CD-levyt

Impressions du Nord” viittaa 1900-luvun skandinaavisten säveltäjien vetoon kohti impressionismia, joka Melis Jaatisen ja Juho Alakärpän taiten kokoamassa resitaalissa kukkii merellisissä ja yöllisissä kuvissa. Suomalaisille kuulijoille Madetojan (Tule kanssani, Hymyi Hypnos, Talvikuutamolla, Tuulinen sää) ja Kuulan (Ave Maria, Purjein kuutamolla, Paimenet, Sinipiika) laulut ovat tuttuja, mutta nekin saavat tässä yhteydessä uuden valaistuksen. Säveltäjien elegantit melodiat ja vaivihkaa vihjailevat harmoniat vertautuvat Jaatisen ja Alakärpän tulkinnoissa ranskalaisiin esikuviin kuin Ellen Thesleffin maalaukset Claude Monet’hen. Pariisissa opiskellut Gösta […]

Olen suunniltani pelosta, kun vihollinen huutaa uhkauksia, kun jumalattomat ahdistavat minua”, lauletaan Andrew Smithin (s. 1970) Psalmissa 55. Traagiset maailman tapahtumat ovat kautta aikain aktivoineet pääsiäisajan kärsimysmusiikin, niin myös mieskvartetti New York Polyphonylla, jonka uusi levy sai jo viime vuonna pahaenteiseksi otsikokseen ”Ja aurinko pimeni”. Levyn ytimenä on alankomaalaiseen kouluun kuuluneen Loyset Compèren (n. 1445–1518) Officium de Cruce, suuri yhdeksänosainen motetti Kristuksen viimeisistä hetkistä. Compèren ristin voittoa juhliva Crux triumphans avaa levyn, vaikka se sopisi […]

Kuolema kohtaa kaikki, mutta kuninkaallisten kohdalla se on komeampaa. Alpha-merkki on koonnut viidelle levylle aiemmin julkaistuja kuninkaallisia sielunmessuja, jotka edustavat lajityypin harvinaisuuksia. Monarkkien hautajaismenoissa ei säästetty vaivaa tai kuluja, ja vähemmänkin tunnetut säveltäjät ylsivät niissä muistettaviin tuloksiin. Vuosisatojen varrella suhde kuolemaan muuttui, niin myös sielunmessun rakenne ja teksti. Varhaisin teos on Antoine de Fevinin (n. 1470–1550) Requiem Ranskan kuningattarelle Bretagnen Annelle. Soittimin vahvistettua ja lyyrisen läpikuultavaa alankomaalaista polyfoniaa on höystetty bretagnelaisella perinnelaululla. Gilles Haynen (1590–1650) […]

Sandrine Piau on Händel-laulajana jo kokeneempaa kaartia, mutta aina vain hän osaa inspiroitua löytämään säveltäjän oopperoista uusia sävyjä ja vangitsevia tunteita. Siitä on jo aikaa, kun hänen teknisesti virtuoosinen koloratuurisopraanonsa lumosi lähinnä lyyrisellä livertelyllään – nyt hänen fokuksensa on emotionaalisessa suoruudessa ja oopperahahmojen sisäisessä elämässä. Lumoojattaret on tietenkin sopiva teema Händel-levylle, sillä näitä säveltäjällä riittää – voimakkaita naisia, jotka kohtaavat rakkauden hehkun tai kärvistelevät sen puutteessa ja joille aistillinen flirttailu on tapa piilottaa hylätyksi tulemisen pelko. Tämän […]

Harva säveltäjä on noussut kuolemansa jälkeen sellaiseen suosioon kuin Mieczyslaw Weinberg (1919-1996). Neuvostoliittoon natsien juutalaisvainoja paennutta säveltäjää syrjittiin myös uudessa kotimaassaan, vaikka ystäviin ja esikuviin lukeutui Shostakovitsh. Kuten Shostakovitshin, myös Weinbergin tyyli muuttui 1960-luvulta lähtien aiempaa askeettisemmaksi ja se kuuluu kolmessa sooloviulusonaatissa. Kaksi ensimmäistä, opp. 82 (1965) ja 95 (1967), ovat 5- ja 7-osaisia teoksia, jotka Weinberg omisti kovia kokeneelle, sovituksistaan muistetulle viulisti Mihail Fihtengolzille. Kolmas soolosonaatti op. 126 (1974) on säveltäjän isän muistolle omistettu […]

Piano on pohjimmiltaan lyömäsoitin, mutta kosketinsoittajat ovat kautta aikain kehitelleet konsteja siitä syntyvien rajoitusten ylittämiseksi. Sigismond Thalberg (1812-1871) oli yksi 1800-luvun suuria pianovirtuooseja, ainoa, jonka katsottiin uhmaavan Lisztin valta-asemaa. Thalberg ei ollut yhtä aktiivinen säveltäjänä, mutta klaveerisankareiden tiet risteytyivät pianosovitusten ja -transkriptioiden alueella. Sovituksia suosituista lauluista ja ooppera-aarioista syntyi ennen äänentallennusta valtaisia määriä, mutta Thalbergin sen enempää kuin Lisztinkään sovitukset eivät olleet tarkoitettu kotikäyttöön. Vuonna 1853 neljässä osassa julkaisemassaan L’art du chant applique au pianossa op. […]

Venetsiasta tuli itsenäisen soitinmusiikin tienraivaaja 1500-luvun lopulla, ja kaupunki piti aloitetta hallussaan koko barokkiajan. Antonio Vivaldin saavutukset ovat hyvin tiedossa, mutta kolme vuotta nuorempi Giovanni Battista Reali (1681–1751) on uinunut unohduksissa. Reali työskenteli vuonna 1711 Venetsian Teatro San Fantinissa viulistina ja vuonna 1727 Guastallan herttuan palveluksessa, mutta sitten jäljet katoavat. Vuonna 1709 hän julkaisi Corellille omistettuja triosonaatteja ja capriccioita ja vähän myöhemmin 12 sonaattia viululle ja basso continuolle. Specchio veneziano on ”venetsialainen peili”, jossa Realin […]

Monet säveltäjät aloittavat radikaaleina ja päätyvät johonkin konservatiivisempaan tai perinteisempään. Krzysztof Pendereckillä (1933–2020) tuo käänne oli kertakaikkinen, mutta silti kyse on samasta säveltäjästä. Hänen musiikkinsa punaisena lankana kulkee näyttämöllisesti jännittynyt draamallisuus. Jousikvartetoista kaksi ensimmäistä noin seitsemänminuuttista teosta (1960, 1968) edustavat aikansa avantgardea radikaaleimmillaan. Ensimmäinen on epätavallisten soittotapojen ja kirskuvien tehokeinojen lyhyt oppimäärä, toisessa niiden joukkoon lisätään viheltämistä, mikrointervalleja ja koputtelua. Pendereckin modernismia on joskus kritisoitu erikoistehoihin nojaavaksi, mutta ainakin hän oli niiden käsittelijänä ehdoton mestari. […]

Joonatan Rautiolan levyä voi pitää klassisen alttosaksofonistin käyntikorttina, niin monipuolisesti ja tyylitajuisesti hän esittelee soittimensa ohjelmistoa. Rautiolan kaunis ja pehmeä äänenmuodostus loihtii heti Debussyn rapsodian alussa raukean tunnelman, joka muistuttaa säveltäjän klarinetille tekemää rapsodiaa. Sitten teos saa ”maurilaista” ominaisväriä virtuoosisine ryöpsähdyksineen, ja Marko Hilpon pianosovitus toimii orkestraalisissa sävyissään. Tuomas Turriagon sonaatti sopii hyvin Debussyn jatkeeksi, sillä se alkaa impressionistisilla pyörrekuvioinneilla. Saksofonin lämmin sointi saa vastaansa pianon tuikkivat naputtelut, joihin saksofoni paikoin liittyy pelkin läppien kumahduksin. […]

Levyotsikko “Bach ennen Bachia” muistuttaa, että Bach oli kiinnostunut häntä edeltäneestä traditiosta. Viuluteoksissa se tarkoittaa 1600-luvun saksalaisia barokkivirtuooseja, joiden perinnön Bach huipensi sooloviulusonaateissaan ja -partitoissaan. Chouchane Siranossianin ja kumppanien levyllä Bach on edustettuna kahdella sonaatillaan viululle ja continuolle. Adagion BWV 1024 arvellaan nykyisin olevan Pisendelin käsialaa. Yhteys italialaisiin viulun esitaistelijoihin syntyy Carlo Farinasta (n. 1600–39), joka työskenteli myöhemmin Dresdenin hovissa. Ohjelmassa on onnistuneesti kartettu tunnetuimpia esimerkkejä. Virtuoosisuuden ohella varhaisempien saksalaissäveltäjien teoksista kumpusi kristillistä symboliikkaa, joka […]

Jokaisella eurooppalaisella kansakunnalla kuuluu olla taidemusiikin kansallissankarinsa, mutta yleissivistykseen on jäänyt tältä osin aukkoja. Bulgaria on tunnettu verevästä kansanmusiikistaan, joka on seikkaillut Bartókin ja monien nykysäveltäjien teoksissa, mutta bulgarialaisten taidesäveltäjien nimeäminen onkin vaikeampaa. Pantsho Vladigerov (1899-1978) opiskeli ensin Sofiassa kirkkomusiikistaan tunnetun Dobri Hristovin johdolla ja sitten Berliinissä Paul Juonin oppilaana. Berliiniin Vladigerov myös jäi pitkäksi aikaa teatterilegenda Max Reinhardtin Saksalaisen teatterin musiikinjohtajaksi. Sieltä hän kotiutui 1930-luvulla Bulgariaan Sofian konservatorion sävellyksen professoriksi. Vladigerovin musiikki on lähtökohdiltaan […]

Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin sointi on niin erityinen, että sen usein tunnistaa jo äänen alukkeesta. Niin tälläkin levyllä, joka on orkesterin ja sen taiteellisen johtajan Malin Bromanin ensimmäinen yhteinen. Esa-Pekka Salosen Stockholm Diary alkaa intensiivisellä soinnilla, jossa bassot ja sellot ärjyvät muhkeina, viulut välkehtivät, ja väliäänten nopeana toistuva rytmikuvio luo koko teoksen ajan jatkuvan svengin. Salonen muistelee nostalgisesti Tukholman-aikaansa, joka tuntuu olleen täynnä nuoren miehen itseluottamusta. Jousitekstuuri saa yhä uusia värejä intohimoisesta melodiasta pizzicato-sateeseen ja viuhuviin kuvioihin, […]