Soitin ja kamarimusiikki

  Joseph Haydn: Pianosonaatit Vol. 9, nro:t 2, 10, 41, 44, 52-53. Jean-Efflam Bavouzet, piano. Chandos CHAN 20131.           Jean-Efflam Bavouzet tuntuu viettävän puolet ajastaan studiossa, mutta vielä ei ole tullut vastaan huonoa levyä. Schumannin pianomusiikista hän tarjoaa mielenkiintoisen poikkileikkauksen uran alku- ja loppupäästä. Kolmas pianosonaatti, tässä tapauksessa Horowitzin muokkaama versio ”konsertosta ilman orkesteria”, tallentaa nuoren säveltäjän villejä virtuoosihaaveita. Bavouzet kiihdyttää ilmiömäisesti finaalin Prestissimo possibilen läpi, mutta erittelee tarkkavainuisesti myös ristiriitaisempia tuntemuksia. […]

Otsikolla The Polish Violin viulisti Jennifer Pike luotaa äidin puoleisia juuriaan ja puolalaisia viulusävellyksiä 1800- ja 1900-lukujen vaihteesta. Pääosassa on Karol Szymanowskin helteinen myöhäisromantiikka, vaikuttavimmillaan Myyteissä vuodelta 1915. Pike soittaa kolme antiikin aiheisiin perustuvaa runoelmaa leimuavalla intohimolla, joka saa värit hehkumaan, mutta tasoittaa samalla musiikin impressionistista monimerkityksisyyttä. Roxanan aaria (oopperasta kuningas Roger), Nocturne ja Tarantella, sekä vähän varhaisempi Romanssi täydentävät hermoherkän vaikutelman, jonka taustalla oli Szymanowskin luottoviulisti Pavel Kochanski. Varhain kuolleen Mieczyslaw Karlowiczin Impromptussa kuuluu […]

Tanskalainen jousikvartetti, eli Frederik Øland ja Rune Tonsgaard Sørensen, viulu, Asbjørn Nørgaard, alttoviulu, ja Fredrik Schøyen Sjölin, sello, ovat vieneet hitaasti mutta varmasti eteenpäin Prisma-levyprojektiaan, jossa Beethovenin jousikvartettoja on yhdistetty 1900-luvun sävellyksiin ja Bachin musiikkiin. Kokonaisuudesta syntyy modernistinen polveutumiskertomus, jossa Beethovenin myöhäiset kvartetot ja niitä edeltänyt Bachin abstrakti kontrapunkti nähdään myöhempien aikojen uudistusten profeettoina. Sellainen punainen lanka on historiasta löydettävissä, mutta samalla sen esitystapaan tarttuu helposti todistelevaa tosikkoutta ja toteavaa kirjaimellisuutta.  Tanskalainen jousikvartettikin säästelee tunteenpaloa […]

Harva säveltäjä on noussut kuolemansa jälkeen sellaiseen suosioon kuin Mieczyslaw Weinberg (1919-1996). Neuvostoliittoon natsien juutalaisvainoja paennutta säveltäjää syrjittiin myös uudessa kotimaassaan, vaikka ystäviin ja esikuviin lukeutui Shostakovitsh. Kuten Shostakovitshin, myös Weinbergin tyyli muuttui 1960-luvulta lähtien aiempaa askeettisemmaksi ja se kuuluu kolmessa sooloviulusonaatissa. Kaksi ensimmäistä, opp. 82 (1965) ja 95 (1967), ovat 5- ja 7-osaisia teoksia, jotka Weinberg omisti kovia kokeneelle, sovituksistaan muistetulle viulisti Mihail Fihtengolzille. Kolmas soolosonaatti op. 126 (1974) on säveltäjän isän muistolle omistettu […]

Piano on pohjimmiltaan lyömäsoitin, mutta kosketinsoittajat ovat kautta aikain kehitelleet konsteja siitä syntyvien rajoitusten ylittämiseksi. Sigismond Thalberg (1812-1871) oli yksi 1800-luvun suuria pianovirtuooseja, ainoa, jonka katsottiin uhmaavan Lisztin valta-asemaa. Thalberg ei ollut yhtä aktiivinen säveltäjänä, mutta klaveerisankareiden tiet risteytyivät pianosovitusten ja -transkriptioiden alueella. Sovituksia suosituista lauluista ja ooppera-aarioista syntyi ennen äänentallennusta valtaisia määriä, mutta Thalbergin sen enempää kuin Lisztinkään sovitukset eivät olleet tarkoitettu kotikäyttöön. Vuonna 1853 neljässä osassa julkaisemassaan L’art du chant applique au pianossa op. […]

Venetsiasta tuli itsenäisen soitinmusiikin tienraivaaja 1500-luvun lopulla, ja kaupunki piti aloitetta hallussaan koko barokkiajan. Antonio Vivaldin saavutukset ovat hyvin tiedossa, mutta kolme vuotta nuorempi Giovanni Battista Reali (1681–1751) on uinunut unohduksissa. Reali työskenteli vuonna 1711 Venetsian Teatro San Fantinissa viulistina ja vuonna 1727 Guastallan herttuan palveluksessa, mutta sitten jäljet katoavat. Vuonna 1709 hän julkaisi Corellille omistettuja triosonaatteja ja capriccioita ja vähän myöhemmin 12 sonaattia viululle ja basso continuolle. Specchio veneziano on ”venetsialainen peili”, jossa Realin […]

Monet säveltäjät aloittavat radikaaleina ja päätyvät johonkin konservatiivisempaan tai perinteisempään. Krzysztof Pendereckillä (1933–2020) tuo käänne oli kertakaikkinen, mutta silti kyse on samasta säveltäjästä. Hänen musiikkinsa punaisena lankana kulkee näyttämöllisesti jännittynyt draamallisuus. Jousikvartetoista kaksi ensimmäistä noin seitsemänminuuttista teosta (1960, 1968) edustavat aikansa avantgardea radikaaleimmillaan. Ensimmäinen on epätavallisten soittotapojen ja kirskuvien tehokeinojen lyhyt oppimäärä, toisessa niiden joukkoon lisätään viheltämistä, mikrointervalleja ja koputtelua. Pendereckin modernismia on joskus kritisoitu erikoistehoihin nojaavaksi, mutta ainakin hän oli niiden käsittelijänä ehdoton mestari. […]

Joonatan Rautiolan levyä voi pitää klassisen alttosaksofonistin käyntikorttina, niin monipuolisesti ja tyylitajuisesti hän esittelee soittimensa ohjelmistoa. Rautiolan kaunis ja pehmeä äänenmuodostus loihtii heti Debussyn rapsodian alussa raukean tunnelman, joka muistuttaa säveltäjän klarinetille tekemää rapsodiaa. Sitten teos saa ”maurilaista” ominaisväriä virtuoosisine ryöpsähdyksineen, ja Marko Hilpon pianosovitus toimii orkestraalisissa sävyissään. Tuomas Turriagon sonaatti sopii hyvin Debussyn jatkeeksi, sillä se alkaa impressionistisilla pyörrekuvioinneilla. Saksofonin lämmin sointi saa vastaansa pianon tuikkivat naputtelut, joihin saksofoni paikoin liittyy pelkin läppien kumahduksin. […]

Levyotsikko “Bach ennen Bachia” muistuttaa, että Bach oli kiinnostunut häntä edeltäneestä traditiosta. Viuluteoksissa se tarkoittaa 1600-luvun saksalaisia barokkivirtuooseja, joiden perinnön Bach huipensi sooloviulusonaateissaan ja -partitoissaan. Chouchane Siranossianin ja kumppanien levyllä Bach on edustettuna kahdella sonaatillaan viululle ja continuolle. Adagion BWV 1024 arvellaan nykyisin olevan Pisendelin käsialaa. Yhteys italialaisiin viulun esitaistelijoihin syntyy Carlo Farinasta (n. 1600–39), joka työskenteli myöhemmin Dresdenin hovissa. Ohjelmassa on onnistuneesti kartettu tunnetuimpia esimerkkejä. Virtuoosisuuden ohella varhaisempien saksalaissäveltäjien teoksista kumpusi kristillistä symboliikkaa, joka […]

Jean-Marie Leclairin piskuisen Tambourinin päättyessä hersyvään kikatukseen tietää olevansa tekemisissä elävän musisoinnin kanssa. Patricia Kopatchinskajalla ja Sol Gabettalla on takanaan pitkä musiikillinen ja muukin kaveruus, joka Alphan levyllä on ikuistettu vastustamattoman virtuoosiseksi vuorovaikutukseksi. Viulun ja sellon duo-ohjelmisto käsittää kaksi suurteosta, jotka tarjoavat levyn kiintopisteet. Ravelin sonaatti (1922) on karu ja askeettinen teos, johon monien on vaikea saada otetta. ”Sol” ja ”Pat” syöksyvät pelottomasti risteilevien melodialinjojen ja risuisten rytmien sekaan. Väkevästä soitostaan huolimatta he kunnioittavat myös […]

Henry Purcell: Fantazias. Chelys Consort of Viols. BIS 2583. Vuonna 1680 parikymppinen Henry Purcell julkaisi kokoelman arkaaisia, taidokkaaseen moniääniseen tekniikkaan pohjautuvia fantasioita, joissa hän sukelsi jo katoavaan muunteluperinteeseen ja pystytti sille monumentin, jossa mielen, kehon ja maailman harmoniat soivat yhteisiä säveliä. Englantilainen Chelys Consort on koonnut levylleen Purcellin kaikki neljätoista 3–5-äänistä fantasiaa sekä lisäksi kaksi In Nominea ja joitakin näyttämömusiikista poimittuja yhtyeteoksia. Heidän soitostaan välittyy varhaisen kamarimusiikin intensiivinen intiimiys, vahva vuorovaikutteisuus ja hivelevästi mattapintainen saundimaailma. […]

Marin Marais: Pièces de viole, IV kirja. François Joubert-Caillot, bassogamba, L’Achéron: Lucile Boulanger ja Marie-Suzanne De Loye, bassogamba, Miguel Henry, teorbi ja kitara, André Heinrich, teorbi, Philippe Grisvard, cembalo. Ricercar RIC 432 (4 cd). Marin Maraisin (1656–1728) viitenä kirjana vuosina 1686–1725 julkaisemat gambakappaleet ovat parhaita esimerkkejä aurinkokuninkaan hovin itsetietoisesta ilmapiiristä, jossa musiikki heijasti käytöksen ja tunneilmaisun sulavaa kurinalaisuutta. Harkitut äänenvärit ja kuuluisien runoilijoiden kaunopuheisuutta tavoitteleva soittotapa karkottavat hänen musiikistaan italialaisbarokin impulsiivisuutta. François Joubert-Caillot urakoi Maraisin […]