CD-levyt

Solistien kuoro” voi herättää arveluttavia mielikuvia laulajistosta, jossa kilpaillaan kaikin keinoin kuulijan huomiosta. Norjalaiskuoron laulu on kuitenkin tunturipuron puhdasta ja Grete Pedersenin johdolla viiltävän kauniisti tasapainotettua. Joululevyllään he luovat vanhan ajan joulutunnelman, jonka kynttilänvaloiseen ja pakkashuuruiseen tunnelmaan Pohjolan asukin on helppo samaistua. Levylle poimitut tututkin joululaulut soivat skandinaavisen maanläheisesti alkaen jousitrion pelimannihenkeen säestämästä Adeste fidelisistä. Samalla tavoin En krybbe var vuggen (Vastasyntynyt Jeesus) tai Deilig i Jorden (Maa on niin kaunis) on sovitettu yhtä aikaa […]

Joulun lähestyessä uhkaa tuttujen joulusävelmien vyöry. Myös suurimuotoisten joulusävellysten kohdalla tuntuvat samat teokset toistuvan tiuhaan, mutta Hänsslerin kuuden levyn boksi muistuttaa, että ohjelmisto on paljon laajempi. Suurin teos on Heinrich von Herzogenbergin (1842–1900) idyllioratorioksi luonnehdittava ”Kristuksen syntymä” (1894), joka levittää tapahtuman Vanhan testamentin ja Luukkaan evankeliumin pohjalta tuttuja ja vähemmän tunnettuja joululauluja lainaavaksi spektaakkeliksi. Brahmsin tukijoihin kuulunut Herzogenberg edustaa täysromantiikkaa herttaisimmillaan, välillä anteliaan makeana. Schützin ”Jouluhistoria” on tutumpi ja toimisi paremmin periodityylisenä esityksenä. Arnold Bruckhorstin […]

Händelin muutamat Italiassa viettämät vuodet muokkasivat hänen barokkityylinsä, johon muutto Englantiin lisäsi uudenlaisen yleisökontaktin. Italiassa Händel työskenteli aristokraattien ja kirkkoruhtinaiden parissa ja sävelsi protestanttisuudestaan huolimatta sujuvasti katolisia motetteja. Niistä kardinaali Colonnan tilaama Salve Regina painottaa rukoilevaa nöyryyttä Neitsyt Marian edessä, mikä ei estä koloratuureja singahtelemasta taivaallisiin korkeuksiin. Julie Rosetilla on piipittävä sopraanoääni, johon välillä kaipaa mehevyyttä, mutta joka kohoaa puhtaana ja ketteränä vaadittuihin sfääreihin. Koen silti levyn sankariksi Leonardo Garcia Alarcónin johtaman Millenium-orkesterin, joka soittaa […]

Henri Duparcin (1848–1933) elämä oli pitkä mutta sävellystuotanto suppea. Hänet muistetaan ennen muuta lauluistaan, joita tässä kokonaislevytyksessä on kuusitoista kappaletta. Noista lauluista noin puolia esitetään säännöllisesti lauluresitaaleissa. ”Surullinen laulu”, ”Matkaankutsu”, ”Ekstaasi”, tai Phidylé ovat tuttuja monen tähtisopraanon ohjelmistosta, mutta kaikki laulut ovat loppuun saakka punnittuja ja hiottuja taideteoksia. Duparcin musiikki seuraa Jean Lahorin, Sully Prudhommen, Théophile Gautierin, Leconte du Lislen ja Charles Baudelairen runoja herkästi ja kunnioittavasti, herkutellen ranskan kielen äänteillä ja sävyillä. Siksi on […]

Arvioin edellisessä Rondossa Thomas Dausgaardin ja Ruotsalaisen kamariorkesterin Schubertin sinfonioiden kokonaislevytyksen. Tässä tulee René Jacobs B’rock-orkesterin ja kahden viimeisen sinfonian kanssa. Periodisoittimista huolimatta vaikutelma on jykevämpi, luultavasti äänityksen ja suuremman (8-8-6-5-4) jousiston vuoksi. Sointimaailma on erilainen, mutta niin ovat tulkinnatkin, joissa Jacobs löytää musiikista enemmän draamaa ja Dausgaard enemmän hymyä. ”Suuressa” C-duuri-sinfoniassa avausosan Allegro on hyvin ”non troppo” (”ei liikaa”) ja toisen osan Andante varsin ”con moto” (”liikkuvasti”), joten tempokontrasti jää tavallista vähäisemmäksi. Molemmista tulee […]

Ludvig Normania (1831-1985) voi pitää ruotsalaisten sinfonisena linkkinä Berwaldin ja Stenhammarin välillä. Opettajansa Adolf Fredrik Lindbladin tavoin hän sai koulutuksensa Saksassa. Leipzigin konservatoriossa tuotettiin luotettavia ammattimiehiä ja takuuvarmaa perusromanttista tyyliä. Näitä hyveitä edustaa myös Norman teoksissaan, lisättynä kapellimestarin työn jalostamalla orkesterinkäsittelyllä. Normanin orkesterimusiikista ei löydy leimallisesti ruotsalaista kansallisromantiikkaa, mutta valitussa germaanistaustaisessa tyylissään se on taidokasta ja sujuvaa. Johannes Gustavssonin johtama Oulun sinfoniaorkesteri tekee säveltäjäharvinaisuudelle palveluksen kauniisti soivilla ja tasapainoisilla tulkinnoillaan.  Varhaisessa konserttialkusoitossa (1856) Norman suorittaa […]

150-vuotisjuhlaansa viettävä Skrjabin kurotti taiteessaan kauas, ja Ekstaasin runoelma orkesterille on siitä venyvimpiä esimerkkejä. Musiikkia saattelevat säveltäjän sanat – ”Minä olen hetkessä valaiseva ikuisuus, minä olen varmuus” jne. – ja partituurin esitysmerkinnät – très parfumé (”hyvin tuoksuvasti”), présque en délire (”lähes houraillen”), tai avec une volupté de plus en plus éxtatique (”aina vain haltioituneemmalla nautinnolla”) – jotka velvoittavat esittäjät pistämään peliin kaiken ja vähän lisää. Singaporen sinfonikkojen tulkinta alkaa lupaavasti, pumpulimaisessa aistillisuudessa leijaillen, mutta kosmisissa crescendoissa […]

Sinfonietta” ei ole vain vähän pienempi sinfonia, diminutiivinen versio monumentaaliteoksesta, vaan sävellystyyppi, joka pyrkii usein ilkikurisesti irti sinfoniaperinteen raskassoutuisista piirteistä. Erityisen selvästi se kuuluu Francis Poulencin Sinfoniettasta (1947), jonka avomielinen raikkaus, huumori ja vilahtava surumieli polveutuvat ranskalaisen musiikin keveäliikkeisestä perinteestä, esimerkkinä Bizet’n C-duuri-sinfonia. Prokofjevin Sinfonietta on alun perin 14-vuotiaana sävelletty klassishenkinen teos, eikä säveltäjä voinut käsittää, miksi se on jäänyt hänen ”Klassisen” sinfoniansa varjoon. Brittenin 18-vuotiaana säveltämässä Sinfoniettassa op. 1 on piruilua aikansa vanhoille parroille, […]

François-Xavier Roth on pitänyt periodiliikkeen uutta etsivää henkeä korkealla levittämällä aikalaissoittimien ilosanomaa myös Stravinskyn baletteihin, Ravelin ja Debussyn musiikkiin ja uusimpana projektina Mahlerin sinfonioihin. Ensimmäisen sinfonian jälkeen sarjassa ilmestyi neljäs, ja molempiin 1900-luvun alun soittimet sopivat erinomaisesti. Neljännen sinfonian sointiasu on kirkas ja klassinen, mutta soittimien värien heterogeenisuus luo silti aivan uudenlaisia perspektiivejä. Erityisesti pidin pisteliäistä puhaltimista ja solakasti raikuvista vaskista, kun taas jousten sointi on vähän kalvakka. Kun yltäkylläisen sointikylvyn sijaan tarjolla on artikulaation […]

Valentin Silvestrovin vaimonsa, musiikintutkija Larissa Bondarenkon muistolle säveltämä sielunmessu vuodelta 1999 kuuluu hänen pääteoksiinsa. Katolisen muistopalveluksen kaavaa siinä on seurattu valikoiden, ja requiemien historiassa se kuuluu intiimeimpiin näytteisiin. Kaikki tempot ovat hitaita, ja dynamiikka on enimmäkseen hiljaista, josta vyöryvät crescendot toisinaan yllättävät. Dies irae -sekvenssistä on sävelletty jyhkeä Tuba mirum ja voipunut Lacrimosa. Neljäs osa on Ukrainan kansallisrunoilija Taras Sevtshenkon Uni Silvestrovin Hiljaisista lauluista. Teoksen täydentävät Agnus Dei ja Requiem aeternamin kertaukset. Requiem for Larissa […]

Ranskalaiseen romanttiseen kuoromusiikkiin törmää harvoin, ja erinomaisen Accentus-kuoron tuore levy avaa ikkunan lempeän kauneuden maailmaan. Saint-Saënsin lauluissa iltahämärästä, puista ja kukista kerrotaan viilein pastellisävyin ja raffinoiduin harmonioin. Runoilijat eivät ole aikansa nimekkäimpiä, ja pariin kappaleeseen Saint-Saëns on laatinut itse tekstin. Siitä seuraa toisinaan, että kappaleet kuulostavat sointuharjoitelmilta ranskan kielen äänteille ja sisältö, jossa ilta on rauhaisa ja luonto karkottaa surut, jää sivuseikaksi. Accentuksen lumoavan puhtaaseen ja millilleen tasapainotettuun saundiin uppoutuessa se tuntuu oikealta ratkaisulta. Reynaldo […]

Amerikkaa pidetään massakulttuurin kehtona, mutta taidemusiikissa siellä on siinnyt poikkeuksellisen paljon itsepäisiä oman tiensä kulkijoita. Harry Partch (1901–1974) on yksi heistä, säveltäjä ja teoreetikko, joka pureutui soivan äänen ytimeen, sommitteli mikrosävelasteikkoja ja rakensi soittimia niitä varten. Hänen pääteoksiinsa kuuluu Delusion of Fury (1969), kuorolle ja soitinyhtyeelle sävelletty rituaalidraama, joka kertoo ensimmäisessä osassa japanilaisen noh-näytelmän tarinan taistelussa kaatuneesta soturista, joka palaa vihaisena aaveena. Toisessa näytöksessä etiopialainen tarina kertoo viestinnän vaikeuksista ja yhteenottoihin johtavista väärinkäsityksistä. ”Raivon harhakuva” […]