Tammikuun lopulla näkyy festarien suma – loppuviikosta käynnistyvät mm. Aurore, Tampere Chamber Music ja...
Tammikuun loppu on festivaalien aikaa, ja tämän viikon perjantain ja sunnuntain aikana niitä käynnistyy useita. 23.–26. tammikuuta soivat mm. Tampereen kamarimusiikkifestivaali, Aurore-renessanssimusiikkifestivaali sekä jazz-festivaali...
Uusi lied-sävellyskilpailu Yrjö Kilpisen kunniaksi
Säveltäjä tunnetaan nimenomaan yksinlauluistaan.
Suomen Yrjö Kilpinen -seura järjestää tänä vuonna sävellyskilpailun säveltäjän 125-vuotisjuhlan kunniaksi. Sävellyksiä saa lähettää kilpailuun 15. syyskuuta 2017 asti. Esiraati valitsee...
Pianisti Janne Mertaselle Karjala-palkinto
Karjalaisen kulttuurin edistämissäätiö on myöntänyt Karjala-kulttuuripalkinnon pianisti Janne Mertaselle. Palkinnon arvo on 15 000 euroa. Perusteluissa Mertasta luonnehditaan taiteilijaksi, jolle “karjalaisuus on aina ollut...
Pianisti lähtee Helsingistä Hampuriin lähes kotikentälle
Nuorten pianistien kilpailu Steinway Piano Festival käytiin Suomessa ensimmäistä kertaa sunnuntaina. Tuomaristo valitsi syyskuussa Saksan Hampurissa järjestettävälle konserttifestivaalille esiintymään 15-vuotiaan Anton Mejiaksen.
Mejias on Teppo...
Lasten ja nuorten sävellyskilpailun voittajat valittiin
Kilpailuun saapui yhteensä 42 sävellystä eri puolilta Suomea.
Uuno Klami -sävellyskilpailu löysi voittajansa. Kansallinen lasten ja nuorten sävellyskilpailu päättyi eilen 9. marraskuuta toiseen finaalikonserttiin ja...
Naantalin musiikkijuhlilla kolme verkkokonserttia – osa ohjelmasta siirtynyt lokakuuhun
Naantalin musiikkijuhlat ovat joutuneet jo toista kertaa taipumaan yleisöttömään kesäkuuhun. Osa ohjelmasta on siirretty lokakuulle ja ensi vuoteen, mutta verkkokonsertteja on kesäkuussa luvassa kolme...
Kausi alkaa huippunimin
Suomen sinfoniaorkesterit panostavat kauden avaukseensa niin, että koko maa tuntuu kuin vilkkaimmalta kansainväliseltä musiikkimetropolilta – jos huippuresitaalien vähäisyys unohdetaan.
Pääkaupunkiseudulla tulee jo suuria valintaongelmia: mennäkö 13.9....
Nicholas Collon on Radion sinfoniaorkesterin tuleva ylikapellimestari
Radion sinfoniaorkesterin (RSO) tulevaksi ylikapellimestariksi on tänään julkistettu brittiläinen Nicholas Collon. Hänen kautensa alkaa vuonna 2021, kun nykyinen ylikapellimestari Hannu Lintu jättää orkesterin.
Collon on...
Muusikot tekivät ennätyksen Guinnessin kirjaan
Lauantai-iltana 9. heinäkuuta Frankfurtin Commerzbak Arenalla nähtiin varsinainen näky, kun maailman suurin orkesteri kokoontui konsertoimaan. Jättiläinen oli tosin koottu pienemmistä osista, sillä mukana oli...
Ison-Britannian hallitus ilmoitti lähes kahden miljardin euron taiteen pelastuspaketista – Sir Simon Rattle: ”Selviytymisemme...
Ison-Britannian hallitus ilmoitti maanantaina tukevansa maan kulttuuri-, taide- ja perintösektoria lähes kahden miljardin euron arvoiselle pelastuspaketilla.
Britanniassa on viime viikkojen aikana oltu huolissaan koronaviruspandemian aiheuttamista...
Sibelius-Akatemian opettajien seksuaalinen väärinkäytös jälleen esillä
Yleisradio ja Helsingin Sanomat ovat uutisoineet kuluvalla viikolla Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa tapahtuneista tai siihen välillisesti liittyneistä seksuaalisen häirinnän tapauksista ja niiden käsittelystä. Image-lehti käynnisti keskustelun...
Savonlinnan oopperajuhlien Kuningas Rogerin ohjaajaksi vaihtuu Erik Söderblom
Savonlinnan oopperajuhlien Kuningas Roger -tuotannon ohjaaja vaihtuu Krystian Ladasta teatteri- ja oopperaohjaaja Erik Söderblomiin. Esitys on Savonlinnan oopperajuhlien tulevan kesän uutuus.
Ohjaajavaihdos tapahtuu Savonlinan oopperajuhlista...