Musiikin miesvalta väistyköön
Musiikkialan yhdenvertaisuutta ja miesvallan väistymistä pohditaan uudessa Rondossa sekä pääkirjoituksessa että kapellimestari Susanna Mälkin haastattelussa. Mälkin mielestä tasa-arvoa jäytävät edelleen yhteiskunnalliset piilorakenteet, joiden raivaamisessa riittää työtä. Kansainväliselle uralle suomalaiset muusikot sen sijaan ovat päässeet sangen tasavertaisesti – esimerkiksi Sennu Laine juhlii jo 20-vuotiusta uraansa Berliinin Staatskapellen soolosellistinä. Hänen lisäkseen esittelemme muutkin kaupungissa vakituisesti toimivat suomalaismuusikot ja kerromme uudesta Pierre Boulez -salista, joka haluaa valistaa kuulijoita ja saada kulttuurit kohtaamaan. Tulevaisuuden tähti on ilman muuta viulisti […]
Toteutuuko tasa-arvo?
Syyskuun Rondossa Sukupuolten välisessä tasa-arvossa on taas menty askel eteenpäin, kun Susanna Mälkki aloittaa tässä kuussa Helsingin kaupunginorkesterin ylikapellimestarina. Silti hitaasti muuttuvassa musiikkimaailmassa riittää yhä työtä tehtäväksi yhdenvertaisuuden puolesta. Syyskuun Rondo kokosi joukon musiikkielämän vaikuttajia keskustelemaan naisten asemasta ja sen parantamismahdollisuuksista alalla. Pioneereja tasa-arvotaistelussa on kutienkin ollut jo 1800-luvulla, ja sellainen oli Suomen ensimmäinen naispuolinen sinfonikko Ida Moberg. Katsomme asiaa myös miesten kannalta: onko pojilla sijaa baletissa, ja millaisia ennakkoluuloja tanssiva mies kohtaa? Tapaamme Vantaan […]
Viron musiikki kansainvälistyy
Viron konserttielämä kukoistaa, ja kansainvälisiä vierailujakin on enemmän kuin Suomessa. Ilmiön taustalla on valtiollinen konserttitoimisto Eesti Kontsert, joka ulottaa nyt lonkerojaan myös ulkomaille aina Kiinaa myöten. Lokakuun Rondon Viro-reportaasissa esitellään konserttitoimiston lisäksi myös mm. Tallinnan Filharmonian suuria suunnitelmia. Kansijutussamme Esa-Pekka Salonen kertoo, miten nuoresta oopperan vihaajasta tuli vanhemmiten taidemuodon rakastaja. Taiteilijapotreteissa esitellään lisäksi sellisti-kapellimestari Tomas Djupsjöbacka, Bachia kiertueella Suomen keskiaikaisissa kirkoissa soittava sellisti Markku Luolajan-Mikkola ja hurjana Elektrana vakuuttanut sopraano Elevyn Herlizius. Selvitimme myös, miten […]
Muusikoita genreen katsomatta
Toivo Kuulan varhainen kuolema tuntuu sitäkin kirvelemältä, kun tietää, mitä kaikkea häneltä jäi kesken sata vuotta sitten. Millainen olisi ollut Kuulan sinfonia? Entä Lemminkäis-ooppera – olisiko siitä tullut suomalainen vastine wagnerilaisille musiikkidraamoille? Kuula-asiantuntija Juhani Koivisto avaa menetettyjä visioita toukokuun Rondossa. Lehden fokus on kuitenkin tällä kertaa ajankohtaisissa suomalaisissa muusikoissa. Kitaristiemme kärkeen kohonnut Otto Tolonen kertoo, miten hän luo soittimensa tulevaisuutta esittämällä paljon nykymusiikkia ja etsimällä myös vanhasta uutta. Tunnetuin jazzpianistimme Iiro Rantala on aina […]
Musiikki elää valkokankailla
Vuoden ensimmäisen Rondon teemana on musiikki elokuvissa. Tapasimme näyttelijä-popmuusikko Olavi Uusivirran, joka harjoitteli vuodessa soittamaan viulua Paavo Westerbergin uutta Viulisti-elokuvaa varten. Millaisen kuvan se antaa klassisesta musiikista? Kuuntelimme, miten musiikkia käytetään viime syksyn suurimmissa suomalaisista elokuvissa, Ikitie ja Tuntematon sotilas. Kerromme myös pianon roolista historiallisissa rakkauselokuvissa sielullisten maisemien ja seksuaalisten halujen tulkkina. Kansikuvassa graafikkomme Mona Lisaksi taikoma tähtiviulisti Lisa Batiashvili ei kaihda mahdollisuutta vaikuttaa musiikin keinoin, oli kyseessä sitten politikka tai muu ulkopuolisen maailman avaaminen. […]
Diiva uusilla vesillä
Sopraanotähti Karita Mattila kertoo maaliskuun Rondossa uransa uusista käänteistä, joita edustavat uudenlaiset, entistä matalampaa äänialaa edustavat ja elämänkokemusta vaativat roolit. Hän kertoo vaihdevuosien merkityksestä naislaulajalle: ne pakottavat tarkistamaan paitsi rooleja niin myös laulutekniikkaa. Sen osalta Mattila tuntee olevansa entistäkin varmemmalla pohjalla, joten hän rohkeni vihdoin ottaa ohjelmaansa sopraanojen suurimpiin koetinkiviin kuuluvan pääroolin Wagnerin oopperassa Tristan ja Isolde. Raportoimme myös suomalaisnaisten kohtaamisesta Pariisin oopperassa, kun Mattilan lisäksi Camilla Nylund ja Susanna Mälkki olivat mukana Dvorakin […]
Musiikki ottakoon kantaa
Huhtikuun Rondossa pohditaan musiikin parissa uudelleen virinnyttä yhteiskunnallista aktivismia. Miten taiteen tulisi heijastaa globaaleja ongelmia kuten ilmastonmuutosta ja omassa toiminnassa edesauttaa kestävän kehityksen periaatteita ja tasa-arvoa? Tasa-arvoa omalla sarallaan vievät eteenpäin naispuoliset kapellimestarit, joista Dalia Stasevska näyttää nyt olevan urallaan noususuunnassa. Lehtemme haastattelussa hän puhuu mm. uudesta työstään Lontoossa ja musiikkityylien välisestä tasa-arvosta. Entä mikä tekee rockista uskottavaa ja millaisia yhteiskunnallisia arvoja kentällä on? Yllättävää kyllä, pahinta näyttää olevan keskiluokkaisuus. Duunarirokkarin idea elää. Tapasimme […]