Mikko Franck hallitsee Straussin
Richard Straussin orkesterimusiikki tuntuu kuuluvan menneeseen aikaan, jolloin vain suuri oli kaunista. Mikko Franck löytää hänen teoksistaan paljon muutakin, ja lopputulos on moni-ilmeisempi ja -tasoisempi kuin pelkkiä monumentaalisesti soivia järkäleitä. Kappalevalikoimakin esittelee Straussin moneen suuntaan kurottelevana orkesteritaiturina. Yli kaksikymmenminuuttinen Burleski pianolle ja orkesterille on tunnettu patarummun esittelemästä teemastaan. Otsikko kertoo, että teoksessa liikutaan romanttisesta tunnepaatoksesta scherzomaisesti kujeilevaan huumoriin, kaikki silattuna kimmeltävällä virtuoosisuudella. Argentiinalaissyntyinen Nelson Goerner on täysin kimuranttien rytmiensä tasalla. Lyhyempi puhallinserenadi op. 7 […]
Cerha esiin pimennosta
Friedrich Cerha: Nacht, Drei Orchesterstücke. SWR-sinfoniaorkesteri Baden-Baden und Freiburg, johtajana Emilio Pomarico, WDR-sinfoniaorkesteri Köln, johtajana Jukka-Pekka Saraste. Kairos 0015005KAI. Itävaltalaissäveltäjä Friedrich Cerha täytti helmikuussa 90 vuotta, minkä Susanna Mälkki ja HKO ennättivät huomioimaan konserteissaan. Cerha muistetaan vuonna 1958 perustamastaan nykymusiikkiyhtyeestä Die Reihe ja Alban Bergin Lulu-oopperan täydennystyöstä, mutta häntä voi luonnehtia yhdeksi merkittävimmistä Wienin koulun perinnettä jatkaneista säveltäjistä. Kairos on levyttänyt Cerhan sävellyksiä pitkäjänteisesti ja tarjoaa mahdollisuuden tutustua meillä luvattoman huonosti tunnetun itävaltalaissäveltäjän musiikkiin. […]
Yuja Wang pinkaisee Ravel-tulkiksi
Jos Ravelin pianokonsertoista hakee ranskalaisen sointikulttuurin parfyymintuoksuista eleganssia ja säveltäjän persoonaan liitettävää dandymaista distanssia, ne eivät ehkä ole Yuija Wangin ydinosaamista, mutta kiinalaisvirtuoosi ottaa silti kaiken irti, mitä vauhtiin, värikkyyteen ja tekstuurin erotteluun tulee. Hänen hanakan irtonainen kosketuksensa ja melkein yli-innokas tapansa pureutua klaviatuuriin tekee fyysisen ja sensuellin vaikutelman, joka sopii G-duuri-konserton elämäniloon. Kun dramaattisempi d-molli-konsertto vasemmalle kädelle alkaa, tuntuu, kun soinnit vyöryisivät valtameren syvyyksistä. Wang nostattelee maininkeja ja ottaa jazzsävyihin suorasukaisen imun. Vahinko vain, […]
Aleksandr Skrjabin
150-vuotisjuhlaansa viettävä Skrjabin kurotti taiteessaan kauas, ja Ekstaasin runoelma orkesterille on siitä venyvimpiä esimerkkejä. Musiikkia saattelevat säveltäjän sanat – ”Minä olen hetkessä valaiseva ikuisuus, minä olen varmuus” jne. – ja partituurin esitysmerkinnät – très parfumé (”hyvin tuoksuvasti”), présque en délire (”lähes houraillen”), tai avec une volupté de plus en plus éxtatique (”aina vain haltioituneemmalla nautinnolla”) – jotka velvoittavat esittäjät pistämään peliin kaiken ja vähän lisää. Singaporen sinfonikkojen tulkinta alkaa lupaavasti, pumpulimaisessa aistillisuudessa leijaillen, mutta kosmisissa crescendoissa […]
Aux etoiles – Ranskalaisia sinfonisia runoja
Sinfonista runoa pidetään ohjelmamusiikin kulmakivenä, ja erilaisten aiheiden kuvailu avasi uusia aloja muodon ja orkesterin käsittelylle. Mutta kuinka moni seuraa oikeasti näitä teoksia tiukasti tarinoidensa pohjalta? Itse asiassa useimmat runoelmat toimivat mainiosti abstrakteina, mutta rakenteeltaan kerronnallisina säveldraamoina. Lyonin Kansallisorkesteri ja viulistinakin tunnettu Nikolai Szeps-Znaider ovat koonneet tuplalevylleen näytteitä romanttisista ranskalaisista sävelrunoista, joista osa on tuttuja, mutta monet harvinaisia. Erityisen kiintoisia ovat naisten sävellykset, kuten Lili Boulangerin Kevätilta, Augusta Holmesin Yö ja rakkaus, Mel Bonisin Kleopatran […]
Kurt Weill
Kurt Weillia ei muisteta niinkään sinfonikkona kuin räväköiden kabareenumerojen säveltäjänä. Sellaisena HK Gruberin johtama Ruotsalainen kamariorkesteri Weillin ensimmäiseksi esittelee Georg Kaiserin tekstiin 1933 valmistuneen Der Silberseen katkelmissa. Jokin laulunumeroiden miksauksessa on mennyt näytelevyni kohdalla pieleen ja jättää Gruberin äänen kähisemään lähes kuulumattomiin. Orkesterinumeroissa kaikki on kohdallaan, ja alkusoitto porhaltaa kolmatta valtakuntaa edeltäneellä huolettomuudella. Weillin kaksi sinfoniaa eivät nekään purjehdi kauas näyttämön maailmasta. Yksiosaisen ensimmäisen sinfonian (1921) taustalla on Johannes Becherin näytelmä, mutta musiikki ponnistaa aiheensa […]
Nielsen kiskaistiin New Yorkissa loppuun asti
Alan Gilbert viimeistelee Nielsenin sinfonioiden syklinsä tallentamalla konserteissa säveltäjän viulu-, huilu- ja klarinettikonsertot, joita ilman kuva juhlavuottaan viettävästä Nielsenistä jäisi vaillinaiseksi. Kreislerin Guarneri-viululla soittava Nikolai Znaider on syntyjään tanskalainen ja viulukonserton esityksessä sen kuulee joka tahdilla. Znaiderin tulkinta on yksi iskevimpiä, minkä olen teoksesta kuullut, ylivertaisen virtuoosinen, mutta samalla väkevästi kiinni Nielsenin persoonallisessa sävelkielessä. Ääriosissa hänen temponsa ja railakas luonnehdintansa hakevat vertaistaan Nielsenin vävyn Emil Télmanyin pioneerilevytyksestä (1947). Hitaaseen osaan hän tuo perustellusti enemmän painoa. […]
Henze
Hans Werner Henze (1926–2012) jatkoi keskieurooppalaisen ekspressionismin perinnettä, mutta muutti radikaalien mielipiteidensä takia Saksasta Italiaan, Ischian saarelle, myöhemmin myös Sansibariin. Myöskään musiikissa hän ei pysynyt tiukan linjan avantgardistien vaatimalla tiellä. Yökappaleet ja aariat vuodelta 1958 Ingeborg Bachmannin runoihin ovat esimerkkejä Henzen ”kauniista” modernismista, joka sai Boulezin ja kumppanit marssimaan ensiesityksestä ulos. Juliane Banse on tällaisen musiikin spesialisti, vaikka aika on vähän verottanut hänen äänensä kiinteyttä. Orkesterifantasiassa Los Caprichos (1962–67) lähtökohtana ovat Francesco Goyan etsaukset, jotka […]
Felix Mendelssohn
Mendelssohnin pianokonsertot kärsivät aikoinaan raskaskätisestä sentimentaalisuudesta, mutta nykypolven pianistit ovat keskittyneet vauhtiin ja vaarallisiin tilanteisiin. Molemmat konsertot ovat mollissa, (g ja d) ja se on innostanut jotkut solistit liiankin raivokkaaseen menoon. Ensimmäisessä konsertossa avausosa on merkinnältään con fuoco ja toisessa appassionato, ja Lars Vogt ja Pariisin kamariorkesteri ovat levytyksessään asianmukaisen tulisia ja intohimoisia. Mutta se ei johda silmittömään paahtamiseen, vaan sivuteemoille annetaan aikaa puhjeta kukkaan ja juoksutuksille tilaa helmeillä. Mendelssohnin pianokonsertoissa lyhyet hitaat osat jäävät helposti toiminnallisten ääriosien […]
Mullova palaa Prokofjeviin
Sergei Prokojev: Viulukonsertto nro 2, Sonaatti kahdelle viululle, Sonaatti sooloviululle. Viktoria Mullova, viulu, Frankfurtin RSO, johtajana Paavo Järvi, Tedi Papavrami, viulu. Onyx 4142. Viktoria Mullova levytti Prokofjevin toisen viulukonserton 1988, mutta Onyxin levyllä hän tulee livenä ja kiukkuisempana. Tempot ovat tiivistyneet, ja etenkin finaalissa on nyt sykähdyttävää kamppailun makua, jos kohta pientä epätarkkuuttakin. Varhemmassa levytyksessä soitto oli viimeistellympää ja kontrolloidumpaa, mutta Paavo Järven kanssa Prokofjevin musiikin terävyys pääsee oikeuksiinsa – viulu tosin kiilaa äänityksessä […]
RSO ja Lintu huipensivat yhteisen levytysuransa
Magnus Lindberg: Aura, Marea, Related rocks. RSO, joht. Hannu Lintu. Ondine ODE 1384-2. Sebastian Fagerlund: Nomade, Water Atlas. Nicholas Altstaedt, sello, RSO, joht. Hannu Lintu. BIS 2455. Hannu Linnun ja Radion sinfoniaorkesterin viime kauteen päättynyt yhteinen taival ei olisi voinut saada komeampaa levyfinaalia kuin Magnus Lindbergin ja Sebastian Fagerlundin musiikkia sisältävät Ondine- ja BIS-julkaisut. Niissä kiteytyvät Linnun kauden äänite-estetiikan parhaat puolet, joka yksityiskohtaan pureutuva läpivalaisevuus sekä soinnin syvyyksistä lähtevä ja vuolaana virtaava imu, joka vie […]
Energistä Saint-Saënsia
Camille Saint-Saëns sävelsi romantiikan aikakaudella, mutta hänen sydämensä sykki klassismille. Sinfonioista tunnetuin on urkusoololla höystetty kolmas (1886), mutta Jean-Jacques Kantorowin levyttämät kolme varhaista sinfoniaa (1850-59) kaihtavat monumentaalisuutta ja yhdistelevät selkeitä rakenteita gallialaiseen eleganssiin. Tuo eleganssi rajaa tunneilmaisua, mutta ei kekseliäisyyttä, joka kukkii erityisesti kirmaavissa scherzoissa. Ranskassa ei sinfoniaa 1800-luvun jälkipuolella juuri harrastettu, joten kuuluvimmat vaikutteet tulevat Schumannilta ja Mendelssohnilta. Hyväntuulisen ja taidokkaasti orkestroidun musiikin alkuperästä ei silti ole epäselvyyttä, ja Belgian Liègen Kuninkaallinen filharmonia […]