​Kukoistavien sävelten puutarhuri

0
  Säveltäjä Mikko Sarvanteelle musiikki tarjoaa yhteisöllisyyttä sekä keinon päästä hyötyajattelun ulkopuolelle. Viime aikoina säveltäjä Mikko Sarvanne ei ole viettänyt juurikaan aikaa kotikaupungissaan Helsingissä. Ensin oli...

Konserttitilojen monet kasvot

Kaivoksia ja louhikkoja, uuden elämän löytäneitä teollisuusrakennuksia ja maailmanluokan konserttisaleja: Suomessa soi hyvin moninaisissa tiloissa. Miten tarpeet vaihtuvat teknologisen ja yhteiskunnallisen muutoksen myötä?   Yhtäällä Sibelius...

Naisen elämästä – hauskasti ja vakavasti

0
    Pitkä taistelu pandemiaa vastaan näkyy syksyn musiikkiteatteritarjonnassa. Ammattiteatterien aikataulut venyvät ja paukkuvat, kun isoja ensi-iltoja on jouduttu siirtämään toistamiseen. Toisaalta moni viime kaudella keskeytetty...

Korona-aika jätti tilaa barokille

    Pandemia-aika on ollut muusikoille yhtä pelonsekaista odottelua, mutta jotkut ovat käyttäneet sulkuajan oppiakseen jotain aivan uutta. Helsingin kaupunginorkesterin viulisti Linda Hedlundille se tarjosi aikaa...

Jazzpolkuja, osa 11: Varjon ja valon välissä

  Nuoren sukupolven näkyvin suomalaistrumpetisti Tomi Nikku julkaisee syyskuussa ensilevyn yhtyeenjohtajana, kerättyään nostetta Alder Egon, Bowman Trion, Maxxxtetin ja Sointi Jazz Orchestran riveissä.   Kun Tomi Nikku...

Eläimellistä energiaa balettiin

  Atte Kilpinen on tehnyt huikean nousun show- ja nykytanssin pohjalta Hampurin baletin solistiksi, mutta hän haluaa säilyttää luonnonlapsimaisen tyylinsä myös balettimaailman huipulla. Tanssin kentällä...

Pieniä tähtiä suurilla näyttämöillä

0
  Joukko musikaalimaailman vavahduttavimpia roolitöitä lepää lasten hennoilla harteilla. Billy Elliot lienee isoin rooli, jonka tämän päivän musikaalinäyttämölle tähtäävä poika voi saada, ja yhtä vaativa...

Millä eväin ulos alhosta?

  Koronamuunnosten ja rokotusten välinen kilpajuoksu jatkuu, ja musiikkiala ei voi kuin yrittää pysyä koko ajan muuttuvan tilanteen tasalla. Millä eväin päästään kriisistä ylös ja...

Kansanmusiikin pohjalta poppiin ja oopperaan

  Vilma Jää oli yllättävin esiintyjä Kaija Saariahon Innocence-oopperassa, joka sai ensi-iltansa Aix-en-Provencessa kesällä. Hän improvisoi kadensseja ja kajautteli karjankutsuhuutojen tekniikalla, hämmästyttäen oopperayleisön. Kansanmusiikki on...

Salzburg juhlii täysillä

Salzburgin festivaali viettää 100-vuotisjuhliaan vailla mitään kompromisseja niin tarjonnan laadun kuin yleisömäärien suhteen. Koronapassi toimii hyvin, ja tunnelma on melkeinpä normaali. Ohjelmassa terve konservatiivisuus...

Suomalainen, ruotsalainen ja norjalainen (ja tanskalainen) barokkisaunassa

Neljän pohjoismaisen vanhan musiikin orkesterin yhteistyöhanke Nordic Baroque Scene soittaa vihdoin ensisävelensä. Ensi vuodelle on luvassa muun muassa tosi-tv:stä inspiroitunut barokkilaulukilpailu. ”Nautin siitä, kun eri...

Miksi oopperan vessa on vaarallisempi kuin ravintolan?

Aluehallintoviraston määräämien rajoitusten yhdeksi keskeiseksi asiaksi tuntuu kulttuuritilaisuuksissa muodostuvan yleisön vessassa käynti, jonka oikeaoppista porrastusta oikein poliisienkin on pitänyt tulla valvomaan. Pitäisikö farssit jättää...

UUTISET