Jean Sibelius: Kullervo, Finlandia. Olli Kortekangas: Migrations. Lilli Paasikivi, mezzosopraano, Tommi Hakala, baritoni, Ylioppilaskunnan Laulajat, Minnesotan orkesteri, johtajana Osmo Vänskä. BIS 9048 sacd (2 cd).
Kun Minnesotan orkesteri vieraili Osmo Vänskän johdolla esittämässä New Yorkissa 2011 Sibeliuksen Kullervoa, New Yorker -lehden Alex Ross oli valmis julistamaan orkesterin yhdeksi maailman parhaista. Ihan yhtä hurmioituneeseen tilaan ei viime vuonna Minneapolisissa tehdyissä konserttitaltioinneissa päästä, mutta harvinaisen vakuuttavasti amerikkalaissoittajat ovat päässeet kalevalaisen tragedian ytimeen.
Vänskän aikamitat eivät poikkea dramaattisesti hänen aiemmin Lahden kaupunginorkesterin kanssa tekemästään levytyksestä, mutta ajoitus ja dynamiikan käsittely ovat hioutuneet entistäkin varmemmiksi. Ensitahdeista lähtien esitystä leimaa ylevä surumieli, johon Minnesotan orkesteri reagoi niin herkkyydellä kuin tarpeellisella paatoksellakin.
Johdannon episodimaisuus tiivistyy jylhäksi vääjäämättömyydeksi, ja Kullervon nuoruuden surkeat käänteet kasaantuvat miltei pakahduttavaksi kujanjuoksuksi. Kolmannessa osassa amerikkalaissoittajat tarttuvat hanakasti karjalaisiin ripaskarytmeihin. Ylioppilaskunnan Laulajat on elementissään heti ensi tahdeista alkaen säkeitään valppaasti nyansoiden.
Tommi Hakala Kullervona ja Lilli Paasikivi hänen sisarenaan tuovat tarinaan yksilöllisen panoksen, mutta muotokuvat jäävät suuripiirteiseksi. Laajat vibratot ja perustasolla liikkuva lausunta jättävät hieman voipuneen vaikutelman, mutta Vänskä saa naulattua kohtauksen päättävän kirouksen vakuuttavasti kokonaisuuteen.
Finaali on myös tavallista varmemmin jäsennelty, vaikka mukana ei ehkä ole yhtä paljon sydäntä kuin ammoin Lahdessa. YL:n sointi on nykyisellään nuorisokuoromaisen vaalea, ja tuntuu, kuin kakkosbassoja ei olisi otettu mukaan ollenkaan. Loppuhuipennus kajahtaa kuitenkin verevyydellä, jota suomalaisilta mieskuoroilta ja amerikkalaisilta sinfoniaorkestereilta sopii odottaa.
Kullervon kumppaniksi sävelletty ja nyt myös levytetty Olli Kortekankaan Migrations (2014) hyödyntää samaa kokoonpanoa, pois lukien baritonisolisti, amerikansuomalaisten kohtaloita luotaavaan kantaattiin. Minnesotalaisen, suomalaiset sukujuuret omaavan Sheila Packan neljä runoa harppaavat muinaisesta kodista meren yli tuntemattomaan, jossa rajat, maisema ja kieli muovaavat identiteetin uusiksi.
Kortekankaan eeppis-lyyrinen musiikki ei tartu niinkään kulttuurien törmäykseen kuin seuraa vuolasta sanavirtaa empaattisen välimatkan päästä, puhjetakseen kukkaan orkestraalisissa välisoitoissa. YL:n rukiinen englannin ääntämys sopii siirtolaisuudesta kertovaan teokseen mainiosti ja Lilli Paasikivi vangitsee Ylösnousemus-soolossaan kulttuurisen uudelleen syntymisen mystiikkaa.
Suomesta on aikojen kuluessa muuttanut muille maille yli miljoona ihmistä. Lähes kaikki siirtolaiset ovat lähteneet täältä ns. paremman elämän toivossa, mikä panee vähän ihmettelemään sitä vastarintaa, millä tänne jääneet ovat suhtautuneet uusiin tulokkaisiin. Kortekankaan Migrations ei kommentoi tätäkään kehitystä mutta kuvaa kuitenkin, kuinka ovat suomalaiset osanneet sopeutua uusiin tilanteisiin, vaikka kipeänkin kautta.
Kullervon tragedian ja amerikansuomalaisten identiteettikriisin jälkeen tuplalevy päättyy Sibeliuksen Finlandian synnyttämään paremman tulevaisuuden visioon mieskuorolla höystettynä. Vänskän tulkinta on esimerkillisen sähäkkä, Minnesotan orkesteri soittaa maahanlaskujoukkojen kiihkeydellä ja BIS:n monikanavaäänitys räväyttää kaiken kuuluviin ultra-HD:nä.
Kukaan ei oikein tiedä, miten mieskuoron tällaisen sovituksen lopussa tulisi toimia. Minnesotassa kehitelty ratkaisu on Hollywood-henkisesti amerikkalaistyylinen, mikä saa yleisön repeämään suosionosoituksiin levyn päätteeksi. Säveltäjältä itseltään olisi voinut loppukarjaisussa mennä sikari väärään kurkkuun: ”SUOOMII-syynn-NNYINN-MAAA!”
Antti Häyrynen
