Joiun ja jouhikon toimiva liitto
Ánnámáret: Nieguid duovdagat. Uksi Productions ZT3-005 Nuorgamilainen Ánnámáret eli Anna Näkkäläjärvi-Länsman kertoo tuoreen levynsä Nieguid duovdagat rakentuneen aikana, jolloin hän tutki saamelaissukunsa joikuja arkistoäänitteiltä. Historian uudelleensovittamisen sijaan prosessista syntyi sen peilausta nykyhetkeen: omia joikuja ja sanoituksia suhteesta juuriin ja ympäristöön. Tölöläb-yhtyeestä tutun Turkka Inkilän tuottamalla albumilla joiut saavat parikseen Ilkka Heinosen jouhikon, ja toisinaan Inkilän shakuhachi-huilu liittyy joukkoon. Eri musiikkikulttuureja edustaville instrumenteille yhtäläinen ”pitkä estetiikka” on yllättävän luonnollisesti toimiva liitto, johon elektroniikka punoo muun muassa […]
Mieczyslaw Weinberg
Mieczyslaw Weinberg: Jousikvartetot nro 2, 5 ja 8. Arcadia-kvartetti. Chandos CHAN 20158. Mieczyslaw (Moishe) Weinberg (1919–1996) on noussut kuolemansa jälkeen Shostakovitshin varjosta yhdeksi taajimmin levytetyistä neuvostosäveltäjistä. Hänen sinfonioitaan ovat levyttäneet Naxos ja Chandos, ja 17 jousikvartettoa on tallennettu belgialaisen Danel-kvartetin voimin CPO-merkille. Nyt kvartettoihin käy käsiksi romanialainen Arcadia-kvartetti, jolle kovia kokeneen neuvostosäveltäjän musiikki on ilmestys, ”kuin valon kajetta pimeän tuntemattomuuden ympäröimänä”, kuten he kirjoittavat. Weinberg pakeni natseja ensin Puolasta ja maailmansodan edetessä Minskistä, jossa vuonna […]
Lully ym.
Le coucher du roi – Musiikkia Ludvig XIV:n kamarissa: Jean-Baptiste Lully, Marin Marais, Robert de Visée, Michel-Richard de Lalande, Michel Lambert, Étienne Lemoyne, Sébastien le Camus, Michel de La Barre, François Couperin. Danaé Monnié, sopraano, Marc Mauillon, tenori, Josephé Cottet, viulu, Yoko Kawakubo, viulu, Thomas Leconte, huilu, Valérie Balssa, huilu, Myriam Rignol, gamba, Mathilde Vialle, gamba, Julie Dessaint, bassogamba, Sébastien Daucé, cembalo, Romain Falk, teorbi ja kitara, Thibaut Roussel, teorbi, kitara ja musiikinjohto. Chateau de […]
Joseph Haydn
Joseph Haydn: Jousikvartetot op. 76 nro:t 1, 2 ”Kvintit” ja 3 ”Keisari”. Chiaroscuro-kvartetti. BIS-2348. Joseph Haydn: Jousikvartetot op. 76 nro:t 4 ”Auringonnousu”, 5 ja 6. Chiaroscuro-kvartetti. BIS-2358. Kuusi jousikvartettoa op. 76 (1797–98) ovat Haydnin kvartettotuotannon huippu ja pääteasema, johon jokainen itseään kunnioittava yhtye lataa parhaan taitonsa ja ymmärryksensä. Lontoon Kuninkaallisessa musiikkiakatemiassa vuonna 2005 perustettu monikansallinen Chiaroscuro-kvartetti lähestyy haastetta suonikielin ja niukkavibratoista periodityyliä mukaillen. Yhtyeen primas Alina Ibragimova on edennyt entisiä opiskelukavereitaan valovoimaisemmalle soolouralle, ja se […]
J. S. Bach
J. S. Bach: Goldberg-muunnelmat. Lang Lang, piano. DG 4818971. Lang Lang jakaa yhä mielipiteitä, vaikka hän on 38-vuotiaana jo seestynyt aiemmasta show-mentaliteetista ja paneutunut klassikoihin vakavalla mielellä. Goldberg-muunnelmien levytys on saanut ristiriitaisia arvioita kansainvälisessä lehdistössä: jotkut ovat pitäneet soittoa maneristisena temppuiluna ja toiset taas omaperäisenä hyvässä mielessä. Itse kallistun jälkimmäiselle kannalle. Eiköhän Bach-tulkinnoissa ole jo kaikki kuultu, niin ettei kirjanoppineisuus enää sanele dogmeja. Tosin minullakin heräsi alussa torjuntareaktio: Lang Lang soittaa teeman niin hidastellen, että […]
Andreas Romberg
Viulistisäveltäjä Andreas Rombergin (1767–1821) ura osui suurin piirtein Beethovenin aikaan, ja kuuluisamman kollegansa varjoon hän on myös jäänyt. Rombergin tähti alkoi nousta alle kymmenvuotiaana, mutta elämäntaipaleesta tuli Napoleonin sotien vuoksi rikkonainen. Säveltäjänä Romberg oli itseoppinut, tyyli klassinen ja myöhäisimmissä teoksissa orastavasti romanttinen. Viulukonserttoja hän sävelsi kaksikymmentä, kaikki omaan käyttöön, ja sen vuoksi vain muutama niistä painettiin laajempaan levikkiin. Alphan levylle poimitut näytteet Rombergin viulukonsertoista esittelevät hyväntuulisia virtuoositeoksia, joissa riittää näyttävää taituripyöritystä, mutta musiikillinen ote […]
Daniel Bjarnason
Sono Luminus -levymerkin islantilaissäveltäjien sarja on edennyt kolmanteen osaansa. Sen avaa säveltäjä ja kapellimestari Daniel Bjarnasonin Suomessakin esitetty, Pekka Kuusistolle sävelletty viulukonsertto. Kuusiston kyvyt on otettu huomioon lähes tauottomassa soololinjassa, joka improvisaation ja viheltämisen lisäksi kattaa laajan spektrin tekniikoita ja liihottaa usein pentatonisessa iloluontoisuudessaan uhkaavamman orkesterin yllä. Levyn moderneinta päätä edustava Þuríður Jónsdóttirin huilukonsetto Flutter käyttää Mario Carolin lumoavan ja vaativan solismin vastamateriaalina äänitystä sirkkojen sirityksestä, ja orkesterikin toisinaan muistuttaa vipeltäviä pieneläimiä. Kanadalaissyntyisen Veronique […]
Franz Schubert
Ei talvea ilman Winterreisea. Schubertin ”Talvinen matka” kuitenkin kestää ja kaipaa uusia kosketuksia. Roderick Williams ja Iain Burnside muodostavat kokeneen englantilaisen liedparivaljakon, joka on viihtynyt pitkään kotikentällään Vaughan Williamsin, Brittenin ja Butterworthin laulujen parissa. Williams on levyttänyt Schubertin laulusarjan pari vuotta sitten englanniksi Signum-merkille. Alkukielisessä versiossa hän ei ole yhtä luonteva, vaikka saksa ääntyykin sujuvasti. Kyse on enemmän pienistä painotuksista, sanojen ilmeistyksistä tai konsonanttien terävyydestä. Williamsin fraseeraus tähtääkin laulullisempaan linjaan, melodisiin säkeisiin, joita ei hämmennetä […]
Josquin des Prez
J osquin de Prezin kuolemasta tulee ensi elokuussa kuluneeksi 500 vuotta, ja se kuuluu myös levyjulkaisuissa. Stephen Ricen johtama The Brabant Ensemble juhlistaa tapahtumaa kokoamalla Hyperionin levylle motetteja ja erillisiä messunosia, jotka valottavat Josquinin polyfonista taidetta poikkeavista näkökulmista. Josquin oli 1400–1500-lukujen vaihteessa aikansa ylistetyin säveltäjä, ja hänen nimissään esitettiin myös muiden säveltämiä teoksia. Käsitys teoksesta ja siihen liittyvistä oikeuksista oli väljempi kuin nykyisin: niitä voitiin tuon tuosta sovittaa, koristella ja jatkaa muiden toimesta. Niinpä Brabant […]
Henry Purcell
Minä palan, palan, aivoni kärventyvät tuhkaksi”, julistaa nainen John Ecclesin (1668–1735) Don Quijotessa Thomas d’Urfeyn runoon. Englantilaiset barokkisäveltäjät korostivat rakkauden tyrannimaista valtaa, joka suisti raiteiltaan ylhäiset ja alhaiset. Rakkaus vei mielenrauhan, kontrollin ja ylpeyden, se hyökkää lauluissa kuin myrkky, tikari tai kulkutauti. Samalla se antoi säveltäjille tilaisuuden luonnon- ja yhteiskuntajärjestystä horjuttavien ääritilojen kuvaamiseen. Henry Purcellin esimerkit Kuningas Arthurista, The Fairy Queenista sekä ”Tyrannimaisesta rakkaudesta” Drydenin tekstiin ovat tuttuja, mutta näytteet Ecclesin, Jeremiah Clarken (n. 1674–1707) […]
Guillaume Machaut
Guillaume de Machaut (n. 1300–1377) oli trubaduurien perillinen, hovirakkauden ja ritarillisten hyveiden ylistäjä, jonka moniääniset vokaaliteokset edustivat maallisen taidemusiikin ensimmäistä ”modernismin” aaltoa, ars novaa. Runonlaulajana hän kirjoitti tekstit ja räätälöi niihin musiikin, jota on säilynyt hienoissa käsikirjoituksissa yllättävän runsaasti. Tämä on vuonna 1988 perustetun Orlando Consortin kahdeksas levyjulkaisu Machaut’n motetteja, balladeja ja virelaita. Levyotsikon ”Aateliston leijona” oli Ranskan kuningas Juhana II, joka joutui englantilaisen Mustan prinssin vangiksi Poitiersin taistelussa vuonna 1356. Kolmiääninen ja yli 17-minuuttinen […]
Alex Freeman
S uomenamerikkalainen Alex Freeman on profiloitunut nimenomaan kuorosäveltäjäksi, ja Helsingin kamarikuoron tilaama Under the Arching Heavens nousi Teosto-palkintoehdokkaaksikin. Suomen sisällissodan satavuotismuistolle sävelletty laaja teos on sovellettu versio katolisesta sielunmessusta, jonka osia on korvattu suomen-, ruotsin- ja englanninkielisillä runoilla. Freeman kasvattaa modaalista sävelkieltään upeiksi laajoiksi sointumatoiksi, kuljettaen pitkiä nuotteja kuin lankoja loimessa. Sydämeni laulu leijuu tahtilajittomuuden tunnussaan ja Thrushes pyrähtelee lintujen lailla; harmoniatajun ohella kieltenkin sointivärit on huomioitu. Requiem-sekvenssiin Freeman on löytänyt kekseliäisyyttä, mutta perinteiset messunosat […]