CD-levyt

Haydnin ahkeruus aiheuttaa joskus voimattomuuden tunnetta hänen ihailijoissaankin, kun hämmästeltävänä on 107 sinfoniaa, 68 jousikvartettoa tai 43 pianotrioa. Myös pianosonaatteja on yli kuusikymmentä, ja suurin osa niistä on yhä varsin huonosti tunnettuja. Jean-Efflaim Bavouzet’n kokonaislevytyksessä en ole vielä kohdannut yhtään heikkoa lenkkiä. Eri kaliiperia teokset toki ovat. Varhaiset klaveerisonaatit on otsikoitu divertimentoiksi, ja sonaatit nro 3 F-duuri ja 4 G-duuri ovat nimensä mukaisia viihdyttäviä, nopeakäänteisiä pianistisia pyrähdyksiä Scarlattin tapaan. Niille tekee levyllä seuraa neljä myöhäisempää […]

Elektroakustisiin teoksiin keskittyvän kotimaisen defunensemblen levy Hyperrealistic Songs on kuin kävelisi avantgarde-ympyrää älyllisen ohi takaisin keholliseen: sen soinnilla on enemmän yhteistä hardcore-punkin, noisen ja industrialin kanssa kuin vaikkapa, sanotaan, sarjallisen perinteen. Hikari Kiyaman Death Metal Rock With Headbang muistuttaa riffikkäässä blastbeat-kaoottisuudessaan ilahduttavasti John Zornin ristiinpölytyksiä, aueten impressionistisiin fragmentteihin rupisen rumpukoneen päälle ja syöksyen jälleen free-häröpalloon. Asta Hyvärisen Improbable tuo mieleen teollisen rappeutumisen, dark ambientin, Coilin ja Mika Vainion; kotikuuntelussa huomio pysyy hyvin mimesiksessä, joista löytyy […]

Chiaroscuro-kvartetti aloittaa Beethoven-sarjansa selkeästi argumentoivalla tyylillä. Poissa on kaikki turbosointi ja vibratolla sidotut ja imelletyt laululinjat, ja solakka periodityyli korostaa tekstuurin dynaamisuutta ja ärhäkkää linjojen toisiinsa reagointia. Aksentit viiltävät kuin veitsi, mutta vielä oleellisempaa on hiljaisten nyanssien runsaus ja tarkkuus, joka saa kuuntelemaan tuttuja teoksia uusin korvin. C-molli-kvarteton Sturm und Drang -tunnelma välittyy puuskien ja vetäytymisten jatkuvana vuorovetenä, ja A-duuri- ja B-duuri-kvartettojen valo heijastuu kuin prismassa. Ehkä toisinaan soitossa korostuu analyyttisyys ja päämäärien tietoisuus tavalla, […]

Voiko orkestraalisemmin ja muhkeammin jousisekstetto enää soida kuin näissä esityksissä? Paikoin tuntuu aivan siltä, kun kuuntelisi sinfoniaorkesteria. Silti soitossa ei ole mitään prässäävää tai turboilevaa, vaan kaikki virtaa luonnollisesti ja lämpimästi. Hunajaakin on, mutta ei onneksi niin ylenpalttisesti kuin Amadeus-kvartetin ja kumppaneiden levytyksessä. Läpikuultavuus ja tekstuurin selkeys säilyvät aina lähtökohtana, ja soinnissa on kosolti valonhämyä. Brahms on nauttinut mahdollisuudesta syventää kvartettisointia alttoviululla ja sellolla, ja Tabea Zimmermann ja Jean Guichen Queyras tuntuvat toimivan yhteen hitsautuneen […]

Shostakovitsh olisi voinut elättää itsensä kevyen musiikin säveltäjänä, mutta valitsi monumentaalisen sinfonikon kaidemman tien. Hänen tansseistaan jazz- ja varietee-orkestereille tulvii entisaikain ulkoilmakonserttien raikkaus ja ronskius, tarttuvat melodiat, iskevä soitinnus ja satiirinen huumori. Jälkimmäinen nousee pääosaan sarjassa baletista Kultainen aika. Johdannon parodinen valssi, kuuluisa riitasointuinen polkka ja kouraiseva Adagio räiskyvät 1920-luvun vapauden tunnetta. Samasta lähteestä on peräisin Shostakovitshin versio Vincent Youmansin iskelmästä Teetä kahdelle (Tahiti Trot), jonka Andrew Litton miltei rakastaa hengiltä tulkinnassaan. Levyn muissa tanssisarjoissa […]

Saint-Saënsin pianokonsertot ovat juohevasta virtaviivaisuudestaan huolimatta pysytelleet ohjelmiston reunamilla. Alexandre ja isä-Kantorowin levytykset Tapiola Sinfoniettan kanssa voivat auttaa löytämään niille suosiollisemman paikan. Persoonallisuutta teoksista ei ainakaan puutu: konsertoista suosituin, g-molli nro 2, on rakenteeltaan erikoinen, osa osalta kiihtyvä kolmiosainen koitos. Alexandre Kantorow silaa sen säihkyvällä briljanssilla, mutta kaivaa avausosassa esiin myös barokkista monumentaalisuutta ja ankaraa kontrapunktia. Ensimmäinen pianokonsertto on ytimekäs, vaikkei yhtä omaperäinen teos. Saint-Saëns loistaa sen sijaan pienimuotoisissa teoksissa, jollaiset nykyään pääsevät harvoin konsertteihin. […]

Esa-Pekka Salonen sävelsi vuonna 2000 sellolle ja yhtyeelle minikonserton nimeltä Mania. Vuonna 2016 sellotaiteilija Yo-Yo Malle valmistunut sellokonsertto on kaksi kertaa laajempi teos sekä kestoltaan että kokoonpanoltaan. Ma levytti teoksen tuoreeltaan Salosen kanssa, mutta Nicolas Altstaedtin ja Dima Slobodenioukin livetallennus tavoittaa hienosti teoksen kosmiset vaikutelmat. Konserton lähtökohtana oli sooloselloteoksen Knock, Breathe, Shine mielikuvat pilvistä ja komeetoista, joista polveutuu saumatonta sellosaundia ja orkesterin tilatehoja yhdistelevä näytös. Altstaedt on äänitetty ehkä hivenen eteen, mutta Slobodenioukin johtamat Rotterdamin […]

  Julia Wolfe: Steel Hammer. Bang on a Can All-Stars, Mediaeval Trio. Cantaloupe CA21099.       Michael Gordon: Dystopia, Rewriting Beethoven’s Seventh Symphony. Los Angelesin filharmonikot, johtajana David Robertson, Bambergin sinfonikot, johtajana Jonathan Nott. Cantaloupe CA21105.     Julia Wolfe: Big Beautiful Dark and Scary. David Lang: sunray. Michael Gordon: For Madeleine. Evan Ziporyn: Music from Shadowbang. David Longstreth: Matt Damon, Breakfast at J&M. Conlon Nancarrow: Four Player Piano Studies (arr. Evan Ziporyn). Louis […]

Schubertin “Talvisen matkan” tulkinnat voi jakaa karkeasti enemmän nuottikuvaan pitäytyviin ja tekstilähtöisesti painottuneisiin. Totuus on tietysti, ettei pitäisi valita toista yli toisen, nuotteja tulee seurata ja sanoja tulkita. Ero on silti olemassa: Arttu Katajan levytys alkuvuodesta painottui puhtaasti musiikillisiin arvoihin antaen laulusarjan niin sanotusti puhua puolestaan. Baritoni Benjamin Appl on loitonnut perinteisen kaunolaulun ihanteista kauemmas ja pureutuu Wilhelm Müllerin runoihin miltei näyttämöllisin tehoin. Liediin Appl on perehtynyt mm. Dietrich Fischer-Dieskaun johdolla. Jotain esikuvan myöhäisten Winterreise-tulkintojen […]

Allan Petterson (1911–80) muistetaan ruotsalaissäveltäjänä, joka vaikeasta sairaudestaan huolimatta viimeisteli kuusitoista sinfoniaa. Vuosina 1943–45 valmistuneet 24 ”Paljasjalkalaulua” (Barfotasånger) kuuluvat hänen tuotantonsa avainteoksiin, vaikka niitä kuulee harvoin. Itse kirjoittamissaan runoissa Petterson peilaa köyhää lapsuuttaan, eristäytyneisyyttään kulttuuri-Ruotsissa ja kaipuutaan parempaan elämään. Laulujen merkityksestä kertoo se, että Petterson käytti niiden aiheita myöhemmin monissa sinfonioissaan ja konsertoissaan. Ruotsalaisten kansallisbaritoni Peter Mattei ja pianisti Bengt-Åke Lundin esittävät BIS:n levyllä kaikki 24 laulua, joista huokuva alakulo ja turvattomuuden tunne ovat monin […]

Harvan säveltäjän viimeisistä teoksista tulvii sellainen onni ja kiitollisuus kuin Einojuhani Rautavaaran (1928–2016). Nuo tunteet nousevat päällimmäisiksi hänen musiikillisesta jäämistöstään kootulla levyllä, jonka keskiössä ovat tunnetuille naisviulisteille, Midorille, Anne Akiko Meyersille ja Hilary Hahnille sävelletyt teokset. Hollantilainen Simone Lamsma tavoittaa hyvin Rautavaaran viulistisen hurmion, ja hehkeästä saundista saanee osoittaa kiitokset myös ”Mlynarski” Stradivarille. Robert Trevinon johtama Malmön sinfoniaorkesteri ei ole ihan HKO:n veroinen Rautavaara-spesialisti, mutta maalaa innolla harmonisia freskoja. Levyn aloittava Fantasia (2015) on ehyt, […]

Mendelssohnin pianokonsertot kärsivät aikoinaan raskaskätisestä sentimentaalisuudesta, mutta nykypolven pianistit ovat keskittyneet vauhtiin ja vaarallisiin tilanteisiin. Molemmat konsertot ovat mollissa, (g ja d) ja se on innostanut jotkut solistit liiankin raivokkaaseen menoon. Ensimmäisessä konsertossa avausosa on merkinnältään con fuoco ja toisessa appassionato, ja Lars Vogt ja Pariisin kamariorkesteri ovat levytyksessään asianmukaisen tulisia ja intohimoisia. Mutta se ei johda silmittömään paahtamiseen, vaan sivuteemoille annetaan aikaa puhjeta kukkaan ja juoksutuksille tilaa helmeillä.  Mendelssohnin pianokonsertoissa lyhyet hitaat osat jäävät helposti toiminnallisten ääriosien […]