Petri Tuovinen valmistelee väitöskirjaa jalkapallokannattajien laulamisesta. Hän tietää, miten identiteetti voi futiskatsomossa rakentua joukkolaulannan ja etenkin mielikuvituksellisten lyriikoiden varaan. ”Sen täytyy olla todella merkityksellinen asia, että ihminen lähtee stadionille ja rupeaa tuottamaan ääntä”, Kansalliskirjaston tietoasiantuntijana työskentelevä Tuovinen toteaa. ”Joukkovoima toki vie mukanaan, mutta minua on kiehtonut koko ajan se, miten yksilön on oltava todella asiansa takana ja osa koko rakennetta.”
Missä asti ilmiön juuret ovat?
”Urheilutapahtumien järjestäytynyttä laulamista on varmasti tapahtunut jo antiikin Kreikassa sekä Rooman Circo Massimon vaunukilpa-ajoissa. On kertomuksia siitä, että osa kannustamisesta on ollut laulamista. Nykyaikainen jalkapallo kehittyi Englannissa sääntöjen yhtenäistämisen myötä. Kun ihmiset tykkäävät olla jonkun puolella, ei lauluun ole enää kovin pitkä matka. Todisteita tästä on viime vuosisadan alusta lähtien. Englantilaisten kannattajien käyttämistä lauluista on tullut yleinen pohja koko toiminnalle, mutta nykyään nettivideoiden aikakaudella erilaiset virtaukset elävät moninaisemmin.”
Mihin kiteyttäisit kollektiivisen identiteetin kuulumisen näissä lauluissa?
Toistuvia piirteitä ovat poliittisen ja kulttuurisen taustan jatkuva alleviivaaminen. Myös murteilla halutaan korostaa paikallisuutta. Laulajat vannovat uskollisuutta seuralle, vaikkei se edes menestyisi. Valituille ilmiöille tai pelaajille osataan ivailla paikoitellen todella oivaltavasti. Suomenkielisessä repertuaarissa monet näistä piirteistä kuuluvat etenkin kotkalaisten fanien KTP tai kuolema -laulussa.
Kentän tapahtumia ei ole käsikirjoitettu, ja sama pätee myös lauluilmiöiden syntymiseen, vai?
”Esimerkiksi Liverpoolin fanien You Never Walk Alonen tarina alkoi, kun yhdestä aina ennen peliä kovaäänisistä soitetusta listahitistä vain sattui vuonna 1963 tulemaan se kuuluisa yhteislaulu ja heidän oma hymninsä. Oikeastihan faneja vain ärsytti näiden hittien soittaminen, ja siksi keksittiin laulaa mukana. Hymnit ovat se laulun muoto, joka soi aina joukkueiden kävellessä kentälle. Toista muotoa taas edustavat spontaanimmat, fanilähtöiset ja tuttuihin melodioihin pohjautuvat viritelmät.
Arvaamattomuutta tai ei, yleensä se vain on tuhoon tuomittu idea lanseerata virallista reittiä pitkin joukkueelle jokin oma laulu. Meillä Suomessa FC Lahden ja säveltäjä Kalevi Ahon hymni vuodelta 1997 voisi olla todiste tästä. Nimittäin laulut ja muu fanikulttuuri ovat syntyneet nuoren seuran ympärille sittemmin täysin kannattajien ehdoilla.”
Miten vaikkapa englantilainen ja eteläeurooppalainen laulaminen eroavat toisistaan?
”Englannin touhusta paistaa läpi tietynlainen kompaktius, iskevyys ja järjestelmällisyys. Italian kaltaisissa maissa laulut taas ovat paljon rönsyilevämpiä. Italia on ollut maana niin pirstaloitunut, ettei siellä ole esimerkiksi syntynyt niin vahvaa kannattajakulttuuria maajoukkueen ympärille. Seurajoukkueet ovat korvin kuultavan intohimon suhteen toista maata. Itse olen AS Roman peleissä käyneenä päässyt todistamaan vaikuttavia hetkiä muun muassa erittäin sävelpuhtaasti lauletun ja vuodelta 1930 peräisin olevan Campo Testaccio -sävelmän parissa.
Nyt kun jalkapallon EM-kisat ovat käsillä, televisiokatsojan tulisi melkeinpä etukäteen tietää laulullisia yksityiskohtia ja yrittää poimia niitä lähetyksistä. Paikan päällä aistiminen onkin huomattavasti antoisampaa. Odotan silti kovasti, kun esimerkiksi Islanti on nyt mukana ja saan bongailla heidän kannattajakulttuuriaan.”
Jalkapallon EM-kilpailut Ranskassa 10.6.–10.7.
