren-sarja paikkaa aukkoa
Selim Palmgren: Complete piano works 2. Konserttietydi C-duuri, Kaksi kontrastia, Valssi länsisuomalaiseen tapaan, Kevätauerta, Kolme pianokappaletta op. 32, Kolme preludia op. 84, 24 preludia op. 17. Jouni Somero, piano. Grand Piano GO868. Levyesitteessä Joel Valkila muistuttaa, että Selim Palmgren oli pianistina Ferruccio Busonin oppilas. Se kuuluu jyhkeissä virtuoosinumeroissa, kuten op. 17 ”Meri”- ja ”Sota”-preludeissa. Niissä myös Jouni Somero yltää vaikuttaviin tuloksiin, vaikka pianosointi fortissimossa saakin kolisevaa metallin makua. Onnistuvat Somerolta myös hiljaiset sävyt, näytteinä Kahden […]