Kulttuurin sulku on turhaa ja tyhmää

Suomen kulttuurikenttä on taas sysätty sulkujen sumuun, jossa toiminnan pitkäjänteinen suunnittelu on mahdotonta. Jatkuva auki-kiinni -pompottelu uhkaa muodostua tuhoisaksi kierteeksi. Kyseessä on päätöksenteon ongelma:...

Mistä kesää talven keskelle?

Kamarimusiikin kulttuuri kukoistaa Suomessa kesän festivaaleilla mutta kuihtuu normaalisesonkina. Tätä pitkään vallinnutta käsitystä yritetään nyt kumota uusien kamarimusiikin konserttisarjojen voimin. Riittävätkö vapaiden järjestäjien rahkeet...

Sama sointi läpi koko paletin

0
  Kotimaisia kaiutinvalmistajia esittelevässä sarjassa tutustutaan Aureliaan, joka on nauttinut arvostuksesta hifiharrastajien keskuudessa jo vuosia. Musiikkia kuunteleva suuri yleisö ei tunne Aureliaa yhtä hyvin – vielä.   Taustaltaan...

Duo Medieval tuo keskiajan musiikin lähelle

0
Keskiajan musiikki vaatii luovuutta, soiton ja laulun yhtäaikaista hallitsemista ja tekstien yhdistelyä sopivaan melodiaan. Turkulainen Duo Medieval tekee tätä kaikkea uudella levyllään. Uskon yhden syyn...

Pitkän matkan pianisti

Varhaisnuoruuden huiman nousukiidon jälkeen on Johannes Piirto juurtunut Wieniin luomaan monipuolista uraa. Hiljattain uutta tuulta purjeisiinsa on saanut myös pitkään säästöliekillä ollut säveltäminen.   Monet säveltäjät...

Populaaritaidetta, osa 11: Mannerlaattojen murahtelua

Hitaan särövallin mestariyhtye Sunn O))) loi nahkansa Monoliths & Dimensionsilla (2009): kitaran ja basson pörinän vuoropuhelu kuorojen ja kamariyhtyeen kanssa on spektralistien sukua.   Maksimivoimakkuus tuo...

Kulttuuri ei ole prioriteetti

0
Miksi kulttuurimäärärahat eivät nouse, vaikka vallassa on puolueohjelmista ja poliitikkojen puheista päätellen kulttuuriystävällinen hallitus? Koronapandemian piikkiin menee paljon, mutta se ei ole ainoa syy....

Oopperalaulajasta dosentiksi

0
Soile Isokoski teki oopperauraa maailmalla pitkään ja intensiivisesti – kunnes palasi kotiin pohjoiseen. Laulaja on siirtynyt lavoilta luokkahuoneisiin kasvattamaan oopperan ja liedin tulevaisuuden nimiä.   Sopraano...

Jazzpolkuja, osa 14: Rinnakkaisilla reiteillä

Aili Ikonen on kenties tunnetuin suomalainen jazzlaulaja, mutta myös paljon muuta: kansanmusiikkia opiskellut laulunkirjoittaja sekä Rajaton-lauluyhtyeen jäsen.   Kiertue-elämä on palannut jälleen Aili Ikosen arkeen puolentoista...

Tanssin talon pitkä synnytys

0
Helmikuun toinen päivä täyttyy vuosikymmenien haave, kun Tanssin talo avaa ovensa. Mutkilta ja kuopilta ei tällä maratonilla ole vältytty.   Talo aukeaa aivan koko kansalle...

Harpun monet ulottuvuudet

Harpisti Natalia Castrillón yhdistää musiikissaan kokeellisuutta ja kansanperinnettä. Kolumbiasta Suomeen kotiutunut muusikko on uteliaisuutensa ansiosta päätynyt niin jazzlevyille, lastenmusiikkiyhtyeisiin, teatterin lavalle kuin avantgarde-improvisoinnin pariin.   Etnosoi-festivaalilla...

Mika Kares Paavo Ruotsalaisena

Jyväskylän ooppera tuo ensi-iltaan 31.12. Joonas Kokkosen Viimeiset kiusaukset. Ohjaajana on Mirva Koivukangas, ja Jyväskylä Sinfoniaa johtaa Ville Matvejeff. Mika Kares ja Petri Lindroos...

UUTISET