Populaaritaidetta

Kate Bushin 50 Words for Snow (2011) on leijuvan hidastempoinen kokoelma aikuisten satuja, joissa korostuvat kohtaamisen ja yhteyden väliaikaisuus ja epätäydellisyys.   Laulaja-lauluntekijä, tuottaja ja taidepopin vaikutusvaltainen visionääri Kate Bush vetäytyi konsertoinnista jo 20-vuotiaana, ensimmäisen kiertueensa jälkeen, ja on 1980-luvun huippuvuosiensa jälkeen julkaissut uutta musiikkia hyvin vähän: viimeisen 29 vuoden aikana ovat ilmestyneet vain vuoden 2005 Aerials, vanhoja lauluja uudelleentulkinnut Director’s Cut sekä jo 11 vuoden takainen 50 Words for Snow. Harva julkaisutahti käy kuitenkin […]

Viisi pitkää, kamariorkesterin säestämää läpisävellettyä laulua ja symbolistista runoutta, joka yhdistää menneen maailman kuvaston moderniin tunneyhteyteen: harpisti-laulaja Joanna Newsomin Ys (2006) ei turhaan ollut arvostelumenestys ilmestyessään, eikä ole menettänyt tenhoaan viidessätoista vuodessa.   2000-luvun alku oli kamaripopin ja –rockin kulta-aikaa. The Decemberistsin, Arcade Firen, Andrew Birdin tai Sufjan Stevensin levyiltä oli tavallista bongata oboen, käyrätorven tai kamarikokoisen jousisektion sointia, mutta askeleen pidemmälle liikkui harpisti-laulaja Joanna Newsom. Kalifornialainen Newsom (s. 1982) tunsi jo lapsena harpun omaksi […]

Sarjassa esitellään taiteellisesti korkeatasoisia 2000-luvun albumeita klassisen musiikin ulkopuolelta. Amerikkalaisen Kayo Dot -yhtyeen debyyttialbumi Choirs of the Eye (2003) ei päästä kuulijaansa helpolla: unenomaiset metamorfoosit vievät hauraista falsettilauluista ja atonaalisesta kamarimusiikista kohti raakoja särövalleja ja takaisin.     Multi-instrumentalisti Toby Driver (s. 1978) oli jo vuosituhannen vaihteessa jonkinasteiseen kulttimaineeseen nousseen maudlin of the Wellin kanssa pyrkinyt säveltämään tiedostamattomansa ohjaamana, inspiroituen muun muassa valveunista. Yhtye käytännössä loi nahkansa Kayo Dotina, muuttuen vahvemmin Driverin projektiksi, ja jatkoi […]

Fire-Toolzin musiikki lyö ällikälle ensikohtaamisella: 90-luvun mainosvideoiden syntetisaattorit ja kermaiset saksofonit lätkäistään yhteen venkoilevien rumpukoneiden ja äärimetallin pauhun kanssa. Eternal Homen (2021) meemiarvon alta paljastuu koko ihmiselon syleily. Fire-Toolz eli chicagolainen multi-instrumentalisti Angel Marcloid varttui kotitietokoneiden yleistymisen vuosina – aikana, jolloin Internetiin mentiin modeemin rähinän säestäessä, ja omat kotisivut koodattiin värikkääksi Comic Sans -fontin ja gif-animaatioiden kavalkadiksi. Windows 95 -aikakauden kotikutoisuus ja tietynlainen naiivi optimismi ovat olleet jo hyvän aikaa valloillaan netin ITE-taiteessa, jossa ironian […]

SARJASSA ESITELLÄÄN TAITEELLISESTI KORKEATASOISIA 2000-LUVUN ALBUMEITA KLASSISEN MUSIIKIN ULKOPUOLELTA.   Savonlinnan sumearajainen Paavoharju nostatti musiikkimedioiden kulmakarvoja Atlantin toisella puolella saakka esikoisalbumillaan Yhä hämärää (2005). Nuhruisen elektroniikan ryydittämät laulelmat ja ambient-kollaasit ovat kuin vanhan television läpi nähty esoteerinen uni.   Englannin kielen sana decay viittaa niin äänen vaimenemiseen, luonnossa tapahtuvaan orgaaniseen hajoamiseen ja maatumiseen kuin esineiden virttymiseen ja kulumiseen. Se on samaa latinan juurta kuin dekadenssi, jonka alkukielen merkitys kääntyy ”alasputoamiseksi”. Alasmeno, untergang, oli myös Nietzschen […]

  15 minuuttia, 15 laulua: Tierra Whackin debyyttialbumi Whack World (2018) on muotokokeilu, jossa riemukkaan vinksahtaneet ja leijuvan surumieliset tunnelmat vaihtavat paikkaa juuri, kun niistä alkaa päästä jyvälle.   60 sekuntia on maksimipituus videolle, jonka Instagramin käyttäjä voi ladata sosiaalisen median syötteeseen. Se ei ole voinut olla vaikuttamatta kaikkiin, jotka sisältöä palveluun tuottavat: oma luomus tai siitä leikattu pätkä täytyy kasata raamin mukaan. Lyhytmuotoinen taide on toistuva ilmiö, oli kyse sitten liturgisista sävelmistä, 1980-luvun hardcore-punkista […]